(Tämä blogaus on kopioitu blogista Kunnon Vuodatus)
Näinhän se on, että blogitahti hiipuu sitä mukaa kun elämäntapa alkaa muotoutua. Olen huomannut että on kasvavassa määrin vaikeampaa pitää kirjaa ajatuksista, treenikerroista sekä ruokapäiväkirjan ajoista tai sisällöistä. Vähitellen olen alkanut muuntua ihmisenä ja jouluna varsinkin huomasi, kuinka herkut ja muut jäivät taka-alalle. Sain vatsanpuruja. Tunsin öklötystä. Toisinaan mässäilyyn sortunut minäni tunsi syyllisyyttä kuten aina, mutta huomaamattani määrät olivat silti paljon pienemmät kuin mitä ne olivat vaikka vain neljä kuukautta sitten.
Syyskuussa aloitin uuden elämäntavan ja vaikka se on saanut aikaan kaikenlaista kitinää, on minulla kuitenkin käsin kosketeltavia tuloksia:
1) Olen laihtunut yli 11 kiloa, syyskuussa painoin 116, nyt painan 105kg.
2) Vyötäröltäni on kadonnut 20 senttiä, käsivarsista 4cm, reisistä 5cm. Rinnanympärystä ja -alustaa en voi sanoa määrällisesti koska olen hukannut alkuperäisen mittalappuni johonkin pöydälleni ja vaikka elämäni on parantunut kummasti viime kuukausina, se ei ole tehnyt ihmeitä siisteyden suhteen.
3) Vaikkakin, olen huomannut olevani paljon aktiivisempi nykyään. Hermostun jos olen aloillani pitkään ilman liikettä. Olen huomannut siivoilevani sekä kokkailevani ilman erillistä kehoitusta.
4) Vaikka itsetunto ei ole vielä erityisemmin kokenut muutoksia, olen huomannut saavani lisää uskoa omiin kykyihini. Kaikesta monimutkaisuudesta huolimatta ratkaisu on helppo.
5) Kestävyyteni, kuntoni ja suorituskykyni kasvaa. Lääkärin teettämän yleisarvojen testauksen mukaan olen todella terve ihminen, enkä ole sairastanut yhtäkään flunssaa tänä vuonna projektin aloittamisen jälkeen. Oloni on ollut vähintäänkin hyvä koko ajan, lukuunottamatta ihanasti korventavaa lihaskipua urheilun jälkeen.
Katsoin tänään taas dokumentin superlihavasta perheestä ja siitä, kuinka koko perhe laihtui vatsalaukun ohitusleikkauksella. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta tällä kertaa sain vähän lisätietoa mistä on kyse. Vatsalaukun ohitusleikkauksessa siis vatsalaukusta poistetaan noin puolet sekä ohutsuolta lyhennetään. Ohutsuolen uusi pää liitetään pienennettyyn vatsalaukkuun ja näin ollen saadaan tila, jolloin syödystä ruoasta ehtii imeytyä vähemmän kaloreita ja leikattu henkilö laihtuu.
Huvittavaa kyseisessä dokkarissa oli se, kuinka koko perhe tuumasi että kyseessä on geneettinen tila, joka saa perheen lihomaan. En mene sanomaan ettei geeneillä olisi osansa sillä kuka tahansa meistä tuntee ihmisen, joka ei liho helposti, sekä ihmisen joka lihoo helpommin. Olemme kaikki erilaisia. Kuitenkin, olen satavarma, etteivät geenit ole syypäitä siihen, että ihminen lihoo. Se olisi vähän niinkuin sama kun joku sanoisi että alkoholi on syypää alkoholismiin. Me kaikki päätämme milloin liikumme, me kaikki päätämme milloin, mitä ja kuinka paljon syömme. Meillä kaikilla on valta vaikuttaa elämäämme geneettisistä taipumuksista huolimatta.
