Valkoinen kotka, punainen tähti, valkoiset tähdet – Quo Vadis Polska?
http://scoutmaster.typepad.com/photos/uncategorized/warsaw_uprising_boyscouts.jpg
http://www.whitehouse.gov/news/releases/2006/02/images/20060209-1_d-0146-515h.jpg
Siemka Polska, puhun sinulle nyt kuten ystävä ystävälle.
Teletapeista ja muita uutisia Puolasta
”Vietin paljon aikaa kesämökillä lehtiä lukien, ja seurasin kuinka Puola jatkoi luisumistaan barbaarimaaksi.” –Esko Valtaoja kesälomastaan
Saamme nykyään usein lukea pieniä, mutta sitäkin omalaatuisempia uutisia jotka tulevat Baltian takaa Varsovan kuningaskunnasta, jossa ultrakonservatismi nostaa päätään.
Viimeisimpänä otsikkona on ollut Puolan hallituksen lapsiasiamiehen Ewa Sowinskan halu kieltää teletapit homoseksuaalisuutta aiheuttavana, ja siten lapsen kehitykselle haitallisena. Sowinskan kohteena oli erityisesti violetti, kolmionmuotoisella antennilla ja käsilaukulla varustettu Tiivi-Taavi –hahmo, joka ymmärrettiin transvestiittiseksi epiteetiksi.
Tätä ennen kohulausuntoja aika ajoin suoltavan Andrzej Lepperin johtaman, hallituksessa istuvan kansallispopulistisen ja äärikatolisen Itsepuolustuksen edustajia on tavattu natsikarkeloista joissa illanmittaan innostuttiin riehakkaasti heiluttelemaan hakaristilippuja.
EU:ssa Puola on usein valmis ajamaan asiaansa niin härkäpäisesti, oli kyse sitten Venäjän lihakiistasta tai Venäjän-Saksan kaasuputkesta (tuosta uudesta Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta, jollaisena se Varsovasta katsottuna näyttäytyy), että se saa ranskalaisetkin näyttämään koulupojilta, ja suomalaiset suorastaan pikku enkeleiltä.
Menneisyys Puolan nykypäivässä
“The US is a difficult partner, but an indispensable one. Everyone who have had to do with US politicians and diplomats knows they aren't easy to deal with. That is because of their immense sense of power. But an alliance with the US is absolutely necessary because of our relations with, on the one hand, Germany and France, and, on the other, Russia.” –Lech Kaczyński
Sodan muistot ovat Puolassa taas nousseet pintaan Kaczyńskin veljesten myötä, ja Puola vaatii oikeuksiaan kärsijänä. Niin sydäntä musertavia kuin puolalaisten kärsimykset toisen maailmansodan aikana olivatkin, sisältyy kärsijärooliin poliittinenkin aspekti: Puola vetoaa nyt asiassa kuin asiassa natsimiehityksen aiheuttamiin kärsimyksiin ja tuhoihin. Mutta eivät puolalaiset pelkästään keskity olemaan hankalia EU-kumppaneita, he myös tekevät töitä valoisamman huomisen eteen.
Kaczyńskin veljesten isä, varsovalainen insinööri Rajmund Kaczyński, oli Puolan kotiarmeijan Armia Krajowan veteraani ja taisteli natseja vastaan Varsovan kansannousussa 1944. Veljeksistä Lech toimi ennen presidenttikauttaan Varsovan pormestarina, ja nykyisin kun Varsovan kansannousua saa vihdoin virallisella tasolla muistella, on Puolassa oikea boomi asian ympärillä ja Armia Krajowan miehiä ja naisia muistellaan sankareina. Voisikin sanoa, että Lech Walesan luotsaaman Solidaarisuus-liikkeen voitettua 1989, ja Neuvostoliiton lakattua olemasta 1991, on Puolassa tapahtunut patsaiden vaihto. Viimeisetkin reaalisosialismin kauden patsaat ovat nyt hallituksen tulilinjalla. Tästä herää kysymys siitä, onko historiaa tervettä lakaista kokonaan pois näkyvistä, vaikka se edustaisi ikävämpiä aikoja.
