IRC-Galleria

Marfa

Marfa

sekoaa pääästään ;)

Hih!Keskiviikko 15.08.2007 00:17

Viime yönä, kun tein tuon edellisen merkinnän, niin oli pimeää! Kun lähdin tästä pääräkennukselta, niin en meinannu mökkiin osata, kun en edes kengänkärkiä nähnyt. Lohdutin itseäni sillä, että miulla on yleisavain ja suurin osa mökeistä on tyhjiä, että jos edes yhden mökin löydän niin saan katon pääni päälle. No, kyllä se oma mökkikin löytyi. Eli tänä yönä jos liikun pihalla, laitan mökkiini ulkovalon palamaan.

Niin, jos olisin lähtenyt soutelemaan, niin kuin mieli teki, niin mistä mie olisinkaan itseni löytänyt..? Seikkailusta!

Olen innolla pakkaillut ja kohta alkaa kaikki olemaan läjässä. Huomenna Kuhmoon kavereita moikkaamaan ja sitten vielä viimeiseksi yöksi tänne ja torstaina kohti Hirtsua.

Vaikka alkuperäisenä ajatuksena oli keskittyä vain opiskeluun, niin heti ekana koulupäivänä menen illaksi hoitamaan lapsia ja ensimmäisen viikonlopun myös talkoilen. Että se siitä opiskeluun keskittymmisestä! ;)

ElokuuTiistai 14.08.2007 03:14

Voi kumpa aina olisi elokuu! Rakastan elokuun samettisia iltoja. Mikään ei ole niin kuin elokuinen yö! Jos vaan viel on kuutamo... En ole romantikko, pois se minusta, mutta...

Olisi ihana mennä suotelemaan, mutta yksin ei jaksa ja huomenna olisi vielä viimeinen työpäivä ja paljon tehtävää. Olen kai tylsä aikuinen sittenkin. :(

ElämääTorstai 09.08.2007 22:18

Olen tänään nauttinut vapaapäivästä ja auringosta. Kävin kampaajalla ja sen jälkeen suuntasin Hiukkaan eväsretkelle. Mukana oli myös sosiaalipolitiikan tenttikirja. Kirjaakin tuli luettua, mutta lähinnä keskityin eväisiin. ;)

Muutin tässä nimimerkkiäkin joku ilta. Toisaalta Mökö on rakas, mutta kaipasin jotain uutta. Tavoitteena olisi myös saada joka paikkaan sama nimimerkki ilman mitään syntymävuosia. Tämä Marfa on yllättävän harvinainen. Nimen tämän sain muutama vuosi sitten, kun opintoihin liittyen järjestimme venäläisille asiakkaille hiihtolomaviikon. Eli nimeni muuntui heti heidän suussaan Marfaksi. Mikäs siinä!

Tänään rannalla maatessani mietin elämän tarkoitusta. Tiedän, aika kulunut aihe, jota on moni minua suurempikin ajattelija pohtinut. Mutta aamulla luin yhdestä lehdestä, että elämän tarkoitus on elämä. Siis se itse on tarkoitus. Eräs runoilija taas oli sitä mieltä, että elämän tarkoitus on joka päivä lisätä siihen hitunen elämää. Eräällä keskustelupalstalla taas joku oli sitä mieltä, että elämän tarkoituksena on rakastaa.

Mitäpä minä sitten ajattelen..? Olen kyllä kanssa sitä mieltä, että elämä itse on tarkoitus. Sen tarkoitusta on turha lähteä etsimään kauempaa. Sitten voidaan kysyä, että miten elämme? Ja siihen vastaan, että rakastaen lähimmäistämme niin kuin itseämme ja Jumalaamme yli kaiken. Rakastamalla lisäämme elämään elämää. Se voi olla vain joku pieni, ystävällinen ele, joka piristää jonkun toisen päivää. Tai että jättää tekemättä tai sanomatta jotain. Mutta pääasiallinen tehtävämme tämän elämän aikana on tehdä valinta ikuista elämää varten. Meillä on vapaus päättää, että missä ikuisuuden vietämme. Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Ja koska tehtävmme on rakastaa lähimmäisiämme, meidän tehtävänämme on kertoa näistä vaihtoehdoista myös muille.

Pitäisi kai vielä palta sosiaalipolitiikan pariin hetkeksi. Hmph! :/

Tänään ei nukkumaan!Lauantai 04.08.2007 01:56

Päivystän nimittäin yön täällä ja vartioin muiden rauhaa. Rauhanturvaaja siis. ;) Tuossa "naapurissa" on Pipe Fest ja meteli kuuluu tänne saakka. Mäyräkoirien ulkoiluttajia on ollut liikkella runsaasti. Hyvin rauhallista on täällä meillä kyllä ollut.

kävin eilen tervehtimässä saappaita. Tuli haikea fiilis, olisin tahtonut sinne myös. Mutta kaikkialle ei voi revetä. Olen kuitenkin hengessä mukana ja pidän aatteen väristä saapas T-paitaa päällä.

