IRC-Galleria

Minttumaaret

Minttumaaret

Tanssin päivät, tanssin yöt....

Blogi

- Vanhemmat »

Kosketti "vanhan" sydäntäLauantai 16.05.2009 01:40

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

[Ei aihetta]Lauantai 16.05.2009 01:01


Testataan kellä on pokkaa kirjoittaa tähän viestiksi "kaikille hyvää kevättä".
Katsotaan, kuka on pelkuri ja kuka ei. Sen jälkeen voit lisätä tämän
päiväkirjaasi ja että voin laittaa sinullekkin saman.

Ystävät ovet tärkeitä ihmisen elämässä!!!!!!!

Kiinnitä huomiota siihen mitä luet.
Kun olet lukenut kaiken, ymmärrät miksi kirjoitin tämän päiväkirjaani.

Ihmiset tulevat elämääsi jonkin syyn takia,
pieneksi hetkeksi
tai loppu elämäksi.
Kun ymmärrät syyn,
ymmärrät myös miten suhtautua eri ihmisiin.

Kun joku tulee elämääsi jonkin syyn takia.
He tulevat usein täyttämään jonkin tarpeen elämässäsi.
He auttavat sinut läpi eri koettelemuksien,
opastamalla, tukemalla,
auttamalla fyysisesti, emontionaalisesti ja henkisesti.

Usein voi vaikuttaa että he ovat kuin Jumalan enkeleitä.
Ja niin he ovatkin!

Siksi sinä tarvitset heitä.
Joskus aivan yhtäkkiä,
Ilman että teet mitään väärin,
Tämä ihminen voi sanoa tai tehdä jotain
Mikä saa aikaan sen että kaikki päättyy.
Joskus he kuolevat
Joskus he jättävät sinut.

Joskus he yllyttävät sinua
Ja auttavat sinut tekemään tärkeitä päätöksiä.
Se mikä on tärkeintä
On että sinun tarpeesi on tullut täytetyksi
Kohtalosi on täytetty, heidän työnsä on tehty.
Rukous tai pyyntöjonka esitit on kuultu
Ja nyt on aika jatkaa eteenpäin.

Jotkin ihmiset tulevat elämääsi vain pieneksi hetkeksi.
Silloin on sinun vuoro antaa osa itsestäsi toisille,
Kasvaa ja oppia.
He antavat sinulle kokemuksia
Mielen rauhaa tai saavat sinut vain hymyilemään!


Ehkä he opettavat tai näyttävät sinulle jotain,
Jotain mitä et ikinä olisi tehnyt tai tiennyt ilman heidän apua.
Usein he tuovat mukanaan paljon onnellisuutta.
Usko siihen.
Se on todellista!
Mutta kestää vain hetken.

Eliniän kestävät suhteet opettavat sinulle elinikäisiä asioita.
Sellaiset suhteet sinun täytyy
Rakentaa vakaalle perustalle.


Sinun tehtäväsi on oppia läksysi.
Ja rakastaa tuota henkilöä elämässäsi.
Ja käyttää oppimaasi
Muissa ihmissuiteissasi ja muilla elämäsi aloilla.

Sanotaan että rakkaus on sokea
Mutta ystävyys näkee asiat selkeästi.



Kiitos että olet osa elämääni.
Vaikka vain hetkisen.
Tai sitten lopun elämämme!!!!


Kaikikklle Hyvää Ystävänpäivää 14.02.2009





KUKA ON ESIKUVASI?Torstai 12.02.2009 21:03

ÄLÄ KATSO VASTAUKSIA ETUKÄTEEN!

1) Valitse suosikkinumerosi väliltä 1-9
2) Kerro valitsemasi numero kolmella
3) Lisää saamaasi lukuun 3, ja kerro näin saatu luku vielä kolmella.
4) Nyt sinulla on kaksinumeroinen luku
5) Laske numerot yhteen.



Jatka alaspäin......










Katso saamastasi numerosta kuka on esikuvasi:
1. Einstein
2. Nelson Mandela
3. Jacob Zuma
4. Tom Cruise
5. Bill Gates
6. Gandhi
7. Brad Pitt
8. David Beckham
9. Leila Sarajärvi
10. Barack Obama

Tiedän!!.....minulla vain on tällainen vaikutus ihmisiin!!
Älä hätäile, jonain päivänä sinä saatat olla minun kaltaiseni :-)
Usko pois!



Ps. lopeta tuo eri numeroiden kokeileminen, sillä MINÄ olen idolisi, koita nyt vain hyväksyä tuo asia!!!!

salaisuusLauantai 24.01.2009 12:17

Salaisuus kertoo siitä, että vuorovaikutus perheessä on vaurioitunut. Jos on paha olo, se on viesti jostakin, ja sitä kannattaa kuunnella.

Elämän tarkoitusLauantai 24.01.2009 00:16

Vielä kerran tulee päivä 
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä milloin se on koittava.
Niin kuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella, silloin tiedän,
nyt on aika avata.
---
Toivon, ettet enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vain:
irti päästä, olet vapaa lähtemään.

luottamusPerjantai 23.01.2009 12:42

Kerran
lähdettyään
luottamus
ei
enää
ikinä
palaa
sen
enempää,
kuin
henki
ruumiseen.

PUBLILIUS SYRUS
- Vanhemmat »