IRC-Galleria

I dislikes tekniikka, taas on ollu elämä hitusen hankalampaa kun ei mikään teknikal toimi.
Yhyy yhyy miks digiboksi ja intarnetti ja kaikki ei tykkää musta ollenkaan.

Digiboksi fukkas taas kaikki nauhotukset. Vihaan.
Digiboksi ei nauhoittanut Amazing Racee. VIIHHAAANNNN.
Haavaa suojaavat SteriStripit alkavat irrota. Onneksi huomenna otetaan tikit pois.

IRC-Galleriassa on 8 800 080 kuvaa. :D

Tässä ystävänpäivän hengessä tartuin puuväreihini ja piirsin Jallulle kuvan ystävänpäivälahjaksi.
Halutessasi voit sen ottaa itsellesi taustakuvaksi (en oo jaksanu värkkää eri kokoja kun en voi istuu niin kauan et saisin sen aikaiseksi) osoitteesta:
http://desktop.maraia.net/hampster_valentine.jpg

Tykkään noista Galtsun uusista teemakoristeluista. Ihania. <3

111/200: The Stand
http://www.imdb.com/title/tt0108941/
Vanha lemppari, tosin kirja on aina parempi. Vaikka Tukikohta vaikuttaa nykyään tosi tönköltä, se voitti aikoinaan paljon palkintoja. Kyllä se taaskin meni ihan iloisesti katsoessa vaikka osaan sen ulkoa, olenhan leffan (tai no sarja mikälie) katsonut karkeasti ottaen kuusi eri kertaa ja kirjat lukenut vähintään tuplasti sen määrän.

112/200: AI
http://www.imdb.com/title/tt0212720/
Aikoinaan katsoin AI:n ja tykkäsin että se on sellainen keskinkertainen elokuva, jolla olisi ollut mahdollisuuksia hieman parempaankin. Sitten siinä oli sellaista ärsyttävää Spielbergille ominaista ihkudaata. Nyt kuitenkin kun katsoin sen pitkästä aikaa, se kokonaisuus oli jotenkin parempi. Hyvä niin koska se on kuitenkin kaunis elokuva jossa on toimivia kokonaisuuksia, ehkä siksi niiden väliin on tuntunut kasvavan kuilu aina välillä ja se on hajoittanut koko elokuvaa sellaisiksi palasiksi joista ei tunnu saavan tolkkua.

Rupesin katsomaan Stepford Wivesia vm. -75.
70-luvun leffoissa on sitä jotakin.

Tää vois olla ihan kauhuleffa, se uusi versio on vähän parodiakomedian oloinen.
Kivat nypykät kun on ohut neulemekko eikä rintsikoita. Olenko ainoa ihminen jonka mielestä ne on vähän sama ku sepalus auki eikä alushousuja.

Mistä tietää että elokuva on fiktiota?
Mikään miehistä ei kiinnitä niihin huomiota.

..näissä 70-luvun leffoissa ei ole minkään sortin soundtrackia.

Sain postissa aikoja sitten varaamani SAW V:n ja arvakkaas mitä tuli mukana?

Musta jätesäkki, jossa SAWin logo ja yllä teksti "Do you really want to know?"

Insert #keittiö +lollaus

Näin taas työunta.

Meillä oli uusittu työhuone, pöydät olivat semmoisia kapeita koulun tietokonepöytiä eli meitä istui vierekkäin ja vastakkain pari riviä useamman ihmisen verran. Se työhuone oli myös noin 20 metriä Linnanmäen sisäänkäynnistä, ehkä sen vuoksi meidän piti pukeutua uikkareihin ja pukea päälle sellainen paidantapainen ja viitta, jotka sidottiin tiukasti kiinni. Minulla oli kamalia ongelmia viitan kanssa ja sitä ihmetellessäni joku oli ehtinyt ommella uimapukuuni nepparit viitan kiinnitystä varten. Sen piti nimittäin olla kiinni myös lanteilta jos aikoi mennä vesiliukumäkeen. Minä päätin että jumalauta en oo menossa mihinkään vesimäkeen ja päätin olla just niin itsekäs ja ikävä kuin haluan, mielestäni yleisen viihtyvyyden vuoksi ei pidä tehdä ihan mitä vain, itsehän pelkään jonkin verran ko. laitteita ja toisen verran sitä vauhtia. Koko idea oli muutenkin ihan typerä.

