"Vesi ryöppyää niskaan, valuu pitkin kasvoja ja rintojen välistä. Suoraan kohti viemäriaukkoa, joka on imevä veden ja veteen sekoittuneet suolaiset kyyneleet syvällä kulkeviin putkistoihin.
Kenties ne ovat jo ruostuneet miljoonista niihin valuneista kyynelistä, sillä tyttö toistaa samaa vanhaa tarinaa, sitä jossa rakkaus lopulta haudataan.
Se sama viemäriaukko imee sisäänsä paljon, paljon muutakin. Sen putket ovat täynnä muistoja ja ajatuksia, jotka eivät paljolti eroa tytön omista. Viemäriin valuu ensisuudelma, lupaukset ikuisesta rakkaudesta. Kaikki kerran niin kaunis vain muistuttaa jostakin menetetystä hyvästä. Muistot, ne kauniit muistot, niistä tytön on vaikeinta luopua.
Kynnet uppoavat kämmeniin ja hampaat pureutuvat kiinni alahuuleen. Ei, ei tytöllä ole hätää. Itkee vain viimeisetkin kyyneleet. Ne, jotka ovat vihasta karvaat, ne joissa valuu suurin tuska.
Itkee vain ne vaikeimmat kyyneleet; vihan kyyneleet. Kyynelissä vain viha siitä, että ja uskoi ja luotti, että poika petti.
Kuuman veden höyry peilissä kuin lohduttava hyväily. Tyttö kyllä selviää; onhan hän vahva.
Se oli vain ensirakkaus, jonka tyttö menetti."
Kirjoitettu 2.4.06