IRC-Galleria

Adrenaliini. Tama paikka antaa ihmiselle tunnetta elamaan. Paivat taalla kuluvat nopeasti. En nukkunut tippaakaan ensimmaiseen kahteen vuorokauteen. Perjantaina saavuttuani aamuvarhaisella Varsovan lentoasemalle hieman liian ystavallinen taksikuski nappasi minusta lihavat turistitaksat, no han oli oikein mukava, ja toion etta hanella on lapsia joiden takia han tarvitsee vihreita ulkomaalaisia. Varsovan paarautatieasema oli kokemus. 1944 saksalaiset romuttivat Puolan paakaupungin talo talolta epaonnistuneen kansannousun jalkeen, tilalle rakennettiin kommunistinen kaupunkihirvio. Rautatieasema on niin saastainen etta sita siivoamaan palkattu yksityinen yhtio lopetti tyot kesken, paikkaa ei ole koskaan siis siivottu kunnolla. Siella mina sitten olin matkalaukkuni kanssa oman vajokkipuolani varassa. Mista olikin apua, kukaan virkailijoista ei puhunut englantia. Onnistuttuani lipun ostossa menin asemalle joka on maan alla. Paikka on kuin zombie-elokuvasta, pimea, haiseva ja kolea. Naytolla ulkoministeri Sikorski pitaa paatymatonta puhettaan. Tummankalpeat hahmot odottavat juniaan. Poskisuudelmia vaihdetaan. Slaavilainen veri on vahvaa. Krakovan juna on myohassa. Lopulta nousen junaan. Matka kuluu miellyttavasti kahden puolalaisen, rouvan ja nuoren naisen, kanssa jutellessa. Paljastuu etta vanhempi nainen on opettaja ja myos hyvin kiinnostunut historiasta. Kun han tenttaa minua han saa minut punastumaan ja tuntemaan itseni pikkupojaksi hanen oman syvan historianakemyksensa rinnalla. Minusta tuntuu etta vaatii vuosikausia ymmartaa tata puolalaista historiallista itsetietoutta. Olen matkalla.

Saavun luokseenkutsuneiden tuttavieni kotiin. He ovat hyvia minulle. Asun kuuden muun ihmisen kanssa yhdessa huoneistossa, ja kuuntelen heidan juttujaan illat pitkat yrittaen pysya karryilla, nama ihmiset nauravat paljon ja iloitsevat pienista asioista. He kayvat viikot tyossa ja tai opiskelemassa, mutta muistavat silti menna ana valilla ulos parille ja rentoutumaan. Taalla jokainen pubi on kuin oma persoonansa, ja naita persoonia on paljon, vanhassa kaupungissa lahes joka kellarissa. Nama ihmiset ovat aktiivisia ja puhuvat usein monia kielia. Nama ovat minun ihmisiani.

Lauantaina menin Goth and roll keikalle vain huomatakseni etta Novembre oli peruuttanut. No, sain kuitenkin insideviewia paikalliseen metallisceneen. Ehka liian samanlaista kuin Suomessa. 69-Eyes kerasi faneja myos vanhemmasta vaesta, Suomi kun on musiikkimaa. Sympaattisinta oli kuitenkin nahda perhe joka oli tuonut pienen tyttarensa taman lempiyhtyetta katsomaan. Sain myos kokea rakkautta paikallisten Ochrona-turvallisuusmiesten toimesta turvatarkastuksen aikana. Yksi naista kaljupaista kopeloi reppuni ja alkaa hokemaan pleczak pleczak... jonka jalkeen nama tyossakayvat skinheadit piirittavat minut ja paatan vaihtaa englantiin. He epailevat minun kuljettavan repussani veista. Muistan etta minulla on repussa pullonavaaja seka jakoavain. Otan ne hitaasti ulos repusta ja minut passitetaan narikkaan. Nain paasen kuitenkin onneksi jonon ohi sisaan. Tama on Puolaa, olen Suomessa peuskoyha opiskelija, taalla olen rikas elintasomahan omaava lansimaalainen, toisaalla taalla saattaa hetkesa joutua tilanteeseen mm. edellamainittujen tyyppien kanssa, tilanteeseen jossa ei ehka ole parasta olla pehmea lansimaalainen. Onneksi Opeth tulee ensikuussa Varsovaan, lippu on jo hallussa. Riverside on kuulemma parhaillaan studiossa joten heilta ei valttamatta ole tulossa kiertuetta vahaan aikaan.

Viime-illan vietin ensimmaista kertaa ulkomaisten opiskelijoiden kanssa. Useimmat ovat lannesta, Ranskasta, Espanjasta, Saksasta ja Italiasta. Kun he juhlivat heilla ei ole huolen haivaa. Viatonta nuoren ihmisen humalaa. Monilla on puolalaisia sukujuuria. Erityisen kiinnostava oli kaveri Ranskasta, jonka isa on laosilainen ja aiti puolalainen. Han puhui neljaa eri kielta ja oli nyt aloittanut myos venajan opinnot. Loydan itseni rentoutumassa naiden ihmisten seurassa, se on niin kevytta. Naapuripubin ovat miehittaneet englantilaiset turistit jotka seuraavat screenilta jalkapalloa ja kayttaytyvat isannan elkein. Kuin suomalaiset Eestissa ja Viipurissa. Lihava kalpupainen isanta juoksuttaa puolalaista tarjoilijaa joka oli tuonut vaaran drinkin. Englantilaiset. Sivistyskansa joka puhuu vain yhta kielta ja kokee tyhjaa kulttuurista ylemmyytta vaikka kayttaytyisivat kuin moukat. Mieleeni tulee Laibach yhtyeen kappale Anglian sanat. Onneksi minun aksentistani kuulee etta en ole saarilta.

Tanaan menen keikalla jossa yksi kaveri soittaa rumpuja, ei muuta, mutta rumpuporno onkin parasta.