IRC-Galleria

Olin Opkon järjestämällä Raamattu rakkaaksi-leirillä lastenhoitajana. Vanhemmat kiittelivät kovasti, sillä hoito mahdollisti heille sen, että he pystyivät keskittymään luentoihin. Ja ne olivat varmasti mielenkiintoiset, sillä opettajana oli Janatuisen Mailis.

Mutta olen joutunut vastaamaan yhä uudelleen kysymykseen siitä, että kuinka teen asioita vapaaehtoisesti ilman palkaa. Aina kun kerron tekeväni jotain, niin joku kysyy että mitä siitä maksetaan. Tai että mitä minä siitä hyödyn. Kirja tai hyvä mieli riittää harvalle perusteluksi.

Pysähdyin itse miettimään tätä asiaa. Minusta on itsestään selvää, että autan jos vaan voin ja kykenen. Näen asian niin, että palvelen lähimmäisiäni ja Jumalaa niillä lahjoilla, mitä minulla on. Ei minusta ole pitämään raamattuluentoja, laulamaan tai kirjoittamaan. Ehkä minun tapani viedä evankeliumia eteenpäin on hoitaa lapsia, niin että heidän vanhempansa voisivat uskossa vahvistua. En vain hoida lapsia, vaan rakastan heitä. Nyt leirin jälkeen on haikea mieli ja tyhjä syli.

Jokaisella meillä on oma paikkamme ja tehtävämme. En ole itsekään osannut arvostaa sitä, mitä teen. olin ajatellut, että mie vaan hoidan lapsia kun ei minusta muuhunkaan ole. Ei. Minä hoidan lapsia, koska minusta on siihen.

Olen viime aikoina rukoillut, että Jumala osoittaisi minulle ne tehtävät, joissa voin palvella. Että Hän osoittaisi minulle lahjani ja vahvistaisi niitä. Ja että kaikki mitä teen voisi olla lähimmäisilleni iloksi ja Jumalalle kunniaksi.