IRC-Galleria

Olen tässä miettinyt, että auttaako rukoilu.

Pari viikkoa sitten, olin vaihteeks suhteellisen romuna, enkä tiennyt oikeastaan mistään mitään. Ja viikko sitten oli tullut maailman lopun pakit meikäläiselle, mitä tylymmällä tavalla - pahinta mitä mies voi ikinä kokea, eli toinen mies astuu kuvioihin... Tavallaan elin tiettyjä synkkiä hetkiä uudelleen elämässäni parin viikon ajan. Ja sillä hetkellä ajattelin, että kun kenellekkään en viitsi soittaa ja valuttaa paskaa luurin kautta sen ihmisen niskaan puhumalla ongelmistani, niin auttaisko mahdollisesti tämä kuuluisa rukoilu. Kokeilin. Aluksi se tuntu kovin ristiriitaiselta - jopa oudolta, että puhun todennäköisesti jollekin mielikuvitusolennolle, mutta samalla saan puhua asioista ääneen sänkyni laidalla ja saan ongelmilleni kasvot - suorastaan konkreettiset muodot. Siihenhän toiselle ihmiselle ongelmistaan puhuminen perustuu, että saat sanoa asiasi ääneen, kun sitä vastoin pitäisit asioitasi pääsi sisällä. Se on sitä legendaarista mielikuvitusta josta puhuin aikasemmin. Aluksi puhuin ongelmistani 'yläkertaan' ja lopulta huomasin että pyysin lohtua ja siten apuakin... kyselin, pohdein ja taisin ratkaistakin pari ongelmaani. Ja vain puhumalla ääneen. Tätä harrastin joitakin päiviä, kunnes aloin toistamaan itseäni ja tajusin, että kyllähän minunkin pitää asioille tehdä jotain...

Jazzlauantai oli mitä hirvein päivä pitkästä aikaa. Olin muistaakseni jutellut 'yläkertaan' viimeksi torstaina ja silloin olin juuri huomannut toistavani itseäni. Ajattelin että nyt pitää tehdä itse ratkaisuja, eikä suinkaan jättää kaikkea "herran haltuun". Mutta mitä kävikään? Taas sama katkera pettymys vielä parilla mausteella jonka ylitsepääseminen ei vaatinut enää suuria ponnisteluja, koska olin niin turtunut siihen. Monet tietävät mistä puhun, mutta enpä sitä tähän viitsi kirjoittaa.

Joka tapauksessa, olin sillä hetkellä niin sokea, että asiat olikin 'herran hallussa'. Minulle tuli puhumaan eräs nainen baarissa, joka antoi minulle puhelinnumeronsa, mutta jätin tavallaan asian siihen, koska olin vielä tässä edellisessä tapauksessa niin paljon - ja tätä 'vuosisadan pakkeja' ei ollut vielä siinä kohtaa tapahtunut.

Maanantaina, kun veri ei maistunut enää suussa näistä pakeista, päätin soittaa tähän numeroon ja pyytää häntä elokuviin - se on ollut ehkä paras päätökseni ikinä. Eilinen lauantai on ollut yksi hienoimpia päiviäni pitkästä aikaa. Olin koiranäyttelyssä hänen kanssaan, menimme leffaan ja lopuksi vietimme hetken iltaa kummityttöni vanhempien kanssa... Menin vihdoin rauhassa nukkumaan sinä iltana ja minut herätti sunnuntaiaamuna puhelinsoitto... myöskin pitkästä aikaa semmonen puhelu, jonka halusin herättävän mut...

Se, että mä luulen että se rukous taisi todella auttaa. Kun olet itsellesi ja muille tarpeeksi nöyrä ja tunnustat heikkoutesi, vaikkakin sitten 'yläkertaan', niin sillä saa yllättävän paljon taakkaa pois niskoiltaan. En tiedä sitten, että oliko tämä jotain kohtaloa vai oliko homma sittenkin 'herran hallussa', mutta joka tapauksessa - hyvältä tuntuu. Ja sen lupaan, että aion tänään kiittää 'yläkertaa' ennen nukkumaan menoa. Se miksi pistän yläkerran sitaatteihin, tarkoittaa sitä että en ole kovin uskonnollinen ihminen. Se tarkoittaa vaan sitä, että en halua kenellekkään ikinä pahaa ja uskon sitä kautta johonkin vielä parempaan, olkoon se meidän sisäinen moraali tai todella jokin konkreettinen pyhä henki. Sitä me ei TIEDETÄ vasta kun kuollaan. Jotkut meistä uskovat ja kunnioitan heitä. Mä itse epäröin, mutta kumminkin osaan luottaa. Ei silti, onhan se niinkin, että meidän omat teot määräävät paljon kohtaloamme tässä maailmassa, mutta nyt kun joku toinen osoittaa minulle vilpitöntä kiinnostustaan, niin pistää miettimään, että enhän mä tässä tehnyt mitään... muuta kun olin olemassa.



Sunnuntaiterveiset kaikille toivottelee Miffu. =)