IRC-Galleria

Minnuliini^^ päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä koleana iltapäivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli mies. Perhe oli rupinen ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häneen ihastuttiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan naaraat, niinpä ammatiksi tuli kukkien katselu.

Minnuliini^^ kehittyi kuudennellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Jakomielitautisuudestaan päätellen hän oli melko uhkarohkea. Lempiruokaansa pannukakkuja hän sai työskennellen deekuna.

Minnuliini^^ ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kesälomalla. Alkoholia hän juo lauantaisin.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.