IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

The day beforeTorstai 03.07.2008 15:29

Kopioin tämän mun hääblogista. ^_^ <3

Näin taas unta.
Näin unta että en muistanut kenen kanssa olin menossa naimisiin. Sit juuri ennen heräämistä muistin et ainiin Jalmariki oli ja huokasin helpotuksesta kun ne muut oli niin tyhmiä.

Häät ovat huomenna. En vieläkään ole käsittänyt sitä.
Toivottavasti siitä shokista ei tule liian suuri, se kun iskee tasan just sillä hetkellä kun kirkon ovet avataan.
Siitä puoli tuntia ja kaikki on ohi. Mut se on melko suuri puolituntinen.

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2008 15:23

Olen huomannut olevani toisinaan melko stressaantunut.

Olen myös huomannut että linnut osaavat lentää.

Hm!Torstai 03.07.2008 05:15

Kirkkoon kävellessä rupesi kaikki tuntumaan niin kamalan konkreettiselta, aiemmin elämä on ollut pääosin sitä voileipäkakkua ja piirakkaa, vesilaseja, pöytäliinoja, paikkakortteja.

Tällä kertaa seisottiin kirkon käytävällä, se oli paljon pelottavampi käytävä kuin yleensä kun tietää että sitä pitää kohta kävellä. Siinä sitten yritettiin huumorin varjolla hihitellä asioita, taivasteltiin kirkkoa ja mietittiin virsiä. Sisään käveli kanttori, joka kysyi kauniisti olemmeko jo valmiita. Tämä kiipesi lehterille ja alkoi soittaa.

Ilmeisesti meidän kirkossamme on Helsingin parhaat urut ja kyllä ne soikin komeasti. Pitää yrittää pitää sitä pokkaa, minulla on tapana herkistyä kovasti kun joku on hienoa, hauskaa tai surullista. Urkumusiikki kirkossa on kaikkea tätä, mahtipontista, loistavaa, elämää suurempaa. Ja vaan minua varten.

Mutta on se omituista.

Enää päivä.

HoffismsKeskiviikko 02.07.2008 06:11

Hoffification
Hoffalicious
Hoffinity
Hoffonics
Hoffitute
Hoffifide
Hofftastic
Hoffinistic
Hoffy
Hoffish
Hoffumor
Hofftacular
Hoffabulous
I Hoff Therefore I am
To Hoff or not to Hoff
Hoffify
Hoffless
May The Hoff Be With You
It Is A Facehoff
Ferris Buellers Day Hoff
The Hoffinator
Raise The Hoffiscope

:: LOL

EE HELETiistai 01.07.2008 04:39

Kuinkas tämän päivän kävikään:

Klo 12:00 Sängyn pohjalta kuuluu "emmää jaksa" noin 10. torkun kohdalla.
-> suihq
13:00 autoon ja keskustaan.
14:00 korsetin ja puvun testaus, korsetti jäi päälle, puku otettiin mukaan.
15:00-17:30 Kauppailua ja kulkemista. Torment. Korsetti sai tosi heikoksi olon kun menikin vähän myöhempään eikä sitä saanut missään pois.
17:30-18:40 Puvun luovutus
19:30 istumme kotona pöydän ääressä voipuneina, syömme ruokaa
19:50 Aikataulun järjestämistä
20:30 Istumajärjestyksen rakentamista
22:40 istumajärjestyksen puhtaaksi piirtäminen
23:05 Blogitekstien kerääminen tekstimuotoon
01:15 Aikataulun puhtaaksi kirjoittaminen ja lähettäminen sähköpostitse
01:20 Kissojen ruokkiminen
01:30 Väsymys, ensimmäinen vapaa hetki.

..ja mitä teen? Blogaan Galtsuun miten hankalaa tämä kaikki on.

HohoMaanantai 30.06.2008 02:00

Ilmeisesti kaikki stressaa näistä häistä ..paitsi minä, toistaiseksi.
Mua vaan ärsyttää kun pitää tehdä ne tyhmätkin jutut mitä ei haluais.

Mut olen mä vähän vahingoniloinen .. ja sit pahoillani .. ja sit vahingoniloinen .. ja pahoillani.

Olen..Maanantai 30.06.2008 01:50

..nukkunut viimeiset kolme päivää.

Ei mitenkään tehokkain fiilis.

Häät ovat neljän päivän päästä.

Tee oma lyhytelokuvasi 48 tunnissa.Sunnuntai 29.06.2008 17:00

http://www.uneton48.com/

Melko hieno idea, minä ainakin odotan vesi kielellä mitä Suomen parhaimmisto saa aikaan.

PolttaritSunnuntai 29.06.2008 04:04

Mies on ollut menossa jo noin 13 tuntia.

Mitähän tarinoita sillä on kerrottavanaan kun se palaa.

ehemLauantai 28.06.2008 19:15

Olen ollut lomalla kaksi päivää ja jo nyt olen täysin rappiolla.