IRC-Galleria

...Ja nyt ihan kunnolla! Huomasin sen eilisellä lenkillä, kun piti laittaa hanskat käteen. Pipo vielä niin sit on jo talvi. Ja pipon laitan päähän heti kun erään kansainvälisen riistoyhtiön lähetys saapuu kotiini...=/ Suoraan lasten tekemänä minua lämmittämään.

Nauratti edellisessä kirjoituksessa oleva "sinulle on 58 uutta kommenttia". Viimeksi kun menin EOPH:na sisään sille oli tullut 183 kommenttia, ja siihen on jo totuttu. Ihmeen nopeasti sitä tottuu asioihin ja alkaa pitää niitä normaalina. Tämä seikka tuli mieleen meinaa eilen juuri tuolla samaisella lenkillä. Asuin ennen pikkukylässä ja siellä lenkkeily tapahtui yleensä ylhäisessä yksinäisyydessä. Ei vaan ollut ketään missään! Jos joku tuli vastaan alkoi pelottamaan, jos se onkin joku outo? No, sitten muutin tähän isoon kaupunkiin. Lenkkeily jatkui ja nyt tuolla pimeässä tarpoessa pelko iskee vaan silloin kun ketään ei näy missään, olen ihan yksin. On rauhoittavaa, kun on muitakin lenkkeilijöitä. Tuntuu että jos jotain sattuu on apukin lähellä. Tyhmää kyllä, mutta tää oli esimerkki tottumisesta johonkin. Ok.

Pelko. Sepäs vasta onkin outo juttu. Miksi ihmeessä mä pelkään lenkkeillessäni? Yleensä en kyllä pelkääkään, ja ikäkin on tuonut tähän helpotusta. Ja mitä mä oikein pelkään? Jotain ihmeellistä tuntematonta joka hyökkää sieltä pimeestä puskasta juuri kun olen siinä kohdalla? Jaa-a. Omia pelkojaan pitää kohdata ja selättää. Siksi sitkeänä sissinä lenkkeilen vaikka missä pimeessä =) Kyllä se mun sydän kestää pienen sykkeen nousun oli sen aiheuttajana stten tumma hahmo lähettyvillä, pitkä ylämäki tai hellä katse joltain jota rakastaa...


Aurinkoa ja kauniita syysilmoja kaikille jotka luki tän mun höpinän <3