Jari Kekäle: Jumala kumartuu
Pyörremyrskyä ei saa ihmisvoimin talttumaan,
eikä auringollekaan auta aikaa opettaa.
Ei avaruutta haltuun saa, vaikka tähdet tunnistaa.
Suuri tuuli puhaltaa, aivan missä haluaa.
Mutta Jumala kumartuu seimeen asti.
Hän voimansa kätkee niin taitavasti,
ettei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.
Mitään armeijaa ei saa antautumalla sortumaan,
eikä rikkaus milloinkaan köyhyyttä pidä vieraanaan.
Jos yltäkylläinen on maa, ei se nälkää muistakaan.
Se, joka lähteen omistaa, tuskaileeko janoissaan?
Mutta Jumala kumartuu ristille asti.
Hän voimansa kätkee niin taitavasti,
ettei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.
Valtamertakaan ei saa juomalasiin mahtumaan.
Kuinka äärettömän saa äärelliseen mahtumaan?
Mutta Jumala kumartuu kastepöytään.
Vaikka voimansa kätkee, hänet sieltä löytää,
vaikkei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.
Ei voi tuulta pakottaa eikä aikaa vangita.
Ei valosta saa otetta, vaikka kuinka tavoittaa.
Mutta Jumala kumartuu ehtoollispöytään.
Vaikka voimansa kätkee hänet sieltä löytää,
vaikkei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.