...kun on sopivasti hullu. Mutta kun olis vielä sopivat lääkkeet, niin sitten olis kivenpaa. Keittiönpöytään jumittuunena naputtelen uudel läppärini hienoja näppäimiä, raapien uutta sänkeä päänahassani. Se tuntuu melkein hiekkapaperilta hankautuessaan sormenpäitäni ja kynsien tynkiä vasten, sormieni tasaisesti raapiessa päälakeni paljaaksi hakattua sademetsää pitkin.
Aamun maaninen vaihe on vaihtumassa illan depressiiviseen varjoon, kun mieleni tekee palavasti tupakkaa, suuni vettyy mieleni hamutessa mielikuvaan, jossa polttelen hitaasti Killan ja halpojen, murskattujen sikarien sekamelskan euforiaa. Se pyörii kurkunpäälläni, puhaltuu kahtena kapeana pilvenä sieraimistani, palaa nieluuni ja purkautuu kuin Vesivius, luoden orgasmisen ilon kehoni nikotiinin kaipaamassa kehossani...