IRC-Galleria

masa 27veeSunnuntai 11.05.2008 19:31

Olipa sitten synttärit. Tulipa kaadettuakin sen edestä.
Eka vähän puistoiltiin. Sitten pitiki mennä vähä suokkii rillailee kun viinat oli juotu ni piti käydä tepsuttelee suihkulähteessä. Keknät jalassa tietenkin. Baarissa ei kauaa kerinny olla kun piti lähtä ulos sammuilee, oksentelee ja muutenkin vaan kiukuttelee. Mahtava reissu kaiken puolin.

Ens vuonna uusiksi. Saapa nähä mistä sitä sais jotain ruokaa taiottua tämmöses hirvees krapulassa mustine jalkoineni.

Berliini pt2Torstai 17.04.2008 01:41

Pistimpä kuvia http://www.sairas.org/juttuja/Kuvat/berlin/

Vieläkän ei ole jaksanu lukea ja korjata mahollisia kirjoitusvirheitä edellisestä tekstistä.
Niitä varmaan on kuitenkin vitusti. Parit paikannimet vois lisäillä ja ehkä järkevöittää tekstiä.
Mut jaksaako. Ketää kiinnosta kuitenkaan. =)

BerliiniTiistai 15.04.2008 18:00

Eipä hirveästi ole tänne kirjoteltu. No ehkä ei ole ollut aihettakaan.

Tulipa hengailtua berliinissä viikonloppu ja nähtyä kaikenmoista. Mietin tässä nyt vain että kuinkahan kattavasti tässä sitten jaksaa kirjoitella.

Eli lähinnä koko matkan idea oli päästä näkemään Mindless Self Indulgence livenä. Bändiä on tullut fanitettua jostain 2001 tai 2002 vuodesta asti. Livenä ei ole ollut oikein mahollisuuksia nähdä koska liian kallista lähtä jonnekkin jenkkeihin asti. Huomasin joskus tammikuussa että MSI heittää pienen euroopan kiertueen jolloin aloin pikku hiljaa miettimään lentoja ja hostellia. Ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi tosiaan osottautui Berliini joka on huomattavasti lähempänä mitä britit ja luultavasti halvempikin vaihtoehto. Muutenkin pitkä viikonloppu Saksassa kuulosti jo ajatuksena varsin mukavalta.

11.4. Perjantai
Heräilin kaikessa rauhassa aamulla, pakkasin laukun, söin ja paukkasin kentälle suht hyvissä ajoin. Ensimmäinen ihmetyksen ja vitutuksen aihe oli turvatarkastus. Veivät homot limsat ja nakkoivat roskiin. Eihän tommosia nyt voi tietää jos ei sen ihmeemmin ramppaa jossain ulkomailla.
No kuitenkin ilman ihmeempiä kommelluksia pääsin koneeseen. Eläkeläiset lensivät samalla koneella Saksaan. Tegelin kentällä piti sitten pari sanaa käydä vaihtamassa humppastarojen kanssa.

Nyt olikin sitten tarkoitus päästä hostellille. Reittiohjeet olin kyllä saanut mailiin mutta empä tietenkään näitä jaksanut noudattaa. Hyppäsin sitten väärään bussin ja ajelin jonnekkin huisvittuun.
Hyppäsin jossain vaiheessa pois bussista ja aloin miettimään miten nyt oikeasti pääsisin sinne hostellille.

Löysin sitten tämän TXL linjan varrelta jonkun tosi futuristisen näköisen juna- tai bussiaseman jostain sain ohjeet et hyppääppä bussiin M41, jäät ton nimisellä pysäkillä pois ja hostelli on siinä vieressä. Hieman joutui kartattomana arpomaan mikä pysäkki nyt on kyseessä. Varsinkin kun jostain sysytä tämän bussin pysäkki näyttö ei toiminut. Mutta sentäs joka pysäkki kuulutettiin etukäteen(hkl vois ehkä kans miettiä tälläistä ratkaisua kun aina sitä hiton valotaulua ei joko nää, sitä ei ole tai siinä lukee vain "hyvää matkaa!"). No hetkein pööpöiltyäni ympäriinsä kyselin ohikulkijalta joka neuvoi minut oikeaan suuntaan ja hostelli löytyi.

Hostellista sain sitten ison kartan, pikaisen opastuksen metro yms linjoista, ohjeet Wild At The Heart nimiseen baariin jossa pitäisi olla jotain punkkibändejä veivaamassa. Päätin kuitenkin zombailla ympäriinsä jossain ties missä, kulutin aikaa hieman nettibaarissa, heitin kebabit naamaan, kävin hakemassa muutaman bissen ja painelin takaisin hostellille. Juopottelin bisset hostellin edessä ja päätin etsiä tämän punkkiklubin. No totta kai vedin junalla oikean aseman ohi ensimmäisellä kerralla mutta ennen pitkää kuitenkin löysin perille.

