Jeps... Nyt sitten. Kävi näin. Itketty kunnolla kotona, en saa unta ja hirveän yksinäinen olo. Kylmä. Miksi se yksi ei voi olla täällä, miksi? Mä tarvitsen sitä juuri nyt, mä tarvitsen sitä lämpöä ympärilleni, lohduttamaan. Tarvitsen jonkun tutun hajun, jota nuuhkia nyyhkytyksen lomassa ja jonka avulla koettaa rauhoittua sekä piristyä. Inhottavaa. Olla yksin ilman häntä. HEI OIKEESTI MIKSI ME?! Tuntuu nyt vain tolta niin helvetisti, tää ei ole reilua, helvetti soikoon... ja nyt suru alkaa muuttua suuttumukseksi. Hmm, ehkä en kirjoita enempää, toi otsikko kertoo tarpeeksi tän lisäksi.
Hhhh... ehkä kohta nukahdan uupumukseen. Ainakin toivon mukaan. Huomenna Tuusulassa ja eläinlääkärillä käymään. Katotaan miten tulee käymään.