Huomasin yhden asian tässä, olen irtautunut tosielämästä.
Tää sisällä kyykkiminen on ollut kyllä niin todellinen mindfuck ettei rajaa.
Mun aivokemiani menee eri tahtiin kuin muilla ihmisillä.
Hengästyn ihan pienistäkin jutuista ja kompastelen kun en jaksa nostaa tuota vasenta jalkaani. Tai no enemmänkin se nousee joko liian vähän tai liikaa, se väkisin ylös nostaminen on vähän ikävä juttu.
Sit space-outtasin ihan kaikkialla, jäin vaan tuijottamaan kun muut kulki reippaasti ohi.
Ja töihin pitäs osata mennä, ehkäpä jo kuukauden sisällä.
Pelottava ajatus.