IRC-Galleria

potkaisin kantapääni lasinsiruun
eikä muukaan ollut kohdallaan
pilvet poikittain ja
isän korjaamon edessä tuo
uupunut, pieni sateenkaari

viisainta on
nostaa jalat irti maasta
yksi kerrallaan

(häpeämättömät, kevyet sulkakengät varpaista roikkuen)

nylkeä persikoiden nukka ja paljastaa
keltainen, pehmeä hedelmäliha
pusertaa mehu suuhun kaulalle mekonhelmaan

minulla on

aukiommellut silmäluomet muistona koskettavasta lapsuudesta
kyvyttömyys itkeä surusta

ja kaikki nuo
näön säilyttäneet kyyneleet ja tuo
nieluun valunut suru
(ei pohjaton, vaan
päivissä mitattava)
on myös ja niiden vuoksi


minun tarkoitukseni on olla suloinen

ja läikkyä ääntä ettei hiljaisuuttani kuule.

tuolla

aortan kohinan alla,
sydämen lämpimässä metelissä

asuu unelma

sen kotina on
kylkiluiden suloinen aitaus,
siemenkota, kehto
vihreä, suojainen pähkinälehto

tulevien päivien päältä se syö
pölyn ja puhaltaa
rumista, littanoista keuhkoistaan
ilon suhinaa.

itsensä voi repiä suikaleiksi
ajattelemalla enemmän kuin on suotavaa

helteessä sulavaa sielua
painot nilkkoihin laskevaa yksinäisyyttä

sen voi tehdä myös
ikävöimällä eniten niitä jotka ovat läsnä

alussa oli ajoissa syntyneiden akvaario ja n-m-letku ja toistuvat ryöpsähdykset verta vatsalaukusta
kaikki olivat iloisia syntymästäni paitsi ne jotka eivät siitä tienneet ja söivät maksalaatikkoa ja joivat maitoa
minä en lähtenyt heti toimimaan sanoivat kyllä se siitä ja nyt voisin sanoa ei se siitä tai ehkä se siitä mutta miksi näin taas unta näkemistäni painajaisista?

olen maannut itseäni pidempien miesten rinnalla
pimeässä huoneessa
kiipeillyt kylmillä sormillani tuntematonta ihoa
ja saanut heidät nauramaan
ennen painautumistani lähemmäs, niin lähelle,

nukahtaen pyytämättä suojelusta, anellen sitä


tähänastisen elämäni lopussa
minulla on kaksi puolta, ilta ja aamu
aamu jossa nauran ja haron rakkaani tukkaa
ja ilta jossa työnnän häntä surullani pois.

Keltaiset linnut nukahtavat nokka taivasta kohti
minä valvon
raskaiden unien ympäröimänä kannattelen kädessäni kättä
huone on liikkumatta
on niin hiljaista, ainoastaan ja vain
lintujen hengityksen vaimea suhina,
vieraan unet ja paino lakanalla

arka ,
kova valkoinen paperisuu

kosketus karheaa ilmaa,
hajamielistä hellyyttä

suukot kuivuvat selkään kiinni
muistona mustelma, sinelmä, sininen pilvi
varjosi valkoisessa ihossa

Kirkkaan heinän leikkuuhaavoja

nilkoissa
sokea kissa, äänekäs aamunkoitto

keväästä raskas rinta koska taivas
on auki ovaalin alalta
laulu repii päivää pakkauksestaan

linnut

härnäävät kissaa lentävät matalalla
yli sen sokean karvan
juuri silloin kun viileys

ajaa nilkat sisälle ja ne
valkoisine haavoineen

vuotavat kevään kynnysmatolle