IRC-Galleria

Kaikki osat pyörään on olemassa.
Maanantaina eka ajopäivä.

ehkä.... :P

Myymälät revalla, vittu. Ei ehtisi edes kotona käydä, mutta 11 tuntia on pidettävänä rajana varsinaiselle työnteolle. Saatana. Valitetaan ettei ole muka vittu töitä-
Minä valitan ettei ole työntekijlitä.

Prkl.

Mut rauhaan, antakaa mun olla. Antakaa mun unohtua, antakaa mun vaan vittu olla.

joskus tuntuu tuolta.

Ja toisaalta, olisi niin mukavaa kun joskus soittaisitte, kun joskus joku kaipaisi. Jos tietäisi että edes jollain ihmisellä olisi joskus ikävä. Jopa minua.

AIna nöäiden sumuisten viikonloppujen jälkeen tää kotiin palaaminen on aina, aina vaan rankempaa ja pahempaa.

Tulisi jo se nainen, tulisi jo se kohtalo joka mulle kuuluu. Mitä vaan paitsi tätä hukkaan heitettyä yksinäisyyttä, petettyjä lupauksia, epätodellisia lupauksia.. Tulisi nyt joku joka palauttaisi uskoni siihen että minäkin ansaitsen palan rakkautta...

Ja isoäiti jatkoi siis yös tänä aamuna. Se niistä sitten.

Vituttaa tämä maailma, ei jaksa taas innostaa eikä kiinnosta mikään. Jotenkin tuntuu että ihmiset on niin helvetin pinnallista paskaa täynnä ettei kukaan enää huomaa olevansa edes ihmisiä.
Ihmiset kertoo kinka he elävät niin ja näin, kuitenkaan uskomatta sanoihinsa pitdempää kuin sen käydyn keskustelun ajan. "Haluamme olla kaikki, mutta emme oikeasti uskalla olla mitään."

Olisitte nyt edes te lukijat juuri niitä ihmisiä joita te olette...

Mitä hyörtä on kusettaa ihmistä kuten minä, jolla ei muutenkaan ole mitään väliä?

päivä.
Isosisäni jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailjua, pitkä ja hyvä elämä takana.

Silti jää iso iso iso aukko kyllä mun sydämeen. Ainoa ihminen josta muistan vain hyvää...

1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Sattuu ja tekee kipeää... Aijjaijai... Onneksi huominen on vapaata pullollaan, ei ole kiire. En ole menossa mihinkään...

Olin tuossa eilen sekoilemassa helsingin yössä ja huomasin kuinka mahdotonta on löytää taksia kaupunngista aamuyöllä.

Mutta jos haetaan jotain positiivista niin muutamien yhteislaulujen ja taksiliiton kiroilun jälkeen jonoilu oli tosiasiassa aikasta mukavata, vaikka oli vitun kylmä. Tietysti.

Tälläaiselle krapulapäivälle tekisi hyvää toisen ihmisen kosketus, olisi onnellinen jonkun sylissä. Katselisi maailmaa yhdsessä, vahvempana kuin yksin.

Mutta olisi ja pitäisi. Olis se pitänyt se talvisotakin voittaa. Aina ei vaan saa sitä mitä tahtoo. Ja usein ei itseasiassa edes ole varma siitä mitä tahtoo. Ihmiset on täynnä tyhjiä lupauksia, tyhji puheita ja halpoja lauseita. Mitään todellista ei ole ollut enää vuosikymmeniin olemassa. Kaikki on mainosta, kaikki on nopeutta, kaikki on nuoruutta.

Sen huomaa helposti kun on tällainen kieroonkasvanut junttipoika joka ei ymmärrä aivan kaikkia tän päivän kotkotuksia. En jaksa ymmärtää miksi kukaan nainen saati mies leikkelee itseään "nuoremmaksi" pumppaa itsensä muovia ollaakseen jotain mitä ei enää ole... Meidän "vapaa" yhteiskuntamme on niin nuorikeskeinen että jopa vanhuksien pitäisi olla nyttemmin nuorekkaita. Ja hauskinta tästäkin kaikesta tekee se, että ihmiset samaa hengenvetoon ihmettelee toistensa nuoruutta, pojittelee ja kertoo totuuksia...Ihailisivat sitten prkl jos kerran sitä muoviakin on itseensä pain ettava sitä nuoruutta metsästäessä...

Tilitti
Matti

Tänään. Isoäitini on valmistautumassa viimeiselle matkalle, vaarin tehdessä hiljaa seuraa.
Samaan aikaan löytyy enon entinen vaimo kuolleena työoaikaltaan.

Elämä on julmaa, muistin sen taas tänään.

Ei minulle, minä tiedän että kuolema koskettaa kaikkia ja molemmat isovanhemmat ovat eläneet hyvän elämän. MUTTA.

On ihmisiä, kuten 12-ja13-vuotiaat serkkuni jotka ei varmasti vielä ymmärrä mitä näkevät. Eivät osaa ajatella maailma sellaisena kuin se valitettavasti on...

Ja heille, pienille ja vielä viattomille tämä päivä on täynnä surua ja mustaa.

Sydämeni on heidän luonaan.

On se että koskaan ei kuitenkaan ikinä.

Synkkä päivä. Mietin tänään liian paljon asioita kun pakotettiin taas oikeisiin töiin. Jännä miten paljon on aikaa itselleen kun vain tekee jotain. Suorittaminen on äärimmäisen vapauttavaa.

Ja nyt kun voi laskea päänsä rauhaan, antaa maailman kulkea omia polkujaan. jättäytyä hetkeksi kaiken ulkopuolella niin olo on... On vapaa.

Vaikka mieleni synkkenee aina yksinäisyydessä niin pitkän ajan jälkeen ajattelen että kaikki on kuitenkin lopulta ulottuvilla, jokainen pienikin toive saattaa olla toteutuva. Ehkä. Ei sitä koskaan tiedä. En minä, ei kukaan muukaa.

Jättäytykäämme siis tänään maailman vietäväksi.

Rauhaa ja Rakkautta

Matti