IRC-Galleria

Arki tappaa louvuuden.

Joskus on vaikea puristaa itsestään juuri sitä haluttua luovuutta, siksi koulussakin on kurssi "luova suunnittelu" jossa puhutaan paljon, niistä keinoista kaivaa itsestään sitä luovuutta. Kurssin myötä niihin luoviin hetkiin onkin alkanut sitten kiinnittää huomiota enemmän kuin ennen. Pysähtyy miettimään, että mistä tämä tarve "luoda" sai nyt kipinänsä? Samalla sitä yrittää pistää merkille, että mitä sellaista on tapahtunut, niin henkisesti kuin fyysisestikin, joka sitten on johtanut siihen tilaan, jossa luovuus pulppuaa ja on suorastaan tarve saada se kaikki ulos!

Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että kaikenlainen taide on minulle itseilmaisua ja taiteessani näkyy aina se sen hetkinen "sisin" vaikka aina sitä ei tahdokkaan myöntää omakseen....Samasta syystä vanhemmat ovat olleet huolissaan välillä hyvinkin raaoista teoksistani, mutta toisaalta, kun onnistuu järkyttämään sillä tavoin, niin tarvitseeko sitä tehdä enää muuten?
Olen myös pistänyt merkille, että jos ei ole mitään poikkeuksellista elämässä ja on onnellinen tai vaikka vain tylsistynyt vallitsevaan tilaan, ei synny niin yhtään mitään! Mutta kun on kamala kiire, sattuu ja tapahtuu, on ihmissuhde ongelmia sun muuta draamaa ja kärsimystä niin johan pulppuaa!
Kipu - siitä tietää olevansa elossa ja tällä hetkellä saan siitä valtavasti luovuutta..?
Kun asiat on huonosti ja tuntee itsensä pieneksi ja surkeaksi sitä alkaa taistella ja menestyä...
Mutta tilanne, jossa tuudittautuu omaan onnellisuuteensa, eikä enää kyseenalaista elämäänsä, syntyy passiivinen kupla luovuudelle.

Ja tämän tiedon kanssa sitten on kasvettava luovaksi ihmiseksi?