IRC-Galleria

"Esko, joka piteli kiinni isä Kiljusen koivista, ei jaksanutkaan enää sitä tehdä, sillä hänen voimansa alkoivat väsyä. Hänen kätensä kirposivat ja hän putosi ilman halki. Kaikeksi onneksi olivat lorumaan asukkaat aivan alla ja ottivat hänet vastaan.

Ja nyt alkoivat kaikki puhua aivan yhtäaikaa ja tiedustella Eskolta, kuka ja mikä hän oli. Esko oli ihan ymmällä, sillä hän ei saanut mistään selkoa, kun kaikki löpisivät ja lärpättivät. Viimein sai ministeri Prutahemppeli toiset sen verran vaikenemaan, että hän yksin saattoi kysellä.

- Kuka sinä olet?
- Esko.
- Mistä sinä tulet?
- Kellosta.
- Yksinkö sinä siellä olit?
- Siellä on myös ukkeli, Hanna ja Kiljusen herrasväki.

Lorumaan asukkaitten riemu oli aivan rajaton. Kiljusen herrasväki oli tulossa! Sehän oli aivan ihmeellistä! Kyllähän he olivat kuulleet Kiljusista ja heidän seikkailuistaan ja arvasivat, että tämä herrasväki voi lorumaassa panna toimeen vaikka millaisen mylläkän, josta taas riittäisi puhumista pitkäksi aikaa.

Ja kun niin kuuluisa herrasväki tuli vieraaksi, niin he tahtoivat ottaa heidät oikein juhlallisesti vastaan. Kaikki hankkivat itselleen paperikukkasia, sillä eihän heillä oikeita ollut, ja he muistivat, että maan päälläkin kaikki hupsut ihmiset koristelevat juhlissa kaiken paperikukkasilla.

Kun kello laskeutui alas, touhusi ja rehki koko lorumaan kansa niin tavattomasti, että Kiljuset, jotka aina muualla olivat tottuneet siihen, että he eniten hummasivat, joutuivat hiukan ymmälle.

Kaikki hurrasivat. Ja kun Kiljuset olivat tottuneet aina hurraamaan, niin hurrasivat hekin itselleen. Hannan mielestä tämä oli kovasti hullua. Hän sanoikin ukkelille:

- Sopiiko se, että joku hurraa itselleen?
- Kyllä tässä maassa sopii, vastasi ukkeli,
- sillä täällä ajattelee jokainen vain itseään.

Kiljuset olivat kovasti ylpeitä siitä, että he olivat näin tunnettuja ja kuuluisia. Juuri kun he olivat aikeissa ruveta kiittelemään itseään, vei ukkeli heidät syrjään ja sanoi:

- Ellette tahdo tähän maahan ainiaaksi jäädä, niin olkaa puhumatta sanaakaan toisista.
- Mitä me toisista puhumme, vastasi isä Kiljunen, - me puhumme mieluummin itsestämme.
- Mutta täällä ei saa puhua itsestäänkään, lausui ukkeli.
- Eikö itsestään? ihmetteli äiti Kiljunen. - Mistä täällä sitten saa puhua?
- Asioista, vastasi ukkeli.
- Mutta eihän kukaan tahdo asioista kuulla puhuttavan, vaan toisista tai itsestään, sanoi isä Kiljunen.
- Sellaiset joutuvatkin tänne viimein, sanoi ukkeli. - Olkaa siis varuillanne.

Kiljuset tiesivät, että ukkeli ei koskaan turhaan varoittanut, ja päättivät sen vuoksi hillitä kieltään mahdollisimman paljon.

- Älkää olko ajattelemattomia, oli viimeinen varoitus, minkä ukkeli antoi lähtiessään."


"--heille ojennettiin kukkakimppuja, laakeriseppeleitä, ja sanomalehtimiehet, jotka ovat kaikissa istunnoissa tottuneet kirjoittamaan muistiin jokaisen sanan, kirjoittivat hyvin ahkerasti.

Esko ei ollut uskaltanut mennä laisinkaan tähän saliin, sillä kuultuaan ukkelin varoituksen ja nähtyään, miten Kiljuset yhtä kaikki olivat ruvenneet puhumaan itsestään, alkoi hän kovasti pelätä, että kaikki asiat menevät hullusti.

Hanna huomasi, että tästä voi vielä johtua se, että Kiljuset ainiaaksi jäävät lorumaahan, ja se häntä alkoi surettaa. Hän riensi sen vuoksi kiireimmän kautta etsimään ukkelia avuksi.

Katsellessaan Kiljusia ja nähdessään lorumaan asukkaiden ihastuksen heihin, heräsi ministeri Prutahemppelissä uusi ajatus.

- Lorumaassa ei ole kuningasta, ajatteli hän. - Kuka olisi kuninkaaksi sopivin? Tietysti isä Kiljunen. Ja mistä saisikaan sen sopivampaa kuningatarta kuin äiti Kiljunen oli? Ja Mököstä ja Lurusta tulisi aivan ihmeellisen sopivat prinssit.

Hän läksi sen vuoksi panemaan toimeen valmistuksia kruunausta varten. Matkalla hän kohtasi Eskon ja sanoi tälle:

- Kiljusista tehdään tähän maahan kuninkaallisia.

Esko säikähtyi.

- He siis jäävät tänne? kysyi hän.
- Tietysti jäävät. Täältä onkin hyvin vaikeaa päästä pois.

Esko ajatteli kauhulla sitä, että hänenkin ehkä täytyisi jäädä sinne, ja kysyi sen vuoksi:

- Eikö täältä millään keinolla pääse pois?
- Aivan sopimattomia ihmisiä olemme kyllä ampuneet kanuunalla maata ympäröivien vuorten yli, vastasi ministeri Prutahemppeli.

