IRC-Galleria

mitä vittua ?Tiistai 06.04.2010 21:32

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität

:DDTorstai 01.04.2010 00:03

noohh, iha perus päivä tänää. olin koulus ja sillee, söin ja olin kotona. sit rupes panettaa :D:DDd joo älä kysy... pervo ku oon ;)) mut nii siis joo, menin mun huoneesee ja otin vaatteet pois, sit rupesin itsetyydyttää ja sain orgasmin, SIT TULI JALKAA SUONEN VETO ;o hypin mun huonees yhel jalal... sit mun mutsi tuli -.- se katto vähä aikaa ku mä hypin mun huonees yhel jalal alasti paikat märkänä. :D sit se soitti suoraa psykologille... :d oli sit kiva selittää toi sille! oli aika noloo.. xDDD mut mä silti selvisin :)) ja hei muute, jos sun ensireaktio oli niiku et "mitä vittuu?!" :d nii lisää tää blogiis ja hämmästytä ihmiset :D !!

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.03.2010 22:51

Vuonna 1987, 7-vuotias pikkutyttö kertoi koulun esityksessä hänelle kolme tärkeintä asiaa. Samana iltana hänellä oli voimistelu esitys, kotiin tulo-matkalla tyttö piirteli vihkoonsa äidin ajaessa. Seuraavan kerran tyttö heräsi sairaalasta, rekka oli ajanut heidän päälleen pimeässä. Äiti oli jäänyt penkin ja ratin väliin ja menehtynyt siihen. Tytöltä irtosi käsi kokonaan irti. Vieläkin, 30 vuotiaana hän muistaa sen tunteen kun heräsi sairaalasta mitään muistamatta. Kolari iltana tyttö kertoi hänelle tärkeimpiä asioita, jotka olivat voimistelu, pianon soitto, sekä perheen viimeinen jäsen hänen lisäkseen, oma äiti.
"Menetin kaiken minulle tärkeän samana iltana." hän kertoo.
Lisää tämä päiväkirjaasi jos et halua menettää sinulle tärkeimpiä asioita.
SYNTYMÄPÄIVÄSI:
[] 1. - Kiinalainen
[] 2. - Mutainen
[] 3. - Angstinen
[] 4. - Kiimainen
[] 5. - Itkuinen
[] 6. - Intohimoinen
[x] 7. - Ruotsalainen
[] 8. - Huoraava
[] 9. - Ruhjeinen
[] 10. - Musta
[] 11. - Märkä
[] 12. - Innokas
[] 13. - Pelottava
[] 14. - Taikauskoinen
[] 15. - Kamala
[] 16. - Krapulainen
[] 17. - Värikäs
[] 18. - Keltainen
[] 19. - Karvainen
[] 20. - Kyllästynyt
[] 21. - Halukas
[] 22. - Kurvikas
[] 23. - Janoinen
[] 24. - Nälkäinen
[] 25. - Orgasminen
[] 26. - Homohtava
[] 27. - Tyytyväinen
[] 28. - Pelokas
[] 29. - Itsekriittinen
[] 30. - Kaunis
[] 31. - Voimakastahtoinen
SYNTYMÄKUUKAUTESI:
[] tammikuu - pappi
[] helmikuu - Elvis
[] maaliskuu - äitini
[] huhtikuu - Joulupukki
[] toukokuu - vaari
[] kesäkuu - Jeesus
[] heinäkuu - pornotähti
[] elokuu - huora
[] syyskuu -
[] lokakuu - Lady Gaga
[] marraskuu - emo
[x] joulukuu - Michael Jackson
PAITASI VÄRI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[] valkoinen - nai
[x] musta - puristi
[] vaaleanpunainen - huoritteli
[] harmaa - nuoli
[] beige - runkkasi
[] ruskea/tummanruskea - joi
[] turkoosi - heilutti
[] vaaleansininen - löi
[] sininen/tummansininen - kielaroi
[] vaaleanvihreä - tyydytti
[] vihreä/tummanvihreä - puri
[] violetti - söi
[] keltainen - kosketteli
[] oranssi - potki
[] pinkki - katseli
[] punainen/tummanpunainen - himoitsi
[] kaksivärinen - viilteli
[] monivärinen - pahoinpiteli
[] ei paitaa - raapi
OLOSI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[] iloinen - tulostimen
[x] surullinen - Barbien
[] kyllästynyt - ilotytön
[] väsynyt - isäni
[] nälkäinen - matematiikanopettajan
[] janoinen - rokkitähden
[] mietteliäs - omaa
[] tylsistynyt - huoran
[] luova - ystävänsä
[] kipeä - lemmikkiliskonsa
[] pirteä - seksinuken
[] seko - koulun penkin
[] normaali - Masi Pallopään
[] muu - vuokranantajansa
NIMESI ALKAA KIRJAIMELLA:
[x] A - rintoja
[] B - suuta
[] C - persettä
[] D - kättä
[] E - päätä
[] F - kameraa
[] G - punaista villapaitaa
[] H - suklaalevyä
[] I - jalanpohjaa
[] J - sukupuolielintä
[] K - aivoja
[] L - kynsiä
[] M - vaimoa
[] N - kulunutta ripsiväriputelia
[] O - henkilökohtaista huoraa
[] P - sormia
[] Q - mahaa
[] R - seksiorjaa
[] S - kultakalaa
[] T - keuhkoja
[] U - helmikaulakorua
[] V - tinasotilasta
[] W - parsapurkkia
[] X - pikkusiskoa
[] Y - näppäimistöä
[] Z - varpaita
[] Å - isoäitiä
[] Ä - jalkaa
[] Ö - kaulaa
ÄITISI TOISEN NIMEN TOINEN KIRJAIN:
[] A - puiston penkillä
[] B - toimiston pöydällä
[] C - sängyssä
[] D - helvetissä
[] E - kaupan vessassa
[] F - seksitarvikekaupassa
[] G - vaatekaapissa
[] H - sohvalla
[] I - Seppälän pukukopissa
[] J - pohjoisnavalla
[] K - luistinradalla
[x] L - koripallokentällä
[] M - kellarissa
[] N - kirkossa
[] O - ruokapöydän alla
[] P - moottoritiellä
[] Q - Saksassa
[] R - ikkunalaudalla
[] S - puulaatikossa
[] T - ruoka-astiassa
[] U - hammastikkukotelossa
[] V - navetassa
[] W - isäpuolensa huoneessa
[] X - pianon päällä
[] Y - web-kamerassa
[] Z - mesessä
[] Ã… - vaatekaupassa
[] Ä - maatilalla
[] Ö - kotona

