IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

TestiiiiiTorstai 19.10.2006 21:23

Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 56 % Harkitsija

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen ----*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen
*---- Harkitsija

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.


Ainaki toi 2/3 lopussa on aika paikkansapitävää..
HALUAISIN :
Olla: Rikas. Ja ulkomailla. Ja Espanjassa ja joku tyttö kainalossa. (Kopsattu pezziltä paitsi ettei tarttis olla rikas, toimeentuleva riittäis..ja lisäisin tohon vielä että terve.)
Syödä: Just nyt tekee mieli niitä pyöreitä omppukarkkeija joita myydään irtona.
Juoda: maitoa ellen ois jo pessy hampaita.
Saada: Öö..hehe..tota..yhen tytön vaikka. :)

VIIMEKSI:
Kävin: suihkussa.
Join: Öö..kokis lightii.
Tipuin tuolilta: Varmaa tän vuoden aikana.
Itkin: yksin.
Nauroin: Varmaa kahvilla miian kaa.

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: Britniltä.

Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: Olen..tai niin..en vaan haluu olla missään tekemisissä. Onko se riitelyä?

Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: Käsi ylös joka on joskus nähny mut itkevän..Ei taida nousta muiden ku pezzin käsi ku itkin yläasteel ku joulupukki riisuutu joulujuhlas. :D

Oletko löytänyt netistä kavereita: Voisin sanoa että kyllä. Monet niistä on hyviäkin.

Mitä kappaletta kuuntelen nyt: En mitään, tv on auki.

SUOSIKKI:
Huulikiiltosi: Hmm..joku hyvänmakunen.
Ripsivärisi: Volume express
Värisi: Musta ja pinkki ja sininen?
Liikuntalaji: Mitä liikunta on? En kyllä tiiä..sulkis?
Kynttiläsi: Tykkään paljon noista keväällä ostetuista kynttilöistä joista osa tuoksuu vihreelle omenalle ja osa viinirypäleelle.
Kirja: En oo lukenu yhtään pariin vuoteen.
Kenkäsi: Ehkä addut. TAi sit ne mitkä on viel kaupas ja mitä mul ei oo rahaa ostaa. :'(

OLETKO:
Itsepäinen: Öö..Ehkä vähän..
Ilkeä: En ellen oo helvetin vihanen..Eli oon ollu kolmelle ihmiselle ikinä.
Viisas: nääh
Hyvä koulussa: Ehkä olisin jos motivaatioo ois enemmän.
Hyvä soutamaan: Always been. Välillä myös huopaan!
Itsetuhoinen: Teoriassa joo, käytännössä ei. Tai ehkä vähän.
Tylsä: On alkanu tuntuu että oon.
Purevaa vai lyövää tyyppiä: Jaa-a
Satuttanut itseäsi: Öö..joo..mut käsivarsista ei löydy viiltojälkii.
Huutanut jollekkin ystävällesi ja kadut sitä: En ystävälle. Huutanu parille exälle mutta en kadu.
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: En tietääkseni oo. Ilmottautukaa joos oon satuttanu!
Yksinäinen: Suunnilleen aina kotona ollessa.
Miksi: Koska oon yksin.

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: Noh, välillä on.
Sinulla lainkaan tapoja: On.
Sinua kohdeltu huonosti: On.
Sinulla pelkoja: Jep. Julkisesti myönnän vaan hämähäkit ja muut pikku-ötökät. (Etin ens kesäks omaa ötökäntappajaa!)

KYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: Joo, omalla tavalla.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä (jos ei ole messengeriä älä vastaa): Emilialle.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: hyvähyvä (kopioin mesestä koska ei voi muistaa et mitä livenä sanoin)
Miksi: Emilia sanoi että sillä oli ollu kivaa.
Oletko ihastunut: Kyllä.
Oletko rakastunut: Men rakastu enää ikinä. Sei sovi mulle.
Katsotko sinkkuelämää: En enää.
Paras sarja ikinä: Joskus oli muumit ja Alfred J. Kwak. Myöhemmin blondi ja teho-osasto..nykyään tykkään edellee teharista, bg, lost, ja pakko laittaa et salkkarit :D
Jaksatko elää elämääsi: Onks vaihtoehtoi ku elää jos ei aio tehä itsarii?
Hesburger vai Mc'Donalds: MÄKKI paitsi jos heses tehää mulle juustohampurilainen ilman majoneesii.
Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin: Tyttöystäviä joo.
Minkälainen sää ulkona on?: Viimeks ainaki oli helvetin kylmä!

