Oletko joskus kaivannut niin että sattuu? Niin että yksi ajatus voi saada silmäsi sumentumaan kyynelistä? Oletko ollut epätoivoinen, kun et voi olla lähellä ja lohduttaa vaikka tiedät toisen sitä tarvitsevan? Oletko joskus laskenut päiviä ja sitten tunteja? Oletko istunut tietokoneen äärellä ilta toisensa jäkeen ja vain odottanut?
Olen.
Huominen parantaa onneksi tilannetta 2/3. Mutta silti sisällä on haikeus. Tunnen tuon yhden ikävän ja kaipauksen. Ja se tuntuu niin pahalta. Mutta nallekarkit ei mene aina tasan ja kaikilla ei aina voi olla kivaa. ...silti kuitenkin niin toivoisin olevan...