natikka sammuu, potkin tyhjää crylon-kannuu. kävelen katuu missä minä kuulemma asuu. vastaan tulee ihmisii, ilmeisen tyytyväisii, perheellisii tai sit perkeleen yksinäisii. jalkaa jalan etee, pääsiskö huntil huomisee sitten kun henki taas pihisee? juhlan jälkii maas, uus aamu tuli taas,
ei oo sellasii sekiksii mil kaikki huolet katoaa. omantunnon kaatopaikal viikon menu kauluspaidal, vaellan aaveena aamun tulles maailmanlaidal. käännän uuden sivun lehdest, poltan pari siltaa, löydän omat kamat pakattuna eteisest, pliis viel yks ilta!
en oo hyvä siulle, ku maailma ei oo miulle. tiiän, siks jätänki nää huolet muille.
saattaa olla että otan viel opikseni, opin viemää muualle tän henkisen roskikseni. ikää tulee, aikaa menee, mut edellee ihmettelen miten pystyn ees tääl elelee. vika on täs pääs mikä nii helposti hajoo, kauniita unia sie oot!
saattaa olla että otan viel opikseni,
saattaa olla että en.
saattaa olla että kasvan viel aikuiseks,
saattaa olla että en (x2)
natikka syttyy, kannu on tallattu lyttyy. perheellisest tuli yhes yös hylätty. löydän totuuden mikä lukee pöydäl kirjeessä "jätä avain pöydälle lähtiessä." monta täydellist elämää tuli nähtyy tv:stä, mut tää oma taitaa elää vähä liian monen eestä. jalkaa jalan etee, pystyyks piuhottaa huomisee? meikän kohalla luoja jätti kesken luomisen. rukoilen sitä, mut sil on nii paljon tekemistä. viikko menny ja kamat löytyy vielki eteisestä. pitäs tietää mitä haluu, voi vittu miten mahdotonta! tää hetki on nyt ja huomisii nii monta. ei meit oo tänne ihan kaikkee tietämään tehty, en tunne ketää kuka ei ois kerra erehtyny.
anna vähä ymmärryst, saat sen kyl sit takas. älä oo mustasukkanen sille jolle koko maailma on rakas.
monta monta mielellään silmät vaa ummistaa, vaa saatanan kaltanen saattaa saatanan tunnistaa. onks se paha joka pahan sattuu aavistamaan?
pidä meikää minä vaa, se on silti minä vaa.
saattaa olla että otan viel opikseni,
saattaa olla että en.
saattaa olla että kasvan viel aikuiseks,
saattaa olla että en (x2)