Moskovaa tällainen ei miellytä, ja Puolassa ollaankin nyt suorastaan allergisia kaikelle idästä tulevalle sanelulle. Puolalaisen sähköpostiystäväni mukaan puolalaiset poliitikot tekevätkin yleensä tarkoituksella päinvastoin mitä Moskova toivoisi. Yleisesti ottaen, suomalaisen ei todennäköisesti ole vaikea orientoitua puolalaisten Venäjä-tuntemuksiin.
Muiden entisten itäblokin maiden tavoin Puola kurkottaa nyt länteen, ja EU löytääkin näistä maista eurooppalaisimmat eurooppalaisensa. En sano innokkaimmat eurooppalaisensa, sillä Varsova, Praha ja Budapest ovat aina kuuluneet Euroopan sydämeen, viime vuosikymmenien reaalipolitiikka ja siitä syntyneet mielikuvat ovat hämärtäneet meille tätä asiaa. Lyhyesti: Nämä vanhat kulttuurikaupungit eivät sielultaan ole mitään Neuvosto-Moskovan esikaupunkialueita, vaikka osa niiden lähiöistä siltä tänään näyttääkin.
Samoin Yhdysvallat on löytänyt näistä maista nyt innokkaita uusia ystäviä korvaamaan kovin nihkeäksi käyneitä läntisen Euroopan liittolaisia. Puola ottaakin Yhdysvaltain liittolaisena ja NATO-maana osaa operaatioihin niin Afganistanissa kuin Irakissa, joissa Puola nyt pääsee näyttämään potenssiaan muiden isojen poikien rinnalla kuuluisimman vapaustaistelijansa Tadeusz Kościuszkon, tai sitten modernimmin Rambon, hengessä.
Tämän päivän Puolan, valitettavan populistisessa, poliittisessa ilmapiirissä yksi naapurussuhteisiin heijasteleva tekijä on se kuinka Saksan peikolla ajetaan äänestäjiä oikeaan vaalikarsinaan. Tässä ei ole kyseessä pelkästään 38-miljoonaisen Puolan pelko 83-miljoonaisen naapurinsa vaikutuksesta ja päätösvallasta EU:n sisällä, vaan tämä peikko on historiasta ammentava, ja sillä on tapana rapsutella kansakunnan rupia auki.
Täytyy kuitenkin sanoa, että vastaavasti olen lukenut kuinka Saksassa saattaa törmätä huonoon palveluun, jos tulee luulluksi puolalaiseksi tai venäläiseksi, joita pidetään vähemmän sympaattisina. Pääosin saksalaisten ja puolalaisten ihmisten välit ovat nykyään kunnossa, mutta kuten voimme Suomessakin valitettavan usein huomata; old habits die hard.
Puola on hevimaa
Olen kuullut että Suomi on HEVIMAA, joten olen tuntenut tarvetta tulla ulos kaapista nyt kertomani asian kanssa…
Puolalainen musiikki vetää vertoja jopa musiikin suurvallalle Ruotsille. Jokaisen, joka todella uskoo Suomen olevan The Hevimaa (kuka näitä termejä oikein lanseeraa!?), kannattaa tarkistaa kuinka Vader-yhtyeen vaarit homman hoitavat (sikäli kun ei ole allerginen tuulikoneille). Tukka heilui Puolassa jo reaalisosialismin aikana kun Vaderin miehet takoivat rautaesiripun takana metallia.
Riverside, eräs allekirjoittaneen lempiyhtyeistä, joka tuo mieleen englantilaisen Porcupine Treen ja amerikkalaisen Toolin, on tulossa marraskuussa Helsinkiin, ja on varmasti laajemmin musiikkia kuuntelevan pitkä- tai lyhyttukkaisen fanittajan mieleen.
Näkemiin, dowidzenia.
Kirjoittaja on Turun yliopistossa kandintyötään Varsovan kansannousun (1944) siviileistä tekevä kulttuurihistorian opiskelija, joka suosittelee hyvien vahvojen oluiden ystäville puolalaista Wojakia.
