IRC-Galleria

MLL_

MLL_

Mannerheimin lastensuojeluliitto
Miten päädyit tanssin pariin?
- Innostuin eräästä musiikkivideosta ja aloitin omatoimisesti
Minkälaisia ennakkoluuloja olet kokenut?
- Minua on luultu homoksi ja on luultu että minulla hyvä kunto. Myös ajatellaan, että olen kovin luova ihminen ja varmaankin että haisen pahalle.
Miten ne ovat vaikuttaneet sinuun?
- Kyseenalaistan seksuaalisuuttani, treenaan paljon ja kulutan paljon deodoranttia.
Koetko itsesi erilaiseksi?
- No olen minä hieman pervo ja tanssipiireissä tietenkin pieni poikkeus, koska yleensähän piirit koostuvat enimmäkseen tytöistä.
Mistä luulet ennakkoluulojen johtuvan?
- Varmaan ainakin siitä, että asioihin ei perehdytä, eikä niistä tiedetä tarpeeksi. Eli siis tiedonpuutteesta.
Mitä saat tanssimisesta?
- No tietenkin mielihyvää ja onhan se toki mukavaa.
Oletko esiintynyt? Jos olet, minkälaista palautetta olet saanut?
- Olen esiintynyt monet kerrat, en edes tiedä kuinka monet. Ensimmäinen esiintymiseni oli itse asiassa ollessani ala-asteella, ja koulumme rehtori oli juuri kuollut. Pidimme siis hänelle niin sanotun muistotilaisuuden, joka oli samalla pienimuotoinen kevätesitys. Siinä sitten minua pyydettiin tanssimaan ja olin ihan hämilläni, sillä en ollut vielä kertaakaan esiintynyt. Sitten esityksen jälkeen tuli todella hyvää palautetta, niin oppilailta kuin opettajiltakin.

(B-Boy tulee sanasta break boy, joka kuuluu hiphop kulttuuriin ja erityisesti breakdanceen.)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.