Trinket ja sen mies oli kanssa mun unessa, Trinket ei millään keksinyt miehelleen lahjaa ja mun suuri ideani oli hankkia sille petivaatesetti. Valkoista ja tummanpunaista puuvillasatiinia tms. Kukaan ei sanonut mitään ideaan riippuen mutta ähäkutti se tuli tarpeen sillä Trinketin sängylle kävi poikkeuksetta aina pissaamassa se sen koiruus, Ada. Aina oli tuore pissi vaikka koiraa ei näkynytkään edes missään. Mietin että eikö Trinketin kannattaisi opettaa sille koiralle ettei sängylle saa hypätä jos se ei kerta saa sitä sisäsiistiksi.

Meillä työporukan kanssa oli ollut myös "hyvä" idea Trinketin miehen lahjaksi, meidän piti pukeutua Brangelinaksi Mr. & Mrs. Smithistä ja otattaa kuva jonka annamme sitten eteenpäin. Loppujen lopuksi ainoa joka ei ollut vähin äänin vetäytynyt projektista, olin minä ja mietin että ei helvetti minkä näköistä siitä tulee kun tämän näköinen tyttö pistetään siihen kuvaan Angelinaksi. Mitä ne ihmiset ajattelee. Miten kukaan voi nähdä mitä siinä kuvassa on, paitsi kuin tyhmän näköinen Saaka, ihan oudosti stylettynä ja miksi kukaan haluaisi sen kuvan lahjaksi? Jättäydyin "vahingossa" sivuun itsekin jättämällä kuvaussessiot väliin.

Työporukalla oli toisinaan myös vapaa-ajan aktiviteetteja, joku keksi vitsillä että hoho tehdään emobändi ja heitto saikin yllättävää kannatusta. Bändi lähti lentoon Jeremiad johdossaan. Oma dyniksen emorock-bändi. Kukaan ei muuten miettinyt edes mistä saadaan musiikki ja osaako kukaan soittaa mitään, meistä on vaan kiva pukeutua hassusti ja keimailla pöydän päällä maski naamassa.

Ja miksi haluan omakotitaloon?

Yläkerran naapuri laulaa Nirvanan In Bloomin kertosäettä nyt vaikka kuinka monennetta kertaa. Vien niille kyllä tänään myöhemmin lapun että tiesitte kai hiljaisuudesta. Vai pitäiskö siitä sanoa talkkarille?

Jos soitan talkkarille ja sanon että voisko se muistuttaa niitä hiljaisuusajasta, jos niille ei vaikka oo sitä kerrottu.

Mut on noi kyl möykänny useamminkin, noin parin kuukauden välein tosin mutta eio kiva herätä keskellä yötä kuuntelemaan riitoja tms kun itellä olis menoja kuten esimerkiksi, krhm, häät heti aamusta.

Miten niin katkera.

"HeÂ’s the one
Who likes all our pretty songs
And he likes to sing along
And he likes to shoot his gun
But he don't know what it means
don't know what it means
when I say"

..nyt se vaihto biisiä.
..ja nosti volaa.

..noh, mitä se nyt on, pari tuntia hiljaisuuden loppumiseen, pikku nakki.

1. Mene neljänteen kansioon kuvatiedostoissasi
2. Valitse sieltä neljäs kuva
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä ihmistä tekemään sama

Pari vuotta sitten hain Evtek-vainaaseen graafiselle. Tehtävänä oli tehdä juliste mielikuvituslinnuista, sellaisista joita ei ole ollenkaan. Ajattelin ensin käsin piirtämistä mutta koska halusin näyttää et OSAAN MUOKKAA niin tein sitten lintuja jotka istutin lopulta julisteeseen. Tässä on siis kyseessä Flamingovarpunen. Julisteeni linnut eivät kuitenkaan näyttäneet ihmisistä lainkaan omituisilta, siksi liitin myöhemmin kuvat joissa oli alkuperäiset kuvat mukana. Tämä flamingo ja tuo toinen Kakadu olivat kaksi absurdeinta lintua jotka koostin eikä kukaan osannut epäillä etteikö lintu jaksaisi kantaa noin suurta nokkaa.

