HELSINGIN SANOMAT
LAUANTAINA 5.1.2008
Poika työnsi raketin kaverinsa suuhun Lohjalla
Julkaistu 3.1. 20:23
Lohjalaista 16-vuotiasta poikaa tultaneen syyttämään toverinsa törkeästä pahoinpitelystä Lohjalla. Poika sytytti Thunder King -nimisen ilotulitusraketin sytytyslangan palamaan ja työnsi raketin 15-vuotiaan pojan suuhun. Raketti räjähti pojan suussa pahoin seurauksin.
Uhri kuljetettiin Lastenklinikalle tarkkailtavaksi suuhun ja nieluun tulleiden palovammojen takia. Hän on jo päässyt kotihoitoon.
Tapaus sattui Lohjan Mäntynummen koulun pihalla vuodenvaihteessa. Alkoholilla oli osuutta asiassa.
"Pojan hengenlähtö saattoi olla sekunneista kiinni, sillä Turvatekniikan keskuksen (Tukes) mukaan raketin kakkosvaiheessa sen lämpötila nousee jopa 600–800 asteeseen. Pojan suuta poltti raketin ensimmäinen, nousuun tarvittava räjähdys, mutta hän ennätti ottaa raketin suusta pois ennen toista räjähdystä", juttua tutkiva vanhempi konstaapeli Toni Arifullen Lohjan poliisista kertoo.
"Pojat eivät millään tavalla riidelleet vaan kaveri halusi säikytellä", Arifullen sanoo. Hän varoittaakin nuorisoa leikkimästä raketeilla.
"Poika kävi torstaina uudelleen lääkärissä jatkuvien kiputilojen vuoksi. Lisäksi hänen hampaissaan havaittiin kiillevaurioita. Nyt saatu uusi lääke tuntuu vähän lievittäneen kipuja."
Poliisi jättää lähipäivinä jutun syyteharkintaan.