Tämä perhe oli superlihava juurikin ruokatottumustensa vuoksi, esimerkkinä nuorin poika, joka jo 17-vuotiaana painoi 140 kiloa. Poika kertoi ettei tykännyt vihanneksista eikä hedelmistä, eikä hän syönyt lihaa. Ei sikäli mitään, kaikki saavat valita mitä syövät mutta kun ruokavalio on seuraava: aamiaiseksi spagettia tai leipää, kouluruokailu väliin, koulun jälkeen sipsejä ja suklaata, päivän aikana kolmisen pulloa kolaa, iltapalaksi iso kasa ruokaa joka on pääasiassa ranskalaisia sekä vielä nukkumaan menoa edeltävästi lisää sipsejä ja suklaata; on vika ehdottomasti koko perheen ruokailussa. Tämä esimerkki on räikeä, tiedän, mutta dokumentissa poika sai sen kuulostamaan normaalilta, hieman huonoa ruokaa sisältävältä ruokavaliolta. Tähän summaan kun vielä laskee sen, että 17-vuotias poika toteaa "kokeillensa kaikkea mahdollista", täytyy myöntää että olen hieman epäilevä. Mutta siis se huvittava osuus koko jutussa oli se, että kun poika sitten meni siihen leikkaukseen, sai pienemmän vatsan ja alkoi laihtumaan, joutui tämä kuntoutuakseen myös käymään salilla pari kertaa viikossa sekä syömään terveellisesti. Laihtumisen tahti ei ollut aivan päätä huimaava, vaikka nopea olikin ja kaiken sen sai aikaan pelkästään ruokavalion muutos, määrien vähentäminen sekä liikunta.
Se leikkaus ei paranna ihmisiä, se ainoastaan pakottaa muuttamaan elintapoja. Mikään mahaleikkaus ei ole nopea ratkaisu; ainoastaan rasvan pois imeminen saa laihtumaan salamannopeasti. Muussa tapauksessa muutos tulee ainoastaan omilla teoilla. Kysymys onkin, haluatko maksaa pakkokeinosta tuhansia euroja sekä riskeerata kuoleman tai muut haittavaikutukset, vai haluatko ohjata kaiken sen energian mitä kuluu itseinhoon ja syyllisyyteen toimenpiteisiin, joiden tekeminen helpottuu ajan myötä?
Minä olen muuttunut ja täytyy myöntää, että minun pitäisi tehdä töitä muuttuakseni takaisin siksi, mikä olin. Tällä hetkellä elän tosin muutosta enkä ole enää se vanha minä, enkä myöskään tunne tätä uutta minää, mutta mielenkiintoni nähdä uusi minäni kasvaa joka päivä. Miltähän tuntuu olla laiha? Miltä näytän ensi jouluna? En osaa vielä uskoa tosissani siihen, että onnistun laihtumaan ne 40 kiloa jotka minulla on ylimääräistä painoa, mutta uskon siihen, että laihdun jos jaksan yrittää. Omalla tavallaan laiskuuteni ja päättämättömyyteni pitää minut ruodussa sillä niin kauan kun minulla ei ole ylitsepääsemätöntä halua mokata koko juttua, pitäydyn ohjelmassa.
Ja ihan oikeasti ihmiset, on hyvin harvinaista, että se elämäntapojen muuttaminen olisi oikeasti niin vaikeaa kuin itsellenne uskottelette. Jos tuntuu, että ei jaksa, ei pysty, ei kykene - kyseessä on joko tietoinen tai alitajuinen valinta, ettei halua. Ymmärrän sitä toisaalta, tämä koko on ollut minua niin kauan kuin muistan joten erilaisuus tuntuu omalla tavallaan pelottavalta, vaikka siinä ei järjellisesti olekaan mitään logiikkaa. En halua muuttaa itseäni, en oikeasti; mutta elämän laadun parantaminen on se, mihin tulee pyrkiä.
Jokaisen paksukaisen tulee ymmärtää tämä: Laihduttamiseen ei tule ryhtyä. Laihduttaminen ei saa aikaan kuin ikäviä sivuoireita. Sen sijaan elämäntapojen järkeistäminen ja terveellisten arkiratkaisujen löytäminen vaikuttaa niin henkiseen hyvinvointiin kuten myös sivuoireena saa ihmisen tiputtamaan ikäviä lisäkiloja.
Mutta koskaan ei kannata lähteä pelkästään tiputtamaan kiloja, sillä silloin jää kilojen loukkuun ja jättää aterioita väliin, rääkkää kehoaan sekä unohtaa seurata kokonaiskuvaa. Muista, että jos tuijotat vain vaakaa, et näe itseäsi.