ASIA, MITÄ TEIT TÄNÄÄN JA OLET SIITÄ
1. ylpeä? Olin töissä kovin ahkera ja sain kehuja.
2. iloinen? En mä tiiä..annoin tytöille rusinoita?
3. väsynyt? Olin ahkera töissä.
4. surullinen? Koska moon nössö enkä vaan uskalla. :(

NIMEÄ HENKILÖ
1. jota viimeksi pussasit: Ketä mä pussasin? Voiks eläin olla henkilö? Siis Lettua, ihan suulle siis. Mut ihmisistä varmaa emiliaa..tosin senki jälkee kaks pussas mua kunnes sain käännettyy pään pois.
2. jolle viimeksi kerroit, että hän on tärkeä: Öö..varmaa kentsu.
3. jonka haluaisit nähdä: En ees sano! Toisaalta, joku julkkis ois ihan kiva nähä..
4. jonka kanssa puhut pisimmät puhelut: En tiiä..en kauheesti nykyää puhu puhelimes ku mietin vaa laskuu..

Alkokin jo lopussa vituttaa! :D

MUN NETTI TOIMII JÄLLEEN!!! :DKeskiviikko 18.10.2006 22:15

Joo, nyt kun sai elämän takas niin kaikki on taas kivaa. :) Tai siis melkeen kivaa. Tai siis..no..siedettävää.
Oon ollu myös kahtena päivänä kahvilla paikassa jossa useimmat juo kaljaa mutta ihme kyllä; ei oo ees tehny mieli!!! :D

Olen siis ehkä sairas.

Öö..nyt ei vaan kykene miettii mitään kun oon 5 päivää vaan miettiny et mitä kirjottaa tänne sit ku pääsee niin nyt on pää tyhjä. Joo siis. Mielessä on lähinnä yksi asia joka blokkaa kaiken muun. (Oli pakko vähä muokata sitä miten ton sanoin.. =P)

Ehkä mä nyt vaikenen tältä erää ennen ku puhun liikaa ja teen itestäni ison aasin kun pieni oon jo....Siis iso-Saija ja pieni aasi.

Oli muuten..Maanantai 16.10.2006 15:50

suhteellisen rankka vkloppu muutenkin..varsinkin sunnuntai-aamu.
Siitä muistona mulla on naamassa haavoja ja toinen käsi ihan haavoja täynnä ja ne kirvelee.. :(
Mutta älkäämme olko vihaisia mun rakkaille.. <3

SyyslomaaMaanantai 16.10.2006 15:46

Joo, eka syyslomapäivä ja töitä ois ollu mutta kirjastossa(!) vaan koneella istun koska kodin verkossa on jotain vikaa ja ne tulee korjaa sen tänää.
Olin eilen yllytyshullu ja päätin lähtee baariin..heterobaarin typerät baarimikot vaan pilas mun illan niin et eka tuli vitutus ja sit ahdistus. Ja keho oli niin rikki et viina ei menny alas ja kaikki muu vaan sattu keuhkoihin/kurkkuun/suuhun. Melkoisen paska ilta siis.

Enkä ees selvinny töihin tänään. Tosin päätin sen jo eilen. Ihan sama koska ei mulle täst päivästä nyt makseta.
Pitäis ehkä vähän skarpata tai jotaa..

Raportti vielä noista pienistä..Keskiviikko 11.10.2006 23:13

Paavali pomppii täällä taas ympäriinsä, havahduin tänää sohvalla kun se oli tullut olkkariin(!) Ja tuijotti mua siinä..lähti kyl karkuun ku aloin puhuu sille. Tietenki tietokonepöydän taakse..
Sandra juoksee pyörässä vaan ja vaan.
Witniä ei näy mutta kun sille menee puhuu ni nenä tulee ulos kopista alta aikayksikön.
Ne on mun kultia.. <3

Minua vituttaa.Keskiviikko 11.10.2006 23:10

Minua vituttaa tänään. :D
Huomenna olis kokeet ja ruotsiinlähtö mutta pakkaukset on alkutekijöissä ja lukemiset ei ees siin vaihees. Ja on kiva olo ja ajatukset pyörii päässä. En vaa tiiä mistä tää johtuu.. :) Lähin koulusta vetää aikasemmin mutta särki päätä niin paljon että joutu lepäilee pari tuntia..eli aikaa meni hukkaan. Ja tänään on pakko mennä aikaisin nukkuu etten taas oo eka joka luovuttaa huomenna laivalla. Yleensä ton porukan kanssa aina oon ollu ellei lasketa niitä jotka ei oo ees bilettämäs kunnol..
Nyt on siis sellainen jonkinasteinen ressi päällä.