Joko olen liian hyvä tai illuusion voima on suuri. Tosin myönnettäköön, tästä kokomittaisesta näkyy kyllä törkeästi työn jälki, mutta ei se silti absurdia siitä poista.

Te neljä jotka tämän luette, tehkää sama.

Kun äiti kuoli ja muutin etelään, sain syntymäpäiväkortin vanhalta koululuokaltani. Olivat kaikki kirjoittaneet nimensä korttiin joka soi hyvää syntymäpäivää -laulua. Muistan pitäneeni korttia kädessäni ja tuntenut olevani korvaamaton ja muistettu. Vaikka sitä ei enää palaisi toiselle luokalle, tunsin kuin olisin hetken vielä vanhassa koulussa ja elämässä. Pidin kortin tallessa ja varoin kuluttamasta sen pattereita.

Kun täytin 12, sain korvatulehduksen jonka vuoksi olin pois koulusta. Tervehdyin ja palasin kouluun mutta viikkoa myöhemmin minulle nousi korkea kuume. Lääkäri ei pitänyt asiaa vielä minään, sanoi että jos vielä viikon päästä on 39 niin palatkaa. Kuume nousi viikon puolivälissä 40 asteeseen ja lääkäriin päästyäni oli senkka niin ylhäällä että minut passitettiin sairaalaan. En ollut ollenkaan huomannut kuinka vähitellen oikean jalan käyttö oli muuttunut kivuliaaksi. Onneksi kuitenkin sairaalassa sain alleni pyörätuolin jolla minua rullattiin. Vietin lopulta sairaalassa viikon, jonka aikana minut nukutettiin ja jalastani imuroitiin pois tulehdusneste. Kärsin ilmeisesti jostakin harvinaisesta tulehduksesta, joka näkyi ultraäänessä isona valkoisena myttynä lonkkani uumenissa. Sairaalasta päästyäni jouduin kävelemään kepeillä pari kuukautta. Sairaalassa ollessani oloa kuitenkin helpotti kovasti kun sain postia luokaltani. Koko poppoo oli tehnyt minulle kasan piirrustuksia ja kortin, jossa oli kaikkien nimi. Vain minua varten. Muistan hymyilleeni ja mielessäni lähettäneeni pienen kiitoksen heille.

Kun täytin 28, kärsin selkävaivoista. Juurikin syntymäpäiväni aikoihin jouduin kotiin sairaslomalle selän vuoksi. Kivut kyyristivät minut omituiseen asentoon ja sain tehdä töitä päästäkseni esimerkiksi keittiöön, täyden vesilasinkin kantaminen oli vaikeaa. Onneksi tila koheni nopeasti ja pääsin töihin muutamassa viikossa. Lähdin kuntoutukseen ja urheilin ettei tila pahentuisi. Särystä oli jäänyt jäljelle pieni iskiasvaiva, joka kuitenkin oli helppo kestää aiempaan verrattuna.

En voinut tietääkään, että selkäni ei ollut kunnossa. Iskiaskivut kertoivat siitä, että selkäni välilevy oli pullistunut ja painoi hermoa. Lokakuuhun mennessä tämä välilevy hermostui ja hermo vaurioitui siihen kohdistuneesta paineesta. Lääkärit yrittivät hoitaa tilaa ilman leikkausta ja toinen jalkani alkoi hiljalleen halvaantua. Ensin vähän, sitten nopeutuvalla tahdilla. Pääsin vihdoin magneettikuvaan ja jouduin leikkaukseen. Sairaslomaa oli nyt kertynyt lokakuusta maaliskuuhun asti. Leikkauksesta toipuessani sain paljon positiivisia viestejä työkavereiltani, pitkän poissaolon vuoksi olin tuntenut itseni taakaksi ja ulkopuoliseksi, mutta pienistä keskusteluista ja toivotuksista sain syyllisyyteni vähitellen murenemaan. Leikkaushaavaa hoivatessani löysin postikasastani pienen sievän kortin johon kaikki työkaverit olivat vuorotellen kirjoittaneet nimensä. Olin yllättynyt ja otettu ja laitoin sen heti esille jääkaappirunouteni viereen.

Tämä kortti löytää paikkansa muiden muistojeni lomassa, jälleen uutena todisteena siitä että silloin joku jossain kaipasi minua ja näki vaivaa kertoakseen sen minulle.