Hieman kyllä kismitti maksaa 8e sisään. MITÄ VITUN PUNKKARI TUOHUA SE SEMMONEN ON JOS PERKELE 8 VITUN EUROA ON PELKKÄ SISÄÄNPÄÄSY. Kerpele.
Wild At The Heart oli kyllä hemmetin mukavan olonen mesta. Tosi hienon näkönen ja tiskin takaa löyty keesipää myymässä olutta. Kun oli englannilla molotettu tuoppi nokan eteen alkoi vieressä oleva jannu kyselemään britti aksentilla mikä mies olen ja mistä. No tästäpä sitten tutuistuin kaveriin nimeltä Steve. Varsin mukava hemmo Birninghamista. Ikää oli 49 vuotta joista viimeiset 6 vuotta oli asunut Berliinissä. No tästäpä sitten alkoi se juominen. Oli ajatuksena ettei kaljaan hirveemmin sorruttaisi koska yksin kaupungissa jota ei tunne, josta ei tunne ketään ja jonka kieltä ei puhu. Ajatus kuitenkin karkasi äkkiä kun vuorotellen tarjosimme kierroksen. Jossain vaiheessa seuraan liittyi myös Steven kollega jonka nimeä en muista. Joku tyttö hollannista kuitenkin.
Pari ekaa bändiä soitti aika laimeissa meiningeissä. Tai lähinnä oli Helsingistäkin tuttu rokkipoliisi meininki. Ekat bändit ei vaan itseä lämmittäneet skeittipunkillaan mutta kolmantenapa soitti legendaarinen Demob briteistä joka on ollut pystyssä jo vuodesta 1978. Demob vetikin sitten vaihtelevasti 77 punkkia ja 82 hc:ta. Meininki oli bändillä katossa. Minä ja oisiko ollut 4-6 hemmoa sitten innostuimme pittaamaan kun loppu yleisö rokkipoliiseili. Koitettiin kyllä innostaa ihmisiä mukaan pittiin mutta eihä noista ollut mihinkään.

Keikan jälkeen Steve jossain vaiheess katosi. Tuli kuitenkin vaihdeltua sähköpostiosooitteita. No tässähän sitten tuli tutustuttua näihin kanssa pittaajiin joiden kanssa tul ivedettyä parit snapsit ja bisset. Jossain vaiheessa sitten tuli sitten kuitnekin seinä vastaan ja päätin fiksummaksi lähtä takaisin hostellille. Vitutti kävellä vesisateessa ja kun pääsin junapysäkille huomasin että seuraava juna tulee vasta joskus tunnin päästä. No meikäläinenhän sitten tipahtii siihen aseman penkille. Ei mitään hiton havaintoa kauanko aikaa vierähti. Heräsin kuitenkin joskus ja juna oli laiturilla. Hostelliin kompuroitiin joskus, pää tyynyyn ja vintti pimeeksi.

12.4. lauantai.
Ihan hirvee krapula. Ensimmäisen kerran tuli herättyä joskus 12 aikaan ehkä, suihkuun ja hetken päästä nukkumaan. Toistin saman sitten joskus kolmen aikaan jonka jälkeen sitten päätin pikku hiljaa raahautua kylille. Koomailin ensiksi junalla taas jonnekkin vittuun jonka jälkeen sit zombiena haahuilin jossain länsiberliinin lähistöllä. Löyty kauppa josta sai tarpeita krapulan poistoon ja läheinen döner auttoi kans kummasti. Hetken istuskelin jossain puistossa jonka jälkeen heikosta hapesta huolimatta jatkoin haahuilua. Jonkun ehkä noin tunnin tepsuttelun jälkeen löysin itseni Sony Centteristä joka oli aika pirun siistin näkönene mesta. Jatkoin matkaa ja tupsahdin Holocaust Memorialille josta krapulainen mieli ei hirveästi jaksanut innostua. Seuraavaksi löytykin mikälie hallitustalo tms jossa oli siistin näkönen kupoli. Varmasti olis ollut hyvät näköalat mutta ei jaksanut kiinnostaa niin paljon. Vetäsin Brandenburger Tor:in ali ja jatkoin siitä matkaa Alexandra Platsille asti. Olo alkoi jo voittamaan, hyppäsin junaan ja ajelin jonnekkin ihan minne sattuu. VEhje ei sitten pysähtynytkään siellä missä olisin sen halunnut pysähtyvän vaan veti jotain 5 ylimääräistä pysäkkiä. No täällä landella sitten kattelin hetken ja lähdin takaisin. Kun olin löytänyt taas tutuille kulmille kävin hakemassa pari bisseä ja menin hostellille lepuuttelemaan hieman jalkoja.
Sitten olikin aika suihkia metrolla takas Alexandra Platsille josta sitten pienen ihmettelyn jälkeen löytyi oikea spora jolla pääsin Magent Clubin eteen.