Muutenkin on ollut haikea fiilis. Taas on kohta yksi leiri loppu ja nuo ihmiset lähtevät pois. Aina kun täällä tutustuu uusiin ihmisiin, ne lähtee heti pois. Toisaalta noita tärkeimpiä näkee kyllä ennemin tai myöhemmin. Mutta silti... Sniif! Mutta toisaalta kohta alkaa koulu ja sitten näkee taas niitä ihmisiä, joita ei ole nyt nähnyt. Ja sitä jää paitsi jälleennäkemisen riemulta, jos ei ole haikeita jäähyväisiä. Ja kenen tahansa ihmisen liiallinen seura alkaa ahdistamaan pidemmän päälle ja sitä syntyy erimielisyyksiä.

On jo ihan syksyinen ilma.

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.07.2007 17:40

Testaa tyhmyytesi ja kerro kaikki rastisi viidellä :).

1. [x] Olet meinannut tukehtunua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [ ] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [x] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [ ] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [x] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x]Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [x] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [x] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [x] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [x] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

80% Eip yllätä!

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.07.2007 17:19

Olen todistetusti Nuuskamuikkunen, tosin oli minussa pelottavan paljon myös Muumimammaa...

Muumipeikko 5

[½] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita (mikä on paljon..?)
[x] Pidän seikkailusta
[½] Minulla on todella kiltti äiti
[ ] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[x] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[x] ..se masentaa/masentaisi minua
[x] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[ ] Olen mustasukkainen


Muumimamma 7½

[ ] Annan aina periksi
[x] Olen hyvin huolehtivainen (ylihuolehtivainen)
[x] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[x] Olen ymmärtäväinen
[x] En suutu miltei koskaan
[x] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[x] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[½] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita


Nipsu 3

[ ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[x] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[ ] Olen pitkä
[ ] Inhoan kylmää


Pikku Myy 7

[ ] Olen pieni
[x] ..mutta pirun pippurinen!
[x] Puren (tarvittaessa)
[x] Pidän puoliani
[x] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[x] Olen tomera
[x] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä


Niisku 3

[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ ] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ ] Työ/koulu on minulle tärkeää
[x] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa!


Muumipappa 3½

[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[x] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x]Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[½] Menetän hermoni nopeasti
[ ] Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen


Mörkö 5

[x] Viihdyn yksinäni
[x] tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[x] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[x] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[x] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä


Haisuli 4

[x] Olen varsinainen kiusankappale
[ ] En piittaa seurauksista
[ ] ..useimmiten niitä ei ole
[x] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[ ] ..mutta en sitä oikeasti ole
[x] Härnääminen on hauskaa
[x] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt
[ ] Minulla ei oikein ole ystäviä


Nuuskamuikkunen 8

[½] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[x] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[x]..vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[½] Olen filosofinen
[x]Nautin ulkoilusta ja telttailusta


Hemuli 5

[½] Olen kohtelias
[x]Olen luonnonlapsi
[x] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[½] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[x] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen

Vilijonkka 2½

[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[½] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[½] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[½] Olen pikkutarkka


Ninni 2½
[ ] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[½] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[x] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa

Kipeänäkö?Keskiviikko 25.07.2007 14:02

Eilen oli ihan tajuton päänsärky. Pidin sitä vaan migreeninä yms. normaalina ja otin vain särkylääkettä. Mutta nyt tuntuu siltä, että voisin olla oikeasti kipeä. Päätä särkee yhä, mutta ei niin paljoa kun eilen.

Paperihommia olisi tehtävänä, mutta on muutamia pikku ongelmia. Täytyy joko koittaa keskiä itse ratkaisu tai sitten vaan odottaa, että saan tarkennetut ohjeet. En viitsisi täytää nääs väärin noita lomakkeita...

Kivaa, että kohta alkaa koulu! Toisaalta täälläkin on ollut ihan mukavaa. Mutta kavereita on ikävä. Ei ole ketään, kelle kiukutella. ;) Onneksi täällä on yksi ihana ihminen, jonka kanssa halaamme joka kerta, kun toisemme näemme. En ole mikään halinalle, joka automaattisesti haluaa halata aina kaikkia. Mutta tämän neidon kanssa se alkoi siitä, että lohdutimme toisiamme, kun meidän ystävämme lähti täältä pois.

Mutta kai se on palattava töiden pariin!

