En mitenkään haluaisi vähätellä "rakkauden" tunnustamisen merkitystä taikka sen arvoa, mutta aikaisempi lukemani "lauseke" pisti pimeän koppani raksuttamaan ja oli pakko vähän päteä tännekkin te senkin vähäuskoiset rapakinttu-narsissin-tekojalan-varsisukat (te vihaatte mua jo, voin aistia sen)
Mutta kysymys:
Kuinka monelle eri ihmiselle olet ehtinyt sanomaan "Minä rakastan sinua" (ei välttämättä tuossa sanamuodossa, mutta kuitenkin asiaa tarkoittaen)? Kuinka monta kertaa olet sanonut sen lauseen uudelleen, uudelleen, uudelleen ja vielä uudelleen?
Tuo lause menetti arvonsa satoja vuosia sitten, kun vielä uskottiin kerran avioitumiseen ja seurustelemista ei tunnettu, taikka edes hyväksytty. (alkaako pinna palaa?) "sä olet mulle rakkain" "sä olet se ainoo" "mä en ikinä jätä sua" Kaikki lauseita joita toistetaan ja toistetaan, ne maistuvat varmasti jo ihan puulta, ne ovat juurtuneet suuhumme, eipä ihme että suhteet kaatuvat, kun pelkkä normi kaava toistuu koko ajan uudelleen ja uudelleen, päähän siinä tule vaan kipeäksi, ei sitä loputtomiin jaksa (filosoofista sodankäyntiä) antakaa ihmisille edes sekuntti aika hegittää ja löysätkää sitä sylipuristustanne siitä kaulasta ja vapauttakaa huulet toisistaan hetkeksi, että voitte maistaa välillä jotain muuta, vaikka toista ihmistä (vitsi vitsinä) no ei... mutta jotain muutakin voisitte tehdä, sillä muuten itsemurhat lisääntyvät suurella vauhdilla ja ketä me sitten kiusaisimme?
Kuten sanoin aikaisemmin, perimmäinen lausen tarkoitus on menettänyt arvonsa, ne on van sanoja joita jaellaan kuin ruokaa hyväntekeväisyys soppajonossa ja hups... poikki... ja uusi tilalle ja sama sanalitannia sillekkin ja sitten POIKKI (miten yllättävää) ja taas lirkuti lirkuti ja BUM! poikki... (kuka olisi uskonut... huomaatteko ivallisen sävyni?) ja dramatiikka loistaa "mä en ikinä enää ihastu keneenkään" FUM! kukas se siinä? ja minne unohtui se aikaisempi? kierrätyksessä sekin on ja uutta kehiin, kuin likuhihnalta (no ei nyt ihan) tai yht äkkiä takaisin yhteen "anteeks anteek en mä tarkottanu, mä en tiiä mikä muhun iski" pöh... mitä ihmeen jallittelua toi muka nyt oli? ei sitä meinata, vaan TEHDÄÄN, kyllä nyt ymmärtää pienen lepotauon, mutta se on merkki siitä, etä jokin mättää, voiko tämä olla kolhu suhteessa, onko se arpi joka estää normaalin toiminnan edessäpäin, onko se aave mielesä joka tule uudellen kummittelemaan, sillä kaikki mitä jätetään taakse, tulee aivan varmasti eteen myöhemmin ja todennäköisesti radikaalimmin.
"yhyy! teen nyt itsarin kun se jätti mut" "mä tapan itteni jos sä jätät mut" "tää on ihan hirveetä, haluan kuolla" mitä vitun paskaa toi sitten on? no totta helvetissä se tekee kipeää, ei sitä ilmaiseksi tehdä, vaan syystä senkin pässit (ja viha minua kohtaan leiskuu) jos joku teke itsarin, niin mitä sitten? se on yhtä kuin kuollut, ei se siitä muutu, kylmä se edelleen on. Kun joku aikoo tehdä itsemurhan, nii olis sitten parempi olla oikein paska elämä että siihen alentuu, mutta jonku toisen vuoksi itsemurha kuulostaa muutenkin jo sälittävältä, kun ihminen aikoo tehdä sen hakeeko hän siinä kohtaa huomiota, ja sääliä, vai kenties vain sitä että toinen ei jättäisi häntä (vittu hankkikaa pumpattava Barbara- tai Ken-nukke) teinien yleistämä ele elämälle ja huonolle ololle huoh... (pääskää yli siitä...) kaikilla on huonoja päiviä, toisilla vähemän toisilla enemmän, kuten sanotaan "aina ei mene nallekarkit tasan" mutta se on elämää beibi! ja muutenkin itsemurha on niin yleinen etä se alkaa myös maistua puulle ja alkaa olla pois muodista, se ei ole "cool" (omalla tavallan juu, onhan se ruho aika viileä myöhemmin)
"mun elämässä ei ole mitään enää!" mistä sä sen tiiät? Ja jos onkin, niin vasta tähän asti, et sä pysty näkemään vuosia eteenpäin, me ei tiedetä vielä hevon paskaakaan elämästä mitä tapahtu? Tietenkin voimme tehdä suunitelmia mutta elämänoikut muokkaavat tietä vielä hieman, että sitä tulevaisuutta tässä odotellessa. (Alkaako riittää?)
Ja mikä vielä tuli mieleen (kiitos ystäväni tarina) on se etä kun annetaan jotain toiselle, ei sitä mennä palauttamaan, se on LAHJA! ei lahjoja anneta takaisin paitsi korjattavaksi, lahjat ovat symboliikan vertauskuvallisia objekteja jotka kuvaavat toisen ihmisen muistamista, että he ovat tärkeitä, aina voi sanoa olet rakas, mutta, kun kykenee antamaan jotain toiselle, se on paljon syvälisempää ja tarkoituksellisempaa, en nyt tarkota sitä että jatkuva krääsän ja muun töhnän ostaminen osoittaisi rakkautta, sekin on pahaksi tavaksi osoittautuva tapa "no voih voi, ei olla vihasia enää, ota tästä lahjapaketti sovinnokis, olet kyllä rakas" joo ei näin, tavarat eivät tee onnelliseksi, tai voivathan ne tehdä, mutta niiden pohjimmainen merkitys häviää, ne ovat vain esineitä enää... Ja jos nyt poikki menee niin ei palautella vaan pidetään muistona, tuskin se suhde niin kamala oli, ei niitä tarvitse pitää esilä, otat vaikka pienen latikon ja laitat muiden muistojen sekaan ja voit muistella niitä hyvällä muiden muistoesineiden rinnalla :)
Mutta oikea uhrautuminen ja jonkin omakohtaisen ja omatekoisen lahjan antaminen on kaikista rakkain tapa antaa lahja, se ei ole silloin kaupan hyllyltä ja jokaisela miljoonalla muula on ihan samanlainen, vaan juniikki kappale jonka vain sinä voit tehdä, kukaan muu ei tee koskaan samanlaista, se osoittaa ajattelusi ihmistä kohtaan, että hän ansaitsee jotain johon uhraat itseäsi.
Jos joku on toista mieltä näistä asioista, niin olkoon, se on heidän oma ongelmansa ja ajattelutapansa, tämä on minun, jos sallitte niin te jotka epäilette olkaa niin hyvät ja vihatkaa mua.
