^miklu uudestisyntyi maailmaan eräänä kauniina iltana. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli pienituloinen ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä ihannoitiin pitkistä kynsistä.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kännääminen, niinpä ajankuluksi tuli uskonnolliset kirjat.
^miklu kehittyi kolmannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Surkeudesta huolimatta hän oli hyvin sekopäinen. Lempiruokaansa paperilappukeittoa hän sai työskennellen kardaaninkorjaajana.
^miklu ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä turhana. Alkoholia hän käyttää lannoitteena.
Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.
Sen pituinen se.