harmaassa epäilen sen olemassaoloa
kunnes yllättäen pilvi repeää ja valo pääsee
kovasta läpi
Kaivannu liian montaa korkeinta olotilaa
Kuka sitä aurinkoa koskettikaan?
Ei koskaan sammunu niiden jano
piti liian kauan kiinni valo.
Keskeneräisiä, epätäydellisiä,
sama matka edessä.
Erilaisia, samanlaisia,
ääni syvällä sisimmässä.
Se elää vain täydellisessä vapaudessa, turvassa
Määrittämätön on tän pituus,
vai miks mun korviin kuiskii ikuisuus
Jos joku sinne pääsee niin sinä
vaik en oo sun luona, puristan sua.
Nouse vittu ylös, me yritetään vielä
rystyset valkosina.