IRC-Galleria

Jos ystävä yhtäkkiä osoittautui
ei ystäväksi eikä viholliseksi- vaan jotenkin...
Jos et heti pääse selvyyteen-
onko hän huono vai hyvä...
vedä kaveri vuorille- ota riski.
Älä jätä häntä yksin.
Olkoon hän samassa köydessä kanssasi-
siellä ymmärrät, mikä hän on miehiään.

Jos kaveri ei ole vuorilla hääppöinen,
jos hän heti meni veteläksi ja -alas.
Askeleen astui jäätikölle ja lannistui,
kompastui ja ratkesi parkumaan.
Siis vierelläsi on vieras.
Älä häntä moiti- aja pois.
Ylös ei sellaista oteta
eikä tässä lauleta sellaisista.

Jos taas hän ei inissyt, ei ruikuttanut,
olkoonkin että hän oli synkeä ja ilkeä, mutta- kulki.
Ja kun sinä putosit kallioilta,
hän vaikersi, mutta- piti kiinni.
Jos hän kulki kanssasi kuin taisteluun,
huipulla seisoi (onnesta) humaltuneena.
siis kuin omaan itseesi
luota häneen.

1. Kaksi kappaletta postikortteja Israelista
2. Lumisade
3. Karaoke venäjäksi

Tuo Jokelan tapahtuma on järkyttävä! Voin kuvitella sen paniikin. Laukausten äänet, nähdä veren ja haistaa pelon. Muistan tuon kaiken viiden vuoden takaa kuin eilisen.

Joku on minullekin väittänyt, että Suomessa ei ole laittomia aseita. Paskapuhetta! Itse olen nähnyt niitä neljä kappaletta samaan aikaan kylvämässä kauhua kesäiseen iltaan. Pelko, että kuolen. Toisaalta pelko, että jään henkiin. Syvä avuttomuus. Turvattomuus. Media, joka riepottelee. Juorut, jotka kulkevat. Arki, jonka on jatkuttava. Verijäljet, jotka on pestävä pois. Tunteet, joille ei ole aikaa eikä tilaa.

Kuinka kukaan voi tuhota toisten elämän? En edes väitä, että ymmärtäisin uhrien omaisten ja ystävien tuskan. Voin vain ottaa osaa suruun. Ja rukoilla. Tule Jeesus pian!

Olin Opkon järjestämällä Raamattu rakkaaksi-leirillä lastenhoitajana. Vanhemmat kiittelivät kovasti, sillä hoito mahdollisti heille sen, että he pystyivät keskittymään luentoihin. Ja ne olivat varmasti mielenkiintoiset, sillä opettajana oli Janatuisen Mailis.

Mutta olen joutunut vastaamaan yhä uudelleen kysymykseen siitä, että kuinka teen asioita vapaaehtoisesti ilman palkaa. Aina kun kerron tekeväni jotain, niin joku kysyy että mitä siitä maksetaan. Tai että mitä minä siitä hyödyn. Kirja tai hyvä mieli riittää harvalle perusteluksi.

Pysähdyin itse miettimään tätä asiaa. Minusta on itsestään selvää, että autan jos vaan voin ja kykenen. Näen asian niin, että palvelen lähimmäisiäni ja Jumalaa niillä lahjoilla, mitä minulla on. Ei minusta ole pitämään raamattuluentoja, laulamaan tai kirjoittamaan. Ehkä minun tapani viedä evankeliumia eteenpäin on hoitaa lapsia, niin että heidän vanhempansa voisivat uskossa vahvistua. En vain hoida lapsia, vaan rakastan heitä. Nyt leirin jälkeen on haikea mieli ja tyhjä syli.

Jokaisella meillä on oma paikkamme ja tehtävämme. En ole itsekään osannut arvostaa sitä, mitä teen. olin ajatellut, että mie vaan hoidan lapsia kun ei minusta muuhunkaan ole. Ei. Minä hoidan lapsia, koska minusta on siihen.

Olen viime aikoina rukoillut, että Jumala osoittaisi minulle ne tehtävät, joissa voin palvella. Että Hän osoittaisi minulle lahjani ja vahvistaisi niitä. Ja että kaikki mitä teen voisi olla lähimmäisilleni iloksi ja Jumalalle kunniaksi.

väitän, että kyllä. Mutta taas huomasin, että minulla on taipumusta rankkaankin itsekritiikkiin. Ehkä siitä voisi vähän yrittää päästä eroon. Mutta toisaalta on kyllä todella tärkeää löytää syyt epäonnistumisille ja oppia niistä.

