IRC-Galleria

Maddusi`

Maddusi`

Hiekkalaatikolta tunnelin varjoo, Päihdeongelmia maailmamme tarjoo. Tutustu!

iikPerjantai 01.04.2011 02:55

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

10 kysymystä?Perjantai 01.04.2011 02:55

10 kysymystä sinun tulee vastata rehellisesti

1.oletko koskaan ollut alasti- Öö...tietty d;
2.oletko hypännyt silalta - joelta...kaai :D
3.Jos maailmanloppu tulisi mitä tekisit - Kertoisin mun ihastukselle kaikkee :D
4.Mikä on pahin asia mitä olet tehnyt - Mä oon tehny vaikka ja mitä! :D
5.Oletko ihastunut - Joooo :D
6.jos olet ihastunut keneen jos et hyppää yli - Mmä..mä en voi kertoo ;_;
7.Onko kukaan murtanut sydäntäsi - mm..joo ;_:
8.panettaako - No ei ;D
9.Oliko hyvä - Perus paska <3
10.Kielari vai pusu - MM...Kumpiki ;DD

<3Keskiviikko 16.02.2011 22:01

Love you <3

REPS*Lauantai 05.02.2011 15:59

Arfikkalainen tötterö aivo löysi kynsilakastaan matoja. Hän arveli että madot olivat karkki matoja, sillä ne olivat värjäytyneet kynsilakassa ollessaan. Arfikkalainen tötterö aivo päätti sitten syödä madot, ja tokaisikin ''amazaba labadaba'' joka tarkoittaa suomeksi; ''ompas hyvää'' sitten hän muisi että madot olivatkin olleet kynsilakassa, joten hän osti lisää kynsilakka pulloja, mutta niissä ei matoja ollut. Viisaana hän kuitenkin haki metsästä matoja, uitti ne kynsilakassa, ja söi ne. Tästä tulikin Arfikkalaisten uusi herkku. Onneksi tätä herkkua ei kuitenkaan syödä, kun Arfikkalaisten luolassa.

//hei älkäähän ny sekottako, afrikkalaiset o asia eriksee, mä puhun A_R_F_I_K_K_A_L_A_I_S_I_S_T_A

mmmPerjantai 04.02.2011 23:12

tänää oli kivaa <3

</3Tiistai 25.01.2011 00:29

14Torstai 04.11.2010 22:37

Olin onnellinen kun sut sain yhtäkkiä KAIKKI oli vain väärin päin ; (((

13Torstai 23.09.2010 17:49

ensimmäinen joka laittaa tähän ''=)'' saa päättää mitä lausetta hoen koko loppuviikon , kopio itsellesi ja katso mitä sinä hoet :)

10.Keskiviikko 15.09.2010 23:26

Hanki bitch elämä, Vittu! Mikä noit saatanan lissui vaivaa
Luulee olevansa jtn maailman omistaijii LOL! no ei tod oo
Aukasis silmät näkis maailman mua käy sääliks Niit jotka
On lissui Lisää tämä Blogiisi jos sinua vituttaa noi vitun
Lissut!

9Torstai 09.09.2010 15:28

Sano kolmelle kaverille mesessä rakastan sua ja katso mitä he vastaavat.

Maddzzz sanoo:
Rakastan sua
neropatti sanoo:
ok

Maddzzz sanoo:
Rakastan sua
Veeru sanoo:
okei?

Maddzzz sanoo:
Rakastan sua

Melu.juola sanoo:
aa ok ihmettelin et miks tohon tulee:
Maddzzz sanoo: Rakastan sua