IRC-Galleria

73/100: Philip K. Dickin Impostor

Blade Runner -elokuvasta tuttu tarinaniskijä on inspiroinut Impostorista aiemmin kaavaillun 30 minuutin pätkän sijaan kokopitkän elokuvakokemuksen, joka ei sisällöltään ole lainkaan hassumpi. Elokuva on tehty 2001 ja siinä on Gary Sinistä lukuunottamatta paljon sarjoista tuttuja rivinäyttelijöitä. Budjetti ei ole ollut kummoinen ja elokuva on joskus todella sekava, nopeat väläykset ja käsivaralla kuvaaminen on haastava homma, jos ei ihan tiedä mitä tekee. Gary Sinise sen sijaan on loistava näyttelijä, mutta kaikista ohjaajista ei ole repimään miehestä sitä extrahienoa suoritusta mihin mies pystyy. Elokuva ei ole elänyt niin ylös kuin alkuperäinen tarina, jossa on perinteisen tulevaisuudessa tapahtuvan identiteettivarkauden pohdintaa. Philip K. Dickin tulevaisuus on synkkä ja sotkuinen paikka.

Puhutaanpa vähän juonesta. Juonen lähtökohdat ovat pitkältikin sellaiset, että Maa on sodassa Centaureja vastaan. Hra Olham on avaruudesta kiinnostunut pikkupoika, joka ajautuu kehittämään massiivisia aseita kun Centaurijoukot tappavat hänen isänsä. Olham on juuri saanut aikaan aikansa ydinpommin, hirvittävän tuhoaseen joka tulisi tekemään merkittävän loven Centaurien puolustukseen, kun turvallisuusjoukot hra Ilkiön aka Hathawayn johdolla vangitsevat hänet. Hra Olham herää sidottuna tuoliin, hänet on pumpattu täyteen erilaisia lääkkeitä ja hra Hathaway väittää hänen olevan Centaurien biomekaaninen ase jonka on tarkoitus murhata kansleri myöhemmin illalla järjestettävissä juhlissa. Hra Olham on pulassa, sillä hän tuntee ja muistaa olevansa hra Olham, mutta muut uskovat toisin. Väitettävästi oikean hra Olhamin ruumista ei ole löytynyt, eikä geneettistä kloonia voi kukaan skannata millään laitteella selvittääkseen, että onko kyseessä ihminen vai taitava kopio. Hra Olham on aivan yksin, sillä hänen lääkärivaimonsakaan ei osaa enää tietää kumpaa puolta uskoisi. Kaiken lisäksi Olhamin perhe oli ollut retkeilemässä juuri samaisessa metsässä, joka paloi mystisesti heti retken jälkeen.

Ei tämä mikään mestariteos ole, mutta novelli katsottavassa muodossa. Suositan kyllä Philip K. Dickin tuotantoon tutustumista ihan kirjallisessakin mielessä, se jotenkin vie tarinan uskottavuutta kun Gary Sinise juoksee pitkin mantuja Teho-osastosta tutun Prattin kanssa, väistelee CSI:n Warrickia ja tuntee myötätuntoa parasta kaveriaan kohtaan, onhan mies sentään Monk.