IRC-Galleria

Ilma ulkona samanlainen kuin mun mieleni. Taivas itkee ja niin itken mäkin. Sisällä myrskyää ja tuntuu siltä et tä myrsky ei helpolla tyynny tästä. En uskalla katsoa vieraita ihmisiä silmiin ku pelkään että ne näkee mun huonon olon. Silmistä on sammunu se loiste mikä niissä hetken aikaa oli ja huulilta se iloinen hymy. Onneksi mun päivänsäde kohta kotona ja voin taas hymyillä edes vähän katsellessani ainutta ihmistä joka ei mulle valehtele. Sen rakkaus on aitoa ja sen tuntee. Tai uskoin myös tuntevani sitä viellä eräältä toiseltakin mutta tunsin väärin ja uskoin siihen että joku viellä voi rakastaa tälläistä pölhöä.. Voiko se kaipaaminen loppua ja rakastaminen yhdessä yössä? Kaipa se voi jos se ei ole sitä mitä uskoi sen olevan.

"On päästettävä irti,
heittäytyä tuulen vietäväksi.
Ei jäädä pilven reunaan roikkumaan,
ei tähden sakaraan keikkumaan.
Päättäväisesti heittää mennyt,
tulevaisuuteen leijaillen nyt."

"Et usko mihinkään, ennen kuin näät sen omilla silmilläs...
Ja vaikka näkisit silloin kiellät sen yleensä itseltäs.
On helpompaa kun ei usko mihinkään,
silloin harvemmin tulee pettymään."

Kaipa joskus kannattaa olla uskomatta vaan ennen kuin näkee. Vähemmän pettymyksiä...:)

"Eilen taivaalla lensi vaaleansininen lehmä.
Tänään näin vaaleanvihreän norsun polkevan pyörällä.
Eikö kukaan usko, väittävät, että kuvittelen, mutta eihän se ole totta.
Sano, ettei se ole totta, ystäväni, vaaleanpunainen virtahepo...:)"

Että tämmöstä. Tänään iloitsin että kevät on tulossa ja ehkä samalla ku luonto herää henkiin ni mullaki alkais vähän väsymys hellittämään. Ja alkais puhtia riittämään muuhunki kuin kodin pystyssä pitämiseen...:)