IRC-Galleria

Tanaan olen vain hieronut kivia koneella. Tama johtuu pitkalti siita etta paikkoja kolottaa eilisen vuorenvalloitusretken jaljilta, tunnen itseni papparaiseksi jolle lahikaupassakaynti on vaikea logistinen operaatio. Toissailtana tuli juhlistettua tenttiviikon paatosta ja otettua hieman happaa, joten nukkumaan tuli mentya kolmelta. Aamulla oli sitten heratys 6.30 bussia varten enka myoskaan ollut valttynyt reippaan juomisen tuottamilta jalkioireilta, kuten tapanani on kun retkelle lahdetaan. Joten aamu ei ollut niita helpoimpia. (Idea vuorille lahtoon kehkeytyi vasta illan kuluessa.)

Aamubussilla Zakopaneen kahden ja puolen tunnin porays, ja sielta minibussilla vuorille aivan Slovakian rajan valittomimpaan laheisyyteen. Seuranani minulla oli oivat vuoristokonkarit Maciek ja Dobromir. Edessa oli reilu 30 kilometria patikointia ensin Morskie Okoon, joka on Tatra-vuorten syvin vuoristojarvi, ja nain ohimennen mainittuna henkeasalpaavan kaunis paikka. Sielta jatkoimme kapuamista kohti Rys-huippua niin korkealle kuin paasimme ilman kiipeilyvarusteita, vaikkakin eteneminen tassavaiheessa oli lahinna kiipeamista neljan raajan kanssa ylospain. Ja otti aika helvetin koville. Olin ajatellut aluksi ettei se vuorille meno niin paljon kummoisempaa ole kun jaksan metsassakin kulkea koko paivan. Olin vaarassa. Tama osoittautui olemaan raskain fyysinen koettelemus sitten luutnantti Kaasisen. Kaltevan pinnan ja lumen takia oli pidettava huomiokyky kokoajan terassa, ja kiivetessa hengastyminen tapahtui nopeasti. Myoskaan minkaanlaista putoamissuojaa ei ollut, joten se toi tahan urheiluun oman elementtinsa, etenkin kun en ole parhaimmillani korkealla maanpinnasta olevissa ymparistoissa.

Paasimme lopulta maaranpaahan, Rys-huipun (Puolan korkein piste, jonka takana Slovakia) juurelle noin 1800 metrin korkeuteen paikalle jossa oli jaissa oleva jarvi ja risti. Seka huikea nakoala. Siella sitten lounastimme viimeiset evassampylat kunnon tuulenvireen seurana ennen paluumatkaa. Kapuaminen alaspain oli huomattavasti nopeampaa mutta myoskin liukkaampaa. Hetken kuluttua takaani kuului tomahdys ja seuraavaksi Maciek liukui lunta pitkin alaspain, mutta sai nopeasti vauhtinsa pysaytetyksi. Han oli katsonut kannykkaansa, menettanyt huomiokykyaan ja suistunut sijoiltaan. Ja mika luonnollisesti tarkeinta, vaikka mies kaatuikin niin puhelin pysyi kokoajan kourassa.

Illalla takaisin Zakopaneen, siella maailmanparhaalle maistuvat possulautaselliset Okocim-oluella ja viimeisella bussilla paluu Krakovaan. Ei tarvinnut pyytaa unta tulemaan kun laittoi paan tyynyyn.

Morskie Oko, matkan ensimmainen etappi http://en.wikipedia.org/wiki/Morskie_oko
Ja sitten alkoi todellinen kiipeaminen http://en.wikipedia.org/wiki/Rysy

Valokuvia tiedossa.