IRC-Galleria

Meri-

Blogimerkintä

-

Lauantai ilta.Maanantai 14.03.2011 01:51

Istuin yksin ulkona, oli kylmä ja kaikki kaverit olivat lähteneet. Istuin siinä tunteja, eikä kukaan ohikulkija tehnyt mitään vaikka huomasi, että olin paleltumassa. Soitin kaikki kännykkäni numerot läpi, mutta en päässyt kenenkään luokse. Suurin osa ei edes vastannut soittooni. Siinä hetkessä tuli todella orpo olo. Tajusin sen mitä Tino minulle joskus sanoi, "Mene kotiin, nyt kun sulla vielä on semmonen".

Soitin kotiin varmaan kymmenen kertaa, muttei kukaan vastannut. Ajattelin, että ehkä minun olisi pitänyt kuunnella Tinoa paljon aikaisemmin. Että ehkä nyt oli jo liian myöhäistä.

Musta tuntui, ettei kukaan välitä. Teki mieli lopettaa kaikki. Soitin jopa entiselle parhaalle ystävälleni, mutta hän sanoi vain ettei jaksa tulla enää ulos. Ystävän pitäisi tukea aina, oli tilanne mikä hyvänsä. Ehkä en vaan ollut hänelle minkään arvoinen? Jos olisin jäänyt ulos koko yöksi olisin varmaan sairastunut hypotermiaan, mutta sehän ei minun parasta ystävää kiinnostanut. Eli toisin sanoen, häntä ei kiinnostanut, että olisinko kuollut.. Ne ketkä tätä lukee saattaa ehkä vähätellä, että "et sä mihinkään hypotermiaan olis sairastunut" tai että "olisit menny vaikka kespalle tai jonnekki", mutta eihän lievässä hypotermiassa ruumiinlämmön tarvitse laskea kuin 34 asteeseen, ja normaali ruumiin lämpö on joku 36.

Itkin ja istuin Ratsulan edessä, ja jossain vaiheessa siitä kulki ohi kaksi jätkää. He pysähtyivät ja toinen kysyi "Mikä sulla on". Rupesin selittämään tilannetta, ja sitten se tokaisi "Eikai sulla asiat nyt noin huonosti ole? Varo vaan, ettet saa virtsarakon tulehdusta" ja sitte ne lähti nauraen pois.. Rupesin miettimään Tinoa, hän on varmasti kokenut tämän saman joskus, mutta ei vain ole päässyt mihinkään yöksi vaan jäänyt istumaan kylmään yksin. Tajusin, että mullahan on helvetin hyvin asiat, kun mulla on koti, minne pääsen jos en voi mennä mihinkään muualle.

Kun vanhemmat eivät vieläkään vastanneet, niin soitin taksin. Odottelin taksia kauan, muttei sitä näkynyt. Ajattelin, että ehkä mun on vaan tarkotus jäädä sinne kylmään. Lopulta soitin uudestaan, ja tilasin toisen taksin. Se saapui paikalle, ja jonkun kymmenen minuutin päästä olin kotona, lämpimässä.

En jaksanut välittää faijan vittuiluista "Kato tulit kotiin. No meinaatko ottaa heti ens viikolla uusiks?", halusin vaan lämpimään suihkuun ja nukkumaan.

Halusin kirjottaa tästä siksi, että te kaikki tajuatte miten tärkeä perhe lopulta on. Vaikka ne ärsyttää, valittaa, nalkuttaa, rajottaa elämistä, niin lopultahan ne tarkoittaa vaan hyvää. Ja eilen siellä kylmässä rukoilin, että jos nyt pääsen kotiin, niin en enää koskaan lähde sieltä näin. Sen lupauksen aijon myös pitää!

Parhaan kaverini kanssa laitoin lopulta välit poikki, ja en pelkästään tästä illasta johtuen. Syitä oli loputtomiin, ja välillä tosissaan meinasi mennä hermot. Varsinkin silloin, kun hän soitti minulle piikin, ja sitten kun soitin takasin, niin puhuttiin kolme tuntia puhelimessa kaikesta turhasta. Pää asiassa hän angstasi minulle, että miten huonosti hänellä on asiat.. Ajattelin monesti sanoa suoraan, että jos on asiaa niin soittaa itse ja puhuu sen kolme tuntia, mutta ei piikkaa ja käske minun soittaa. Mutta eipä ole enää sitä ongelmaa.....

Paras ystäväni myös sanoi että "miks sä et vaan lähde sieltä?" tämän viikon keskiviikkona, kun minulla oli riitaa vanhempieni kanssa. Nuo sanat saivat minut tietenkin lähtemään, tuntui aluksi hienolta olla erossa. Perjantaina menin sitten viemään tavarani takaisin ja ystäväni sanoi "Etkai sä oo menossa takas sinne?", ajattelin että en helvetissä, mutta kantapään kautta sain oppia että koti on minulle vielä paras paikka. Ainakin niin kauan, että saan asiani kuntoon.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.