Enemmän ku tarpeeks oon miettinyt sun sanoja
iltaisin mä vielkin kuulen huuliltasi lauseita.
Rakastan silti, sen voin vaikka vannoa
ensimmäistä kertaa tunnen jotain täysin aitoa.
En voi olla vihainen, vaan katkera, ja hiljaa
itken öisin sitä ettei mikään muu tunnu miltään.
Sun takia oisin valmis ryhtymään aivan kaikkeen,
sun poistaminen mun elämästä on mulle liian vaikeet.
Oon pahoillani kaikest mitä oisin voinut tehdä toisin,
typeristä sanoista ja teoist jotka ei ollut oikein.
Mä uskon ja toivon että joskus vielä,
mä löytäisin itseni sun vierestä sieltä.
Hetket sun kanssa on ollut mun elämän parasta aikaa,
sekin päivä kun sanoit olevas mun vierellä aina.
Myönnän et oon valehdellut etkä säkään oo täysin viaton,
mut mun luottamusta et oo menettänyt vaikka moni muu on.
Mä tiedän et oon mustasukkanen, joskus ilman syytä,
mut se johtuu siit et välitän, ei luottamuksen puutteest yhtään.
Vaikeinta mulle on kai taito päästää irti,
rakastamaan opetit mut miten päästää irti?
Kiitos siitä et oot jaksanut kuunnella mua jo pitkään,
ja siitä et saat vieläkin mut nauramaan vaik mä itken.
Toivon et voit joskus muistella niit yhteisiä hetkii,
hymyillen ja miettii mua ees yhden pienen hetken.
Mä en tuu unohtaa mitään mitä sain sun kanssa kokee,
eikä tää tunne tuu haihtumaan vielä vuoteen moneen.