Magnet Club oli aika viehättävän oloinen mesta. Aika pirun sekava tosin varsinkin narikan suhteen. Narikka oli jossain muutaman kerroksen päässä jonne oli vedetty yksinkertainen kangas, johon oli lätkästy "backstage" lappu ja jonka toiselta puoleleta kuului jenkki mölötystä.
Mieli teki huudella jotain sinne mut en sitten kehdannut. Päätin suunnistaa alakertaa josko paska lämppäri olisi jo lopettanut. Vaelsin eturiviin odottelemaan keikkaa.

Pakko vain todeta että jotku bändit on oikeasti ja isosti LIVE bändejä. MSI on yksi näistä. Otetaan nyt vertauskohteeksi Opeth joka on toki erittäin erillaista musiikkia. Soittavat tokin pirun hyvin mutta livenä ehkä tylsimpiä bändejä ikinä. Live veto ei eroa yhtään siitä kun laittaisi bändin näköiset pahvit seisomaan lavalle, cd:n sisään ja painaisi playtä. Pirun tylsää katsottavaa semmoinen.
MSI oli tähän verrattuna ihan eri planeetalta. Koko bändi nauttivan siitä mitä tekivät, ottivat yleisön pirun hyvin mukaan ja liikkuivat lavalla(rumpalia lukuunottamatta). Lepakkoakin pienempi keikkapaikka kirjaimellisesti räjähti kun Shut Me Up aloitti setin. Jimmy säntäili ja poukkoili pitkin lavaa. Eikä kyllä Steve ja Lyn-Z jääny yhtään huonommaksi. Mitä tästä voi hirveästi sanoa. Vuosi ollaan odotettu tätä mahdollisuutta ja itse olin ihan pähkinöinä. Hittejä sateli hitin jälkeen ja uudetkaan biisit ei kuulostaneet yhtään huonoilta. Uskomattoman mahtavaa. Clarissan, Stupid Motherfucker ja Tornadon aikana ehkä meiningit oli kovimmillaan. Biisien välissä oli jotain oheis sekoilua ja hassuttelua. Välillä pengottiin laukkuja http://www.youtube.com/watch?v=BmQDCrcuzSA ja lopsittiin mikkiä jonka Jimmu oli tunkenut housuihin. Faggotin aikana tapahtui kuitenkin ehkä sisitein juttu Jimmy totesi että hän lopettaa kiskoi jonkun random tytöntyllerön yleisöstä ja komensi tämän laulamaan http://www.youtube.com/watch?v=1gK_HY-ShAI
Mimmi veti homman varsin hyvin niin pihallu kuin olikin. Ja tärkeintä ei jäätynyt lavalle. Loppu keikka menikin sitten samaan sekopäiseen ja mahtavaan tahtiinsa. Ainut ehkä mikä jäi ihmetyttämään ja harmittamaan ettei settilistassa ollutta Jimmy Page biisiä tullut. Eikä myöskääm Golden I:ta. Tätä herkkua olisi tietenkin voinut katsella pitempäänkin. Mutta hyvissä mielin keikan jälkeen narikan kautta pihalle.

Ulkona sitten ihmettelin keikan valokuvia, settilistaa jonka sain napattua ja jututin saksalaisia. Tässä vaiheessa oli vielä tarkoitus painella takaisin Wild at The Heartiin josko vaikka Steve olisi mestoilla tai jotain muita perjantai tuttavuuksia.
No juuri kun meinasin poistua paikalta ilmestyy Kitty bussille. Pakkohan oli neitiä jututtaa ja pyytää nimmari settilistaan. Sen verta harvoin tälläsiä bändejä pääsee tapamaan. Neiti oli hyvällä tuulella ja oli tykännyt keikasta. Tyytyväisenä siinä sitten jatkoin muiden fanien kanssa höpöttelyä keikasta. Eikä kauaa mennyt kun Lyn-Z marssiin yhtä hyvän tuulisena ulos. Nimmari settilistaan ja yhteiskuva. Tässä vaiheessa herää