Minua siis vituttaa. :D

känni/krapulasontaaLauantai 30.09.2006 16:28

Haaste

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1.Tissifetissi :D

2. öö..mä en keksi outoa tapaa itestäni..kirjotan kyl tänne ku keksin jotai! :D (muut saa ehdotella jos tulee mieleen)

Haastan:
pezz
heli (nikkii en muista)
fairywrens
lipmate
kristallienkeli

Mul ei kai sit oo elämää..Torstai 31.08.2006 18:58

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 28. toukokuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät.

Tämän jälkeen haasta 2 kaveriasi samaan urakkaan.


Elikkä tapahtumia:
1. Pariisin kreivi Odosta tuli frankkien kuningas 888 jKr.
2. 1898 - Emile Zola julkaisi avoimen kirjeen Ranskan presidentille otsikolla J'accuse ("Minä syytän").
3. 1953 - Marsalkka Josip Broz Tito valittiin Jugoslavian presidentiksi.

Sitten synttäreitä (yritän valita tuttuja nimiä):
1. 1977 - Orlando Bloom, näyttelijä
2. 1974 - Mira Kunnasluoto, laulaja
3. 1970 - Marco Pantani, italialainen kilpapyöräilijä (k. 2004)
(4. Nea tiktakista vaikkei wikipedias ollukaan =p)

Kuolemia:
1. 888 - Kaarle Paksu, frankkien kuningas
2. 1929 - Wyatt Earp, villin lännen maineikas sheriffi
3. 86 eaa - Gaius Marius, roomalainen kenraali ja poliitikko

Ja juhlapäiviä (muita ku mun syntymä!):
öö..ei oo muita ku mun syntymä :D Siis 13. tammikuuta mutta kun toi pyytää ettii kaikki juhlapäivät niin tässä on lista koko vuodelle:

Päivämäärä Suomalainen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä
6. tammikuuta Loppiainen
Liikkuva, perjantai Pitkäperjantai
Liikkuva, sunnuntai Pääsiäispäivä
Liikkuva, maanantai 2. pääsiäispäivä
1. toukokuuta Vappu
Liikkuva, torstai Helatorstai 40 päivää pääsiäisen jälkeen.
Liikkuva, sunnuntai Helluntaipäivä 50 päivää pääsiäisen jälkeen.
Kesäkuun 19. ja 25. päivän välinen perjantai Juhannusaatto
Kesäkuun 20. ja 26. päivän välinen lauantai Juhannuspäivä
Marraskuun ensimmäinen sunnuntai Pyhäinpäivä
6. joulukuuta Itsenäisyyspäivä
24. joulukuuta Jouluaatto
25. joulukuuta Joulupäivä
26. joulukuuta 2. joulupäivä tai Tapaninpäivä
31. joulukuuta Uudenvuodenaatto

En saa kyl itekä tost enää oikee selvää mut ei se mittää.. :D Ei tää ollu niin monimutkanen ku aluks luulin.. :)

Ja haastan Miian ja Annun!
Jotain sou veri ihQuuuuuuuuu

Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopio tämä omaan kansioosi HETI!!

Laitapa silmät kiinni jo ennen kuin kosket mihinkään näppäimistöllä...

1. Sä oot kaunis: Sä oot kaunis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näytät aivan apinalta kuten siskosikin

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: Olen rakastunut suhun ihan kybäll

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: Anna ruokaa, mulla on nälkä

5. Pissiksiä ei tueta: Pissiksiä ei tueta

6. Mä kutsun sut mun syntäreille: Mä kutsun sut mun synttäreille

Piece of cake, en käyny turhaan konekirjotusta kahtavuotta.. =P
- Vanhemmat »