IRC-Galleria

Ilma ulkona samanlainen kuin mun mieleni. Taivas itkee ja niin itken mäkin. Sisällä myrskyää ja tuntuu siltä et tä myrsky ei helpolla tyynny tästä. En uskalla katsoa vieraita ihmisiä silmiin ku pelkään että ne näkee mun huonon olon. Silmistä on sammunu se loiste mikä niissä hetken aikaa oli ja huulilta se iloinen hymy. Onneksi mun päivänsäde kohta kotona ja voin taas hymyillä edes vähän katsellessani ainutta ihmistä joka ei mulle valehtele. Sen rakkaus on aitoa ja sen tuntee. Tai uskoin myös tuntevani sitä viellä eräältä toiseltakin mutta tunsin väärin ja uskoin siihen että joku viellä voi rakastaa tälläistä pölhöä.. Voiko se kaipaaminen loppua ja rakastaminen yhdessä yössä? Kaipa se voi jos se ei ole sitä mitä uskoi sen olevan.