Me kristityt suomalaisMIEHET olemme jo vuosisatoja tienneet sen, mitä edes kristilliset raittiuspiirit eivät tiedä: Raittius on PAHUUTTA ja RAAMATUNVASTAISTA NOITATOIMINTAA!
Yksinkertaisin selitys sille ettei ihminen SAA olla raitis, löytyy jo Raamatustamme. Siellä Jeesus RYYPPÄÄ kerran jos toisenkin opetuslapsiensa kanssa Jumalamme siunaamalla, VÄKEVÄLLÄ viinillä. Lisäksi Jeesus myös muutti häissä veden viiniksi, sillä eihän hääkansaa sovi pitää STYRÄNKIMÄISESTI pakkoraittiina. Mikäli Jeesus ei olisi näin tehnyt, olisi isäntiä kohdannut julkinen HÄPEÄ alkoholin PIHTAAMISESTA. Tämä on jo selvä osoitus raittiuden VAKAVISTA vaaroista. Ellet juo, joudut HÄPEÄÄN niin Taivaassa kuin Maan päällä. Lisäksi Raittiuden on todettu aiheuttavan VAKAVIA mielenterveydellisiä haittoja, kuten NILLITTÄMISEN, jonka yksi oire on suusta tuleva jatkuva valitus. Tämän lisäksi siitä saattaa tulla TODELLISEN kristinuskomme korvike, sillä raittiusjärjestöt ovat ottaneet raittiuden levittämisen USKONNOLLISEKSI tehtäväkseen, sensijaan että he sopivasti viiniä nauttineena levittäisivät Herramme ILOSANOMAA. Suomeksi, raittius on SAATANANPALVONTAA!
Raittiusseurat mainostavat usein olevansa terveellisen ja vastuuntuntoisen elämän rakentajia, jotka tukevat myös lapsiperheitä. He kuitenkin jättävät SYSTEMAATTISESTI mainitsematta ruokaryypyn terveyttä edistävät vaikutukset. Me kaikki KRISTITYT miehet tiedämme satunnaisen ryypy, tai jopa useamman PUHDISTAVAN kehoa SYNNIN kuonasta. Vahvimmillaan tämä tapahtuu KIELILLÄPUHUMISEN yhteydessä omassa yksityisyydessä vessassa. Yleensä tällainen KIELILLÄPUHUMINEN on jotain muinaista kurkkupuhetta. Tämän lisäksi pieni määrä alkoholia pitää verisuonia puhtaana ja näin TEHOKKAASTI ehkäisee sydän ja verisuonitautia, joka on erityisesti ongelma katolisen kirkon hallitsemissa länsimaissa.
Ihmettelen aina raittiusseuroja ja muita raittiustyöntekijöitä, jotka yleensä ovat NAISIA, miksi he eivät vaivaudu vastaamaan kysymykseen, joka on meidän kaikkien huulilla: "Miksi vastustatte ehtoollista?" Ehtoollinenhan on lähes KAIKKIEN suomalaisten yhteisen uskon pyhä sakramentti, jossa juodaan viiniä. Raittiusseurat haluavat siis lakkauttaa tämän PYHÄN sakramentin, sitä myötä kirkkomme ja näin edistää ISLAMIN ja WICCALAISUUDEN leviämistä armaassa isänmaassamme. Kaikki tämä tietysti maustettuna LOPUTTOMALLA valituksella ties mistä.
On myös hyvä muistaa Saksalaisen STYRÄNGIN, Adolf Hitlerin olleen raitis. Hänelle ei maistunut edes ruokaryyppy, toisin kuin kotoisalle, KRISTITYLLE Mannerheimille, tuolle KERETTILÄISIEN ortodoksien pysäyttäjälle, jotka hyökkäsivät maahamme käännyttääkseen meidät kaikki VÄÄRÄN uskonnon tielle. Hitlerin raittius näkyi sitten hänen käytöksessään, jonka sotkuja ei ole vielä tänäkään päivänä täysin siivottu. RAITTIUSPÄISSÄÄN hän julisti maailmansodan, murhasi KOHTUULLISEN määrän ihmisiä keskitysleireillä, jotka eivät onneksi olleet kristittyjä, ja lopulta vielä HÄVISI julistamansa sodan. Kuka häviää julistamansa sodan? Kysyn vain!
Vaadimmekin nyt tasavaltamme presidenttiä, Tarja Halosta puuttumaan tähän raittiusasiaan, ja ottamaan sen TÄRKEIMMÄKSI tehtäväkseen. Hänen on henkilökohtaisesti HAJOITETTAVA ja TOMUKSI lyötävä maamme raittiusseurat, kuten Suomen Islamilainen puolue ja Vihreä Liitto, KOMMUNISTISET puolueet ja pienemmät raittiusseurat ja sen jälkeen tuomittava näiden johtoporras, sekä avainhenkilökunta vuosikymmeneksi KURISTUSHUONEELLE, jossa ainoa ruokajuoma on papin SIUNAAMA viini.