Mutta ryhmäni mukaan olen aktiivinen ja positiivinen. Hassua, että annan itsestäni sellaisen kuvan. Ja minua mietityttää, että määräilenkö liikaa. Olen pyrkinyt olemaan enemmän sivussa, sillä otan helposti pomon roolin ja toiset tekevät mitä käsken sen enempää kyseenalaistamatta. Mutta tuli sellainen tunne, että olen kuitenkin tämmöisenä tärkeä osa meidän ryhmää. Ja että minulla on annettavaa muille.

Koulutehtävät ovat nyt vähän helpottaneet. Mutta nyt on keskityttävä kyllä seuraaviin, ettei niidenkin kanssa tule paniikki. Ensin kai pitäisi ottaa ruotsi käsittelyyn ja tietenkin myös amamtillinen itseanalyysi. Kyllä miusta vielä valmis tulee!

Meillä oli tänään ammattianalyysin tiimityön purku. Koko tuo työ on ollut kuin tervan juontia ja motivaatio on ollut todella vähäinen. Paremminkin voisi kysyä, että mikä motivaatio. Eikä sitä oikein voi tiimityöksi nimittää, sillä ei me sitä yhdessä tehty. Tänään sitten meillä oli aikaa 1½h opettaa aiheesta muulle luokalle. Meidän aihe oli sosiaalityö, jota on jauhettu koko syksy. Tyydyinkin vain toteamaan pari kertaa, että "tämänhän te jo tiedätte" ja menin eteenpäin. Miulla oli ennen esitystä todella tyhjä olo ja olisin vaan halunnut mennä omaan sänkyyn itkemään, sillä tiesin että meijän työ ei ole hyvä. Mutta tiimin takia sain itseni tsempattua ja hoidin osuuteni suhteellisen hyvin.

Kaiken kaikkiaan koko työ oli minun osaltani floppi. En noudattanut sovittua aikataulua, en tehnyt yhteistyötä enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Olin todella pettynyt itseeni. Koulun jälkeen kävin lenkillä ja sitten kaupassa. Sieltä palattuani ja suklaata syödessäni alkoi maailma vähitellen kirkastumaan. Jos jotain opin tästä työstä, niin sen että epäonnistuminen ei ole maailman loppu ja itsellekin voi antaa anteeksi. Tämä oli tässä eikä sille enää mitään voi, mutta seuraavaan työhön voin panostaa enemmän. Oikeastaan tuntuu hyvältä. Juuri tämmöisen oppimiskokemuksen tarvitsin.

Mie olen tehnyt laulua. Sanat ja osa sävelestäkin putkahtivat jo yli vuosi sitten päästäni. Viime keväänä koitin saada sitä kehitettyä, mutta kyllästyin ja hylkäsin koko jutun. Mutta nyt kaivoin projektin taas esille ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Toinen säkeistö vaan pitää vielä muokata kuntoon, mutta muuten minulla olisi kohta valmiina laulu. Ei se mikään kovin erinomainen ole, mutta minulle se on tärkeä. Se todistaa, että minä osaan jotain. Minulla on pakkko olla sävelkorvaa ja jonkin asteista musikaalisuutta, jos pystyn saamaan jotain tuollaista aikaan.

Mutta nyt on siirryttävä verkkokurssin pariin... Tämän työn voin vielä tehdä hyvin, mitään ei ole menetetty ja aikaakin siihen vielä on. Joten nyt vaan sen kimppuun, että voi todistaa itselleni sekä tiimille että minustakin on johonkin!

Jari Kekäle: Jumala kumartuu

Pyörremyrskyä ei saa ihmisvoimin talttumaan,
eikä auringollekaan auta aikaa opettaa.
Ei avaruutta haltuun saa, vaikka tähdet tunnistaa.
Suuri tuuli puhaltaa, aivan missä haluaa.

Mutta Jumala kumartuu seimeen asti.
Hän voimansa kätkee niin taitavasti,
ettei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.

Mitään armeijaa ei saa antautumalla sortumaan,
eikä rikkaus milloinkaan köyhyyttä pidä vieraanaan.
Jos yltäkylläinen on maa, ei se nälkää muistakaan.
Se, joka lähteen omistaa, tuskaileeko janoissaan?

Mutta Jumala kumartuu ristille asti.
Hän voimansa kätkee niin taitavasti,
ettei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.

Valtamertakaan ei saa juomalasiin mahtumaan.
Kuinka äärettömän saa äärelliseen mahtumaan?

Mutta Jumala kumartuu kastepöytään.
Vaikka voimansa kätkee, hänet sieltä löytää,
vaikkei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.

Ei voi tuulta pakottaa eikä aikaa vangita.
Ei valosta saa otetta, vaikka kuinka tavoittaa.