Hmph!Keskiviikko 18.07.2007 21:09

(x) olen varastanut tämän listan joltakin
(x) olen ollut rakastunut/ihastunut
() olen karannut kotoa
() olen tullut pidätetyksi
() olen suudellut tuntematonta
(x) olen ollut sokkotreffeillä
() olen ollut rakastunut opettajaan
(x) olen lintsannut koulusta/työstä
() olen harrastanut seksiä työkaverin kanssa
(x) olen nähnyt jonkun kuolevan
() olen ollut Kanadassa
() olen ollut Mexicossa
(x) olen oksentanut baarissa
() olen nähnyt osan itsestäni palavan
() olen syönyt sushia
() olen ollut väkivaltaisessa suhteessa
(X) olen ottanut särkylääkettä
(X) olen tehnyt lumienkelin
(X) olen pitänyt tee-kutsut
(X) olen rakentanut hiekkalinnan
(X) olen hypännyt vesilätäkköön
(X) olen ollut naamiaisissa
(X) olen hypännyt lehtikasaan
(X) olen ollut yksin
(X) nukahtanut koulussa/töissä
() olen käyttänyt vääränlaista henkkaria
(X) olen katsonut auringonlaskua
() olen ollut mukana maanjäristyksessä
(X) olen koskettanut käärmettä
(X) olen nukkunut tähtien alla
(X) olen tullut kutitetuksi
() olen tullut ryöstetyksi
(X) olen voittanut kilpailun
(X) olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa
() olen ollut auto-onnettomuudessa
(X) olen tuntenut itseäni ulkopuoliseksi
(X) olen inhonnut ulkonäköäni
() olen ollut riippuvainen post-it lapuista
(X) olen uinut meressä
(X) olen tuntenut itseäni sillä tavalla että olisin kuolemassa
(X) olen leikkinyt poliisia ja rosvoa
(X) olen laulanut karaokea
(X) olen soittanut pilaria/häläriä
(X) olen kirjoittanut kirjeen joulupukille
(X) olen saanut toteutettua toiveeni
() olen harrastanut seksiä apinan kanssa
(X) olen hypännyt sillalta
(X) olen syönyt kissan-/koiranruokaa
() olen sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
() olen suudellut peiliä
(X) olen laulanut suihkussa
() olen pitänyt mustaa leninkiä
(X) olen liimannut käteni johonkin
() olen suudellut kalaa
() olen ollut cheerleader
(X) olen istunut katolla
(X) olen huutanut niin paljon etten saa henkeä
(X) olen valvonut koko yön läpi
(X) olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
(X) olen kiipeillyt puussa
(X) olen leikkinyt kanaa
(X) olen tullut työnnetyksi järveen vaatteet päällä
(X) olen nauranut itselleni

Paluu arkeenMaanantai 16.07.2007 23:34

Aamulla minulle tarjottiin vapaapäivää. En vastustellut yhtään. Kävin tuossa kylällä hoitamassa asioita. Ostin mm. mp3soitinmuititikkuhäsmäkän. Mie niistä mitään ymmärrä, muuta kun että sellaisen tarvitsen. Piti vielä pikkuveljelle soittaa ja varmistaa että en ihan tullut huijatuksi... Nyt vaan pitää sen käyttö opetella. Onneksi meidän atk- tuki tulee ensi viikolla tänne ;) Ratkaisu kaikkiin ongelmiin! Hänhän tuon ihkuboxinkin osasi minulle asentaa, kun en itse ymmärtänyt. ;)

Niin ja lainasin mie koko Täällä Pohjantähden Alla- trlogian. Nyt se pitäisi vielä lukea. Ja sitten varasin sen sosiaalipolitiikan kirjan, joka myös pitää lukea. Siinähän sitä loppu kesä menee! Onneksi lukion uskonnon ja filosofian kirjat on Hirtsussa. Muuten varmaan lukisin nekin, kun kerran kehoitettiin. Siitähän on jo lähes sata vuotta, kun viimeksi niitä olen aukonut.

Niin, päluu arkeen oli aamulla edessä. Viime viikolla asuin luksushuoneessa, jossa oli vessa ja suihku. Ei tarvinnut aamulla sateessa kipittää toiselle puolelle pihaa. Pienistä asioista osaa nauttia vasta sitten, kun niitä ilman joutuu elämään.

Mie tahon Mongoliaan. Oikeesti. Eräs lähetyssihteeri kysyi, puoliksi leikillään, että milloin olen valmis lähtemään kentälle. En ainakaan kuuteen vuoteen. Pitäisi vissiin ensin valmistua, hankkia vaadittava työkokemus ja käydä kurssi. Mutta siiten kyllä, jos Luoja suo! Mongolia on alkanut kiehtomaan yhä enemmän ja enemmän. Se tuntuu unelmieni maalta. Ja siellä olisi ilmeisesti minulle käyttöä. Suomessa minulla ei ole varmaan ikinä varaa pitää hevosta, mutta siellä se ei olisi mahdotonta. Ihqa!

Jippii!Tiistai 10.07.2007 13:51

Olen Valtavan onnellinen! Pääsin opiskelemaan haluamaani paikkaan. Kevyt olo,niin valtavan suuri huolitaakka putosi harteilta. Tiedän, olisi pitänyt vaan luottaa Jumalaan. Hänen kanssaan tämä asia oli jo käyty läpi. Se oli aikamoinen tahtojen taistelu ja viimein olin niin pienellä paikalla että oma tahto hävisi. Ja sitten vähitellen aloin itsekin tahtoa Jumalan tahdon mukaisesti. Ja tästä kaikesta huolimatta en jaksanut luottaa enkä uskoa... Tyhmää!

Nyt on valtavan kiitollinen olo. "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin" Tuohon lupaukseen päätin reilu vuosi sitten luottaa ja hypätä tuntemattomaan. Ja se kannatti! Ja kannattaa!

Hip hei!