IRC-Galleria

Nyt se päivä sit koitti, mistä niin pitkään on puhuttu, mustakin tuli inttileski.

Eihän sille mitään voi, vaikka idioottia tuo "pakkointti" onkin, tai ainakin nyt tuntuu siltä. Aamulla ei edes itkettäny kun Eetun asemalle vein, mutta en myöskään tajunnut siinä sanoa rakastavani. Ihmismieli on kumma, kun se ei näitä asioita halua sisäistää ajoissa.

Päivän kruunas huonot uutiset Keski-Suomesta ja törkeen paha olo. Voi käydä tämä "Kirpun" odottaminen yksin aika raskaaks, vaikka tukijoukkoja ja auttajia varmasti onkin.

Nyt vasta tuli ekan kerran itkunen olo koko päivänä, kun uskalsi myöntää että ikävä on, ja kova, aiemmin kun sen vaan laitto näiden "uutisten" ja hormonien piikkiin. Mut eihän se auta, kestettävä on.

Olivat jo tänään meinanneet, ettei varmaan Eetu tule puolella vuodella pääsemään. Pääseehän se joo synnytykseen mukaan, vaikka pitäis pitempään olla, mutta käy se vaan raskaaks niin Eetulle siellä, kun tietää meidän olevan kotona ja mulle kotona, yksin pienen lapsen ja eläinten kans.

Onneks tosiaan on niitä rakkaita, jotka jaksaa ja viittii tulla auttamaan, tästä muuten varmaan mitään tulis.

Tuntuu että hirveenä pitäis tehdä, muistaa ja laittaa, mut mitään ei saa aikaseks. Väsyttää ja on huono olo, vaikken oksentanu ole kertaakaan.

Ens viikolla olis ensimmäinen ultrakin, Eetu ei pääse sinnekkään. Jospa sitten toiseen.

Saa nähdä mitä ens yöstä tulee, viime yön jo pyöriny, kun oli huono olo ja huomenna pitäs jaksaa päivä kuitenkin koulussa.

Jospa tämä tästä... Tai sitten ei.. Ainakaan ennen ensimmäisiä lomia..