Haastattelussa oli Demo08-kilpailun voittajayhtye T-ryhmä, jonka kappale Vastaus kertoo koulukiusaamisesta. Kappaleen voi ladata osoitteesta
www.mll.fi/nuortennetti
T-ryhmä on kolmesta nuoresta miehestä koostuva rap-yhtye. Yhtyeeseen kuuluvat Kameleontti, 18 (Santeri), Possupoika,16 (Valtteri) ja G-lokki, 19 (Jonathan). Pojat aloittivat räppäämisen jo vuonna 1999, mutta keksivät nimen T-ryhmä jo aikaisemmin. Veljekset Santeri ja Valtteri ottivat serkkunsa Jonathanin mukaan yhtyeeseen vähän myöhemmin.
Pojat saivat idean osallistua Demo08-kilpailuun.
- Koulussa opettaja näytti jonkun mainoksen ja näytin sen sitten Santerille ja päätettiin sitten tehä biisi ihan tosissaan ja lähetettiin se sinne. Sitten vaan kävi hyvä tuuri, Valtteri kertoo.
Päivä ei muistu mieleen mutta kello oli kuulemma noin 12 koulun ruokalassa, kun Santerille tuli puhelu, jossa kerrottiin voitosta.
- Tuli tosi hyvä fiilis että kiva kun näin kävi ja pitkä työ palkittiin, Santeri kuvailee voittofiilistä.
Veljekset tulivat odottavaisilla ja positiivisilla mielillä Helsinkiin päivää ennen Koulurauhan julistus-tapahtumaa, jossa pojat esiintyivät.
- Huominen jännittää vähän liiankin vähän, pelottaa että esitys menee pilalle kun en jännitä vielä yhtään, Santeri sanoo.
- No enemmänkin positiivista odotusta, mutta kyllä se jännitys ehtii vielä tulla ennen keikkaa, kun näkee sen yleisömeren.
Pojat ovat keikkailleet aika lailla suomen rajojen sisäpuolella uransa aikana.
Kyselimme pojilta koulurauhaan liittyviä kysymyksiä.
Mitä koulurauha teille merkitsee?
- Mun mielestä tarkoittaa, et on rauha tulla kouluun. Ettei kukaan syrji, eikä tarvii pelätä fyysistä eikä henkistä väkivaltaa, Santeri sanoo.
Onko henkinen vai fyysinen kiusaaminen pahempaa?
- Mun mielestä se yleensä riippuu tilanteesta, mutta henkinen kyllä useemmin, kun kiusattu tuntee itsensä kokoajan muita alemmaksi ja jotenkin huonommaksi, Valtteri sanoo.
- Hyvin harvoin kenellekään jää mitään fyysisiä jälkiä, et yleensä henkiset jäljet on paljon pysyvämpiä, Santeri lisää.
Miten teidän mielestänne kiusaamiseen pitäisi puuttua?
- Pitäisi ymmärtää molempia, niin kiusaajaa kuin kiusattuakin. Yleensä kiusaaja tarvii enemmän apua. Kiusattu vaan uskaltaa tehdä niitä erilaisia juttuja kuin muut. Eikä pitäis vaan alkaa vihaamaan kiusaajaa vaan auttaa sitä ja kysyä että mikä on ongelma, Santeri sanoo.
T-ryhmää haastattelivat Helsingissä 19.8.2008 Wilma ja Janna.