IRC-Galleria

Kaipaus. Se kuulostaa niin yksinkertaiselta ja tavanomaiselta kuviolta, vaikka sen sisältämät asiat eivät todellisuudessa sitä olisikaan.

Mä en jaksaisi olla tässä. Mä tahtoisin hypätä seuraavaan junaan, joka kuljettaisi mut suoraan sun luoksesi. Miksi musta vain silti tuntuu, että mä en tule tekemään sitä?
Kyllä mä tiedän, että mitään taakse jätettyä ei saa enää takaisin. En mä sitä haluaisikaan. Mä olen vain niin varma, että vielä on jäljellä jotakin, joka pitää sen pienen kipinän elossa.

Mä todella kaipaan vaihtelua. Sun kanssas, elämä on juuri sitä. Ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sun kanssasi mä voin tyhjentää mun ajatukseni ja löytää elämästä täysin uuden puolen. Mä en mitenkään voi olla kaipaamatta sun seuraasi.

Ja mä tiedän, ettei kumpikaan meistä pysty sanomaan ääneen sitä, mitä niillä pienillä liikkeillä ja eleillä meistä kumpikin tuntee. Viikko tai kaksi, takaisin arkeenpaluusta kuitenkin tuntuu, ettei ehkä ollutkaan mitään sanottavaa. Mä en vain ymmärrä, miksi se sama tunne toistaa itseään aina kun mä näen sut, mutta katoaa, kun mä palaan takaisin kotiin. Ehkä sä oletkin vain harhakuvitelma, tai jotakin muuta sellaista, mitä mä en todellisuudessa koskaan pysty tavoittamaan.

Mutta nyt, nyt mä en kykene enää olemaan aloillani. Mä tahdon lähteä ja jättää tämän hetkeksi. Tämän elämän. Sun kanssasi, oloni on niin vapaa. Joten ole kiltti, äläkä kadota sitä tunnetta vielä. Mä voin vain huomata, että se on alkanut jo haihtua. Ole niin kiltti, äläkä unohda mua vielä. Vai etkö sä tosiaankaan näe, että mä en tahdo menettää sua?