IRC-Galleria

Kaveri kyseli miten on, haluaako ihmiset yleensä lapsia ja miksi haluaa mitä haluaa.

Halusin kertoa yleisesti mitä vastasin.

Minä haluan olla mummu ja äiti, askarrella maitotölkeistä ja kreppipaperista muoviliinan ääressä, pyyhkiä kaatunutta mehua pöydältä, kärsiä puutuneista jäsenistä kun pieni nukahtaa syliin sohvalla. Minä haluan järjestää rippijuhlat, stressata joulupukeista, lämmittää kaakaota ja hakea toista päiväkodista. Haluan syntymäpäiväkakut, äitienpäiväkortit, isänpäiväyllätysten järjestämiset, ne rumat itsetehdyt lahjat mitä koulussa tehdään sekä pähkäillä yhdessä miksi on paha mieli.

..joku perusteli että lapset on sellaisia mihin menee heti hermo eikä muutenkaan osaa tietää olisiko hyvä vanhempi. Täytyy sanoa että itse pelkään kuollakseni että olen huono äiti. En uskalla ajatellakaan että perheeseen tulisi joku joka vaatisi minulta niin paljon, joku joka muotoutuu täysin oman esimerkkini mukaan. Lasten raivostuttavuudesta täytyy sanoa se, että olin samaa mieltä kunnes päädyin työttömän harjoitteluun kerhotädiksi. Huomasin että lasten kanssa oleminen oli pelkästään kulttuurishokki, kun osaa rikkoa omat aikuisen käytöksen rajansa ja ottaa vastaan erilaisia käytösmalleja, oppia näkemään lapset eri tavalla.

Omalla tavallani allekirjoitan nekin mielipiteet jos joku ei halua lasta. Mutta jo pelkästään se, että on joku joka rakastaa ihan ainutlaatuisella tavallaan ja jota saa rakastaa ehdottomasti, on harkinnan arvoinen asia. Kuinka ihanaa onkaan peitellä joku nukkumaan ja herätä siihen kun se joku kömpii viereen painajaisen vuoksi, kylmät varpaat mukanaan.