[Ei aihetta]Maanantai 15.02.2010 09:26

Tytöt tykkää kun poika..
halaa takaapäin tyttöä
tekstaa illalla
pitää kädestä
suutelee oma-aloitteisesti
soittelee muuten vain
kehtaa näyttää sinut kavereilleen
ei kerro salaisuuksiasi kavereilleen
pitää sinusta vaikka olisit rumimmillasi
kehuu
ottaa viereensä istumaan ja halaa kunnolla
kun näkee sinun tulevan, suutelee
antaa sinun käyttää vaatteitaan
kysyy vointiasi
Jos et kopioi tätä keskiyöhön mennessä, huono rakkaus onni seuraa sinua koko ensi vuoden

[Ei aihetta]Perjantai 12.02.2010 17:15

voi vitun vittu -,-


mutsi, haista paska :) oot niiiiiiin vitun tyhmä =)))))

;DDDTorstai 11.02.2010 20:26

Mitä tahansa annat naiselle, hän tekee siitä suuremman. Anna hänelle spermaa ja hän tekee vauvan. Anna hänelle talo ja hän antaa sinulle kodin. Anna hänelle ruokaostokset ja hän antaa sinulle aterian. Anna hänelle hymy ja hän antaa sinulle sydämensä. Hän moninkertaistaa ja laajentaa mitä hänelle annetaan.
Joten jos annat hänelle yhtään sontaa, valmistaudu saamaan tonni paskaa.
Laita eteenpäin, jos olet samaa mieltä.

loveSunnuntai 07.02.2010 02:09

♥ Rakkaus ei katso ikää.
♥ Jos rakkaus on aitoa, se kestää ylä- ja alamäet.
♥ Rakkautta on vaikea salata, jos oikeasti rakastaa.
♥ Ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat.
♥ Rakkaus ensisilmäyksellä on mahdollista.
♥ Jos et kopio minuutissa, rakkaus ei enää seuraa sinua.