Mutta Jumala kumartuu ehtoollispöytään.
Vaikka voimansa kätkee hänet sieltä löytää,
vaikkei yksikään meistä edes unissaan
olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.

Eli, kuten profiilistani jokainen voi päätellä, olen uskossa. Vaikka en kaikkea ymmärräkään Raamatusta enkä kristinuskon sisällöstä, niin se ei haittaa. Käytänhän minä tietokonettakin, vaikka en ymmärrä sen toimntaa. Jos miun pitäisi selittää jollekin, että kuinka ihmeessä on mahdollista, että voin istua Kauniasissa koneella ja viestitellä ystävieni kanssa jotka ovat ulkomailla, en sitä osaisi. Mutta se ei estä minua tekemästä sitä, vaikka en ymmärräkään. Uskon kanssa on vähän sama juttu. En voi täysin ymmärtää esimerkiksi armoa, voiko kukaan..? Mutta se, että en ymmärrä ei tarkoita sitä etteikö se toimi.

Varhaisteininä menetin lapsenuskoni ja olin jonkin sortin ateisti. En voinut uskoa Jumalaan, en ainakaan hyvään sellaiseen. Jos Jumala on kerran hyvä, niin miksi maailmassa on pahuutta? Miksi minä olen paha, jos kerran olen Jumalan kuva? Aloin uskoa, että jos maailmassa on jokin ihmistä korkeampi voima, sen on pakko olla paha. Tuosta kaikesta tuli vain paha mieli. Tuntui, että minua on kusetettu lapsena kun minulle uskoteltiin että on olemassa Hyvä Paimen ja enkeleitä ja niin päin pois.

Sitten kuitenkin menin rippikouluun. Aluksi siellä opetettavat asiat eivät voineet vähempää kiinnostaa. Mutta viimeisillä kokoontumis kerroilla ennen leiriä lauloimme Nuoren seurakunnan veisuja. Laulut puhuivat. Samoin huomasin, viimeisiä pisteitäni kerätessä, istuessani kirkossa. Virret koskettivat. Ja olen aina nauttinut urkujen äänestä! Rippileirillä kyselin ja sain kaikkiin kysymyksiin vastauksen. Enkä mitä tahansa vastausta, vaan asia perusteltiin Raamatulla. Opin, että Raamatusta löytyy selitys kaikkeen. Myös tuohon pahan dilemaan.

Eli aluksi kun Jumala maailman loi, kaikki oli kaunista ja hyvää. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen eli yhteydessä Jumalaan, eikä heidän välillään ollut mitään. Ihminen luotiin viljelemään ja varjelemaan maata. Ihmisellä oli oma tahto ja vapaus tehdä itsenäisiä päätöksiä. Jumala ei tehnyt ihmisestä sätkynukkeaan. Vain yhtä ihminen ei saanut tehdä. Hän ei saanut syödä hyvän ja pahan tiedon puusta. Tuli kuitenkin käärme, kavalin kaikista luoduista, joka uskotteli Eevalle, että hedelmän kyllä voi syödä ja silloin ihmisestä tulee yhtä viisas kuin Jumalasta. Eeva söi ja antoi siitä Aatamillekin, joka oli hänen kanssaan. Kun Jumala sitten etsi ihmistä, ihminen piiloutui. Jumalalta on kuitenkin mahdotonta mennä piiloon. Niinpä Jumala sitten karkoitti ihmisen paratiisista. Siitä lähtien on ihmisen täytynyt hankkia otsa hiessä leipänsä, silloin tuli sairaudet ja kuolema ja kaikki muukin paha. Ihminen pilasi kaiken, kun halusi olla Jumalan veroinen. Siksi maailma siis on paha. Siksi minä olen paha.

Mutta ei Jumala ihmistä hylännyt. Halki vuosisatojen Hän on pitänyt meistä huolen. Raamatun kertomuksia on löydetty hyvin eri ajoilta. Kertomus on pysynyt samana. Jumala ei kuitenkaan jättänyt siis ihmistä syntiinsä rypemään. Vanhan Testamentin aikaan ihmiset uhrasivat eläimiä syntiuhreina. Veri pelasti. Mutta sitten Jumala lähetti ainoan Poikansa, joka eli ihmisen elämän. Ainoa ero oli se, että Hän ei syntiä tehnyt. Jeesus opetti ihmisiä. Hänen sanomansa voi tiivistää rakakuden kaksoiskäskyyn: " Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi." Jeesuksen opetuksen tiivistelmä löytyy Vuorisaarnasta, Matt. 5-7.

Jeesus siis opetti. Mutta tärkein, mitä Hän teki oli kuolema. Hän kärsi syyttömänä ristinkuoleman meidän syntiemme tähden. Saat uskoa, että kaikki sinunkin rikkomuksesi ovat anteeksi annetut Jeesuksen uhrin tähden. Jumala itse uhrasi Poikansa meidän tähtemme. Meidän ei enää tarvitse uhrata viattomia ja virhettömiä karitsoja sovittaaksemme syntimme. Jeesuksen veressä meillä on pelastus.

Niin, siis miltä..? Jokainen meistä kuolee ennemin tai myöhemmin. Siihen emme voi vaikuttaa paljoakaan. Mutta siihen voimme, mitä sen jälkeen tapahtuu. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: iankaikkinen elämä tai iankaikkinen kuolema. Itse kannatan iankaikkista elämää ja suosittelen sitä vaihtoehtoa myös kaikille muille. Tarkkaan emme voi tietää, mitä nuo vaihtoehdot sisältävät. Mutta se, mitä Taivaasta kerrotaan Raamatussa, saa ainakin minut kaipaamaan sinne! Siellä ei ole itkua, ei sairautta, ei nälkää, ei kylmyyttä, ei vihaa, ei pelkoa. Se on paluu siihen täydellisyyden tilaan, joka maailmassa vallitsi ennen syntiinlankeemusta. Helvetiisä on tuska ja ahdistus, kauhu ja ikuinen yksinäisyys. Ón vapaus valita, mutta se valinta kannattaa tehdä vaikkapa heti.

Mitään sen kummallisempaa ei ole tapahtunut. Olo on parantunut tuosta edellisestä viestistä. On ikävä rakkaita ystäviä... Tekisi mieli kertoa kaikkia hassuja juttuja ja tehdä jotain kivaa. Sen sijaan istun koneella odottamassa, että jos vaikka joku pääsisi nettiin juttelemaan. Ai, että pitäisi hankkia elämä...?

Koulutehtäviä pitäisi tehdä ihan urakalla. Ja perjantaina on taas tentti. Olen sentään nänyt tenttikirjan, mutta en ole sitä edes käteeni saanut. Ajattelin tehdä opinnäytetyön aiheesta: tenttiin lukemattomuus parantaa opiskelijan rukouselämää. ;) Nytpä keksin, rupean kirjoittamaan niitä minilähetyskurssin etätehtäviä tässä kun kuitenkin netissä roikun!

Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Voisin tehdä paljon enemmän kaikenlaista. Nukkumaan ei meinaa ehtiä. Mutta loppu viikosta on sitten aikaa näille etätehtäville sekä tentiin lukemiseen. Silloin voisi lähteä joku iltapäivä vaikka pienelle retkelle, että jaksaa illalla taas istua koneella. Ja viikonloppu on ihanaa, vapaa! Saa vain olla ja nauttia elämästä!

Huomenna saadaan valintakokeiden tulokset. Siis saadaan tietää, että miten ne kokeet meni ja mistä pisteet tuli. Odotan innolla!

Tällä hetkellä päässä soi oma "biisini". Kehittelen sävelen teemaa, jos siihen saisi uusia ulottuvuuksia... Jonain päivänä "myyn" sen jollekin bändille! ;)

Istuin kiltisti jumiksessa. Lauloin kiitosvirttä. Ja hups! Yht´äkkiä salakavala ikävä hyökkäsi kimppuuni iman pienintäkään ennakkovaroitusta. Siksipä pakenin tänne kirjastoon ja päätin nyt samalla ikävällä lukea ystävien vietit maailmalta. Ei tartte kahdesti päivässä herkistellä... Tehokasta! ;)
En tiedä, mikä on. Tai tiedän, mutta en osaa tehdä sille mitään. Vain olen. Onneksi on Jumala, joka tietää miut ja miun maailman. Ja onneksi hänelle voi kertoa kaiken, eikä mikään koskaan ikinä voi erottaa miuta Hänestä. "Myrsky on Isän kädessä!"
Välillä tuntuu, että ympärilläni on tyhjiö. Äänekäs hiljaisuus. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta kukaan ei ole lähellä. Olen taas saanut kuulla, että olen ihanan iloinen ihminen jonka nauru tarttuu. Mutta kuka kestää kyyneleeni ja jää vierelle..? Toisaalta, itseppä en päästä ketään lähelle. Itse olen vankilani rakentanut. En halua, että kukaan näkee kyyneliäni, vaan pakenen. En löydä tunteille sanoja, kuinka sitten voisin kertoa niistä kenellekään...?
Olen kuin iloisesti soliseva puro. Kulkija katsoo hetken auringon leikkiä veden pinnassa, mutta hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että pinnan alla kulkee tumma väre. Hän jatkaa matkaansa, ehkä muistaa puron. Ehkä hän joskus palaa purolle. Mutta kuka jäisi ja opettelisi tuntemaan.