Hei NeitiHeroiini!
Mielestäni voisit harrastaa enemmänkin kirjoittamista, sillä ainakin tämä kirje (vaikkakin oli kahden vuoden takainen) osoitti lahjakkuutesi kirjoittamiseen. Samalla pystyisit purkamaan kauniita haaveitasi kehittämällä niistä erilaisia kertomuksia.
Olet luonteeltasi hyvin herkkä; huomaat jo tuossa iässä luonnon merkityksen ja osaat nauttia siitä. Olet myös löytänyt musiikin ytimen - sen suuren merkityksen.
Mutta kaikissa asioissa on yleensä kaksi puolta; herkkyydestäsi johtuen kärsit maailman pahuudesta ja sen tuhoutumisesta. Valitettavasti maailma on tällainen, ja meidän on hyväksyttävä se tosi asia. Niin paljon kuin haluaisitkin parantaa koko maailman, sinun pitää muistaa että kaikella on rajansa; emme ole kaikkiavaltiaita. Mutta jokainen pystyy kuitenkin vaikuttamaan asioihin omilla vaikkakin pienillä teoillaan ja asenteillaan kukin kykyjensä ja tahtonsa mukaan. Jokaisella meillä on täällä täytettävänä oma tärkeä tehtävämme - niin myös sinulla.
Kun maailma murjoo, on ihan hyvä paeta unelmiin. Mutta muista, että elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Jos kaikki olisi aina hyvin, eikö elämä olisi kovin yksitoikkoista? Siinä olisi myös erittäin suuri vaara, että ihminen turtuisi eikä osaisi enää arvostaa sitä. Siksi, kun on selvinnyt jostain vastoinkäymisestä, niin tajuaa paremmin myös elämän hyvän puolen.
Aikuiseksi kasvaminen on joskus vaikeaa; pitää oppia ottamaan vastuu elämästään. Elä tätä päivää; nauti elämän pienistä asioista! Älä murehdi tulevia, sillä ei tulevaisuus parane murehtimalla!
Jotta elämässäsi olisi sisältöä, toteuta itseäsi ja omia haaveitasi. Kaikki haaveet eivät aina toteudu, mutta tilalle pitää asettaa aina uusia. Sinusta tulee ihan hyvä aikunen - usko pois!
Ole oma itsesi ja näytä tunteesi avoimesti!
Oikein hyvää jatkoa Sinulle!
Toivoo nettipäivystäjä Päivikki