Ministeri katseli Eskoa ja kun hän huomasi tämän hyvin murheellisen näköiseksi, sanoi hänelle:

- Sinä et ole laisinkaan sopiva jäämään tähän maahan. Sinut minä voinkin käyttää juuri nyt, kun meillä ei ole täällä muita kelvottomia.
- Millä tavalla? kysyi Esko.
- Me tarvitsemme kruunajaisten tähden kanuunanlaukauksen, vastasi ministeri. - Minä lataan kanuunan sinulla, niin voimme yhdellä kertaa tehdä kaksi hyvää asiaa, pääsen sinusta ja saan oikein kovan latingin.

Kyllähän Eskoa kovasti peloitti joutua kanuunankuulaksi, mutta mieluummin hän siihenkin meni, kun jäi lorumaahan, jonka asukkaitten suut kävivät aivan yhtä päätä.

Ministerin kanssa he yhdessä vetivät palatsin parvekkeelle puolettoman suuren kanuunan. Sen piippu oli niin suuri, että sinne saattoi varsin hyvin monta ihmistä mahtua yhdellä kertaa. Esko sai toimekseen panna kanuunan kuntoon sillä aikaa, kuin ministeri kävi hakemassa kruunut ja valtikat Kiljusten kruunaamista varten.

Hanna löysi viimein ukkelin ja hätääntyneenä kertoi tälle, miten Kiljusten oli käynyt. Ukkeli riensi heti auttamaan.

He kohtasivat Eskon silloin, kun hän paraillaan ajoi hirveän paljon ruutia kanuunaan. Eskolta ukkeli sai kuulla, että Kiljusista aiottiin tehdä kuninkaallisia, ja siitä hän heti arvasi, että nämä olivat puhuneet aivan kaikki juttunsa.

-Heidän täytyy jäädä tänne ainiaaksi, sanoi hän.
- Ainiaaksiko? lausui Hanna. - Sehän on ihan hirveätä, sillä kuka silloin lapsia huvittaa?
- Tämä on Kiljusten oma syy, lausui ukkeli. - Satumaassa täytyy jokaisen ottaa vastaan se rangaistus, minkä hän on ansainnut. Minä pääsen täältä kyllä pois, samoin sinä, Hanna, joka olet ollut kiltti, mutta Kiljusten on tänne jääminen.

Hanna alkoi itkeä ajatellessaan, että Kiljusten oli käynyt näin pahasti.

Tällä välin oli ministeri tullut eduskunnan kokoukseen ja ehdottanut, että Kiljuset valitaan kuninkaallisiksi. Ehdotus herätti tavattoman suurta riemua. Kiljusia pyydettiin poistumaan siksi aikaa, kun eduskunta teki päätöksensä tästä asiasta.

Mutta nyt Kiljusetkin huomasivat, että heidän käy hullusti. He läksivät juoksemaan pakoon. Ja kyllä Kiljuset aina juosta jaksoivat.

Aivan läähättäen he saapuivat siihen saliin, missä ukkeli paraillaan puheli Hannan ja Eskon kera.

Kiljuset rukoilivat ukkelia pelastamaan heidät ja lupasivat, etteivät enää koskaan kerro itsestään mitään. Mutta ukkeli sanoi, ettei hän voi heitä millään keinolla pelastaa.

Esko silloin keksi keinon.

- Minä pistän heidätkin kanuunaan ja annan lorumaan asukkaitten ampua meidät kaikki vuorten yli, sanoi hän.

Kyllähän keino ensin Kiljusia kovin miellytti, mutta sitten he huomasivat, että eksyisivät sillä tavalla ukkelista, eivätkä koskaan enää ehkä pääsisi satumaasta pois. Kun Hanna sen kuuli, niin hän ehdotti, että ukkeli ja hänkin menevät kanuunaan, jotta sitten yhdessä pääsevät täältä pois.

Ukkeli suostui tähän. Ja nyt alkoi Esko ladata kanuunaa. Ensin pantiin Hanna pohjimmaiseksi, sitten pistettiin ukkeli piipusta sisään. Sen jälkeen tuli isä ja äiti Kiljusen vuoro ja heidän jäljestään kömpivät pojat piippuun. Esko meni viimeiseksi.

Kun hän jo oli piipussa, tuli hän ajatelleeksi, että kanuunan lauetessa hän ensimmäiseksi lentää sieltä ulos ja sitten toiset tulevat hänen päälleen. Toisten oli kyllä hyvä olla, mutta hänen paha, kun hän voi pudota vaikka kovaa kalliota vastaan. Hän keksi siihen pian keinon, otti suuren patjan ja veti sen viimeisenä kanuunan piipusta sisään.

No, nyt oli kanuuna ladattu aivan täyteen!

Lorumaan asukkaat läksivät etsimään Kiljusia pannakseen kruunauksen toimeen. Juhlakulkueessa he vaelsivat palatsin läpi ja tulivat viimein parvekkeelle, missä kanuuna oli.

Ministeri päätti silloin laukaista kanuunan. Hän katsoi piippuun, näki patjan, otti sen pois. Esko pisti päänsä esiin ja sanoi:

- Tui, tui, minä täällä olen!
- Ladattu! sanoi ministeri ja tuppasi patjan piippuun uudelleen sisään.

Ja nyt hän tarttui sytyttimeen ja vei sen ruutireikään.

Ja silloin kanuuna paukahti! Se oli sellainen jyrähdys, että lorumaan asukkaat vähäksi aikaa jäivät suut auki seisomaan.

Mutta kylläpä kohta kuului kauhea huuto, kun he huomasivat Kiljusten lentävän kanuunasta ilman halki vuorten toiselle puolelle."

//Jalmari Finne Kiljusen herrasväen seikkailut - Kiljusen herrasväki satumaassa