IRC-Galleria

Elokuva, jonka katsomista olin pelännyt. Pienempi osa minusta oli myös tuntenut elokuvaa kohtaan mielenkiintoa nähdä se omin silmin, jotta voi sitten muodostaa oman mielipiteen.

Pikkutarkan kaunis ja ruma. Tunnelmaltaan alusta loppuun asti painostava kuin Katyn, ja yksityiskohtaista "kidutuspornoa" esittelevä kuin Saw tai Hostel. Muutoin aika "perus"-Trieriä.

SEURAAVA OSUUS SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

Elokuvassa on voimakasta symboliikkaa koottu yhden pariskunnan lapsenmenetyksen, ja sen jälkeisen syvän masennuksen (jotenkin tuntuu siltä, että Trier tällätavoin välittää omaa elokuvanaikaista pahaa oloaan) ympärille. Pariskunnan masennustaival kasvaa sitten helvetillisiin mittoihin elokuvan tunnin ja kolmen vartin aikana. Juoni itsessään tuntuu aika-ajoin yhtä mielipuoliselta kuin päähenkilöiden elämä, ja katsojalle uusia käänteitä pudotellaan tarkoituksella liian myöhään antaakseen katsojalle tilaa ymmärtää. Myöskin juoni ja todellisen maailman tapahtumat saattavat tuntua hieman ohuilta verrattuna mielikuvitusmaailman tapahtumiin ja sen ohjailemiin seurauksiin. Trier on kuitenkin tästä ja aiemmista leffoistaan päätellen fiksu mies, ja näyttelijöiden (Charlotte Gainbourg "She" ja William Dafoe "He") roolisuoritukset järisyttävän loistavia. Elokuva loistaa myös tunnelmallaan. Hidas liike utuisessa, maagisessa ja uhkaavassa metsässä muodostaa ison osan siitä mikä rakentaa elokuvan tunnelmaa ihmisen atavististen pelkojen varaan. Ja se toimii.

Elokuva koskettelee todella rohkeasti ihmisen pimeitä puolia, tavalla joka nostaa meidän oman mielemme lietettä esiin, sitä jolle ei haluaisi antaa päivänvaloa. Näyttelijät, etenkin pahuudesta ja hulluudesta enemmän osan suorittava Gainsbourg, näyttelevät roolinsa kertakaikkisen ihailtavalla antaumuksella, sellaisella johon monellakaan ei olisi munaa.

Sitten voisin ruveta kukkahattutädiksi ja todeta, että olin pettynyt siihen mistä elokuvan pahuus oli johdettu, se oli joko
a) nainen on paha. Nainen on luonto, mies on järki, ja luonto edustaa niitä voimia joita me kutsumme Saatanaksi. Noidat olivat naisia, ja ilmensivät tätä pahuutta joka on ominaista nimenomaan naisille. Noitanaisten tappaminen oli välttämätöntä.
tai
b) She (Gainsbourg) on alkanut, vasten noitavaino- ja misogynia-tutkimuksiaan uskoa, että noitanaiset todella olivatkin pahoja, ja että on itse yksi "sisarista". (Viittaus feminismiin?) Jos asiaa katsoo näin, täytyy huomioida, että tässäkin tapauksessa Trier viljelee useampiakin viittauksia jotka puhuvat vaihtoehto a:n puolesta.
Tällaista pahuuden johtamista vainoa kokeneesta ryhmästä X (tässä "noita"naiset) voisi pitää Trierin kaltaiselta fiksulta ihmiseltä jopa älyllisenä laiskuutena. Miksei seuraavaksi tehtäisi elokuvaa, jossa kerrotaan kuinka kunnon saksalaisten ja muiden täytyi tappaa juutalainen keskuudestaan, jotta pahuudesta päästäisiin eroon. Voi kumpa se olisikin näin yksinkertaista, maailmasta olisi jo monta kertaa saatu hyvä paikka vapaana joukossamme kulkevista pahuudenlähteistä.

Kaikenkaikkiaan elokuva oli järisyttävä kokemus. Hyvä puoli tässä on, että en ole näköjään vieläkään tähän ikään mennessä täysin kyynistynyt ihmisyydelle. En ole ollut vielä tähän päivään mennessä näin paskana minkään näkemäni elokuvan jälkeen. Elokuvan loputtua minusta tuntui siltä, että olisin juuri murhannut toisen hengittävän ja tuntevan ihmisen omin käsin. Luultavasti elokuva on naiskatsojalle vielä vaikeampi kokemus. Jatkan toipumista. Peace.

Ps. Elokuva esittää kohtaukset naisen ja miehen sukuelinten silpomisesta. Huolestuttava yhteys todellisuuteen tällä on siinä, että tälläkin hetkellä monessa maassa tyttölasten ulkoiset sukuelimet leikataan irti, jonka jälkeen vagina ommellaan kiinni. Tämä on paitsi terveydelle vaarallista, estää tehokkaasti seksuaalisen nautinnon kokemisen näiltä naisilta tulevaisuudessa.