IRC-Galleria

Ei jumalauta.

Ihan mieletöntä. Lauantai-iltana oli semmoset bileet. Tackar.

And I will never come back. No ehkä tuun. Kuha ensin ees pääsis lähteen.. Ja tietäis minne mennä. Mutta nyt olis aika lähtee. Tai ei ihan vielä, mutta kohta.

Kiasus! Vou. Tää mestahan on ihan kuollu pajukylä. Ehkä aina ollukki. Kammottaa ajatuskin jos joudun jäämään asuun tänne. Huh.

Raivostuttaa liian vakavat ihmiset. Herräisä: RELAX FUCKIN' GOD! Löysätkää ees pikkasen nutturaa.
Ihanku olis vittu maailmanloppu.

We gotta get ya naked..

*party*

Mulle tapahtuu jotain kamalaa. En ihan tarkkaan tiiä mitä.. mutta tää alkaa oleen jo katastrofi. Möläyttelen asioita ihan hirveesti. Mä alan kohta häpeen itteeni. Vittuku alan oleen opettajillekin sillee tyyliin " beibi sulle mitä vaan....." Herraisä. Woo.

SHOW ME HOW TO ROCK WITH THOSE WHO DON'T ROCK AT ALL

Tahdon katsoa kellosta milloin juodaan kahvia

They call me Dr. Love

Och jag hatar Anna.

"I'm the game, you know how to play me.."

Kamalaa. Mulle tulee kohta ikäkriisi. Mä olen vanhus. Siis ikäloppu. Hyi yäk. No, onneks musta ei sentää aikuista saa tekemälläkään, että sen puoleen ihan hyvä.
Tässä tän.. mmmm... kahen viikon aikana on sattunu aikamoisia juttuja. Viimeviikonloppuna olin Karin 50v- juhlakonsertissa Toijalassa. Siellä on erittäin yllättävän kova meno vaikka siellä olikin vaan istumapaikat. Enkä viittiny sitte nousta seisoon, kun kukaan ei olis nähny mun takaa sitte yhtään mitään. Keikan jälkeen aloin miettiin, että kiljuinkohan mä liian kovaa. Luulen että se aikakin vieressä istuvia häiritsi- olisvatte ittekki kiljunu. Se mesta oli kumminkin melko pieni ja tollee.. Ja Karikin on varmaa saanu musta jo tarpeekseen.. Toi oli tänä kesänä kuudes sen keikka millä oon ollu. Kyl multa ainaki lähtee sympatiat.
Ja sitten taas kaikki päätty kyyneliin. Mikä oli sinänsä mielenkiintosta, koska mä en tiedä mitään järkevää syytä siihen. Jotain sen kumminkin oli pakko olla, koska ei normaalisti kukaan itke neljää- viittä päivää putkeen. Ohan mulla joo epäilykseni, mutta se on sitten ihan mun omaa tietoo, jota ei koko maailmalle tarvii kertoo. Psykologille menoo oon alkanu vahvasti ajatteleen. Vaikka tää oliskin ihan sillee normaalia ja noin, mutta mä haluisin tietää sen syvällisen merkityksen siihen, minkä takia reagoin tähän ko. asiaan niin voimakkaasti. Vai suurentelinko mä vaan päässäni sit' juttua ja sitten sattu. Voi toki olla, että mä olen vaan yksinkertasesti liian kiintyny... jotkut varmaan saattaa arvata mihin/kehen. Ja sitten .. ku tapahtuu mitä tapahtu, ... mä hajosin. Eipä se mitään, kyl se sit siitä helpotti. Ehkä alko taas aivot toimiin tunteiden sijaan. Siin mieles oon jo ihan kondiksessa.
Mutta, mä oon kipee ja koulutöitä on silleen saatanasti, enkä mä tiiä että miten ne sitten teen kun oon kohta puolikuolleessa tilassa. Ja niskat on jumissa ja tänään pitäis tehä kuviksen työ- eli ottaa ittestään kuvia. Tosi hyvännäkösiä kuvia varmasti tulee. Great.