IRC-Galleria

o.OTiistai 17.10.2006 15:56

Hyvää Reilun Kaupan-viikkoa kaikille reiluille hippuleille.

Maaret on.Keskiviikko 27.09.2006 00:58

Maaret on antanut ymmärtää.
Maaret on se nainen, jonka kanssa haluaisin olla loppuelämäni.
Maaret on myös ohjelmapalveluyrittäjä, joka tarjoaa aitoja saamelaiskulttuuriin perustuvia ohjelmia.
Maaret on Aurinkomerkiltään kaksonen.
Maaret on omiaan joka paikassa, missä saa puhua ja ilmaista itseään.
Maaret on yhtä työhullu kuin miehensä.
Maaret on sikäli erikoinen tutkija, että hänellä on myös perusteellinen testaajatausta.
Maaret on niin hyvä järjestämään niitä mulle.
Maaret on mun luokkalainen tyyppi ja hirvee manga ja japani fani!
Maaret on itsenäinen nuori nainen, joka on ehkä tottunut pitämään ihmisiä hieman itsestäänselvyyksinä.


Maaret on.

Vähänkö oon ekalla.Torstai 14.09.2006 15:20

Kello on vasta vähän ja mä oon jo tullut koulusta, jee. Tämmöiset päivät on vielä ihan siedettäviä, kasista johonkin puoleenpäivään. Onpa kiva olla koulussa!

Olin alkuviikosta hieman kipeä. Syysflunssaa tästä ei voi syyttää, viime torstaina olin fuksiaisissa pikkuruiset pitsikengät jalassani ja ulkona satoi vettä ja pienikokoisia mummeleita. 4h rastiradalla, joka pääosin oli ulkona, kostautui kuumeköhänä. Tai ehkä podin taas vuotuisen keuhkosyövän eli tupakkayskän. En tiedä. Nyt jo henki kulkee ja jalka liikkuu eli kivaa on.

Tuleekohan talvesta armoton? Meinaan vain kun tämä kesä (joka alkoi jo liian varhain keväällä ja jatkuu näin syyskuukausinakin) on ollut niin kuuma ja pitkästyttävä eli pitkäkestoinen. Jos nuo +30 asteen helteet peilautuisivatkin suoraan -30 asteen pakkasina. Se se vasta olisi elämää, voi pojat.

Talvella elämä on jotenkin niin ihanan monimutkaista. Jokaista siirtoa täytyy pohtia tarkoin ja harkiten. Se on ihanaa. Jos kesällä on ongelmia päättää yhden asukokonaisuuden kanssa niin talvella on painittava monen päällekkäisen kanssa. Kerrospukeutuminen on kaiken a ja o.

Kiitän ja kuittan.

Kertokaa vähän mitä mieltä olette talvesta.


huput päähän!Maanantai 11.09.2006 01:50

kohta on syksy. tai oikeastaan talvi. ulkona haisee talvelle. ja meillä palaa kynttilöitä, ollaan vaimojen kanssa laitettu parastamme. syksy, tule jo. minä niin kovasti odotan sinua.

Rakas päiväkirja,Maanantai 28.08.2006 15:14

aloitin tänään koulun.

[Ei aihetta]Perjantai 25.08.2006 14:18

keitin juuri mannapuuroa.

?Maanantai 07.08.2006 15:43

moikkamoi,
tekeemieli kirjoittaa. Ei mulla mitään askaapaskaa ole mutta ei sen niin väliä. Tänään on taas maanantai ja siis tylsin päivä viikosta? ou kaad kun kaikki niin inhoo mondays. Musta on kyllä ihan hauskaa, mä aion nimittäin kohta leikkiä mummelia. Meen kolmeen töihin ja sitä ennen aion käydä pankissa semmosessa koneessa maksamassa mun opiskelijakortin lukuvuosimaksun jotta saan kuitin todisteeksi. En ole ehkä miljooniin vuosiin tehnyt moista. Huisia.

On kiva mennä taas töihin kun oon ollu taas pe.la.su vapaalla. Jepajee. Meidän kioskin toiminta lopetetaan ja nyt kun mä meen töihin niin sinne on tullut sen kioskin vikan viikon työvuorot, saa nähdä paasenkö sinne vielä kerran hyvästelemään sen homeläjän <3

Tulispa jo talvi. Eilen muistelin talven ihanuutta ja sitä fiilistä kun satelee hiljalleen lun ta ja on hämärää ja seisoo katulampun alla ja katsoo niitä leijailevia hiutaleita. Talvi tule jo. Tää kesä on ollu niin homeisen kuuma ja pitkä ja kamala että nyt äkkiä, pois se minusta. Kelakkaa nyt niitä kylmiä iltoja kun voi vaan olla kotona villasukat jalassa ja sellanen superhuge-yökkäri päällä ja kutoa jotain mahtavaa taideteosta, mikä ei luultavasti koskaan tule valmiiksi o.O



joan on maailmalta palkaksi saanut timantit ja ruosteen ja laulaa vaan.
UB

Toisen viikon läppä:Torstai 13.07.2006 19:37

pääsin opiskelemaan.

HAH

[Ei aihetta]Maanantai 03.07.2006 15:33

Mulla on loma.

Haaste jee.Maanantai 19.06.2006 16:23

Tässä siis ideana kirjottaa itsestään pienimuotonen juttu annettujen ohjeiden mukaan. :D

* nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* ammattisi (mieskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, naiskäyttäjä isänsä)
* harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi)

Hei vain hei, Olen Sini Vinni, 22-vuotias Liikenteen palvelupäällikkö DI Helsingistä. Vapaa-aikani vietän ratsastaen, sillä hevoset ovat elämäni. Jälkikasvua minulle on siunaantunut jo neljän lapsen verran! Hiukseni ovat ruskeat ja silmäni tummat. Lempimusiikistani tahdon mainita tranSen ja mustaakin mustemman black-metallin. Ah. Lempiartistini on arvatenkin Indica. Luonteeltani olen pariton (funktio). Kiitos hei.


Jokkemoi, muzze ja korzebolle, var så vänliga <3