IRC-Galleria

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus se on repivää
sydämmissä kuolema ja kurjuus ja se leviää

tänäänkin on hyvin hiljaista piilossani veden yllä roikun ilmassa ihostani
sen pinta odottaa värähtämättä tyynenä pinnalle putoaa vain räjähtävää kyyneltä vangitsisin hetken jos tietäisin miten pisaroiden ympärillä
kiertäisin vaiti jos lopun elämäni viettäisin siten kolme kertaa minut kieltäisi kaikki.

aallot hukkunutta heittelee lumi nukkunutta peittelee valo on uupunut ja heikkenee ei tahdo yön itsensä kajoavan en tohdi nukahtaa kun pelkään sinun katoavan toivon että voisin kuolleista palata lakata pelkäämästä suojella pahalta pimeässä pahoilaisen näkee liikkuvan
kirkuvan tuulen tuoma sade särkee ikkunan

kertsi
Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus se on repivää
kun katson viereeni peiliin näen kynnet jotka säilymättä repii rikki mieleni seiniä
sydämmissä kuolema ja kurjuus ja se leviää
yössä kehtoni keinuu unohdettujen henkien tuhka minun ylläni leijuu

en uskalla lukea enää sanaakaan sillä jos vielä lähden en ehkä palaakkaan jos pelko ja epäilys vartioivat oveani en koskaan tule siksi mitä toivon olevani ihmisten joukossa minä varjona kuljen pimeää tai valoa ei palvoja tunne kun näkyjen kourissa hokee sanoja kuule edessä tuomarin joka ei armoa tunne ja
kun viimein olen kertonut kaiken petolliseen ystävyyteen verhotut aikeet niin saan polttomerkin kaulaani ja jäädä rauhaani kaivamaan
routamaahan hautaani vieressäni puhuu kauttani öisin kertoo kuinka raunioista alttarin löysin vanha mies sidottu rautaisiin köysiin pyytää että ranteisiinsa naulani löisin

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus se on repivää
kun katson viereeni peiliin näen kynnet jotka säilymättä repii rikki mieleni seiniä sydämmissä kuolema ja kurjuus ja se leviää
yössä kehtoni keinuu unohdettujen henkien tuhka minun ylläni leijuu

jos vielä hetken annat elää ryömin näiden nokaiden lävitse kun ei jalat kanna enää taas vuosia vanhempana herään puran auki tätä loputonta lankakerää ja jos vielä yhden päivän annat elää rampa eläin saa lentää en kaunaa kanna enää ja vaikka ehkä kuolleempana herään pitelen nyt käsissäni tätä korutonta lankakerää

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus se on repivää
kun katson viereeni peiliin näen kynnet jotka säilymättä repii rikki mieleni seiniä
sydämmissä kuolema ja kurjuus ja se leviää
yössä kehtoni keinuu unohdettujen henkien tuhka minun ylläni leijuu