IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

aamupäiväTiistai 13.12.2005 12:46

Talvinen aamupäivä Hämeenlinnassa. Katselen uuden asuinkoloni ikkunasta, auringon kajastusta, tehtaiden piippuja, pieniä laatikon muotoisia taloja. Seesteistä, puolitoista viikkoa jouluun. Joulu on sellainen, jota aina odottaa koko vuoden. Joulun tuoksut ja tunnelmat, saavat onnelliseksi.

Eilen meillä oli Femme Fatale-henkiset tuparit.
Kaikki olivat niin kauniita ja tanssimme kovin keittiössä ja Jenni opetti minulle balettipiruettia. Ja avovaimoni Iida syötti granaattiomenaa, joka tuntui suussa hassulta. Ajattelimme kirjoittaa kirjan Fredrikan tytöistä, Pikkunaisia aikuisuuden kynnyksellä. Huutelimme parvekkeelta maailmalle, emme koskaan kasva aikuisiksi.

Ja eteisessä kimmeltävät joulupallot.
Ja kirkkaat muovikristallit.
Ja maljakoissa hopeiset heinät ja punaiset neilikat.


Nyt Nalle Puh- treeneihin. Saamme tänään valot ja äänet näytelmäämme.
Ja huomenna on ensi-ilta. Nalle Puhia jo vähän jännittää... ;)

VäsynyttäSunnuntai 27.11.2005 23:23

Kotiutuu jostain Hämeenlinnan rannalta. Pennut kutsuivat sitä Tervaniemeksi, että sellainen se kai sitten oli. Olo on jotenkin sellainen, että tuntee olevansa hidastetussa filmissä. Oikeastaan kaikki näyttää kauniilta, toissayönä satoi lunta.
Makaan lattialla, seuraan kaikkea liikettä- tänään se on hidasta.
Mietin pyöreitä muotoja, ihmisiä ja kohtaamisia. Ja sitä kuinka kaikki olevaisuudessaan on niin kaunista. Hitaalla on hyvä olla toisinaan. Jumaluuden kasvot joskus siinä kaikessa, hiljaisuudessa, huojuvassa liikkeessä. Ehkä olenkin onnellinen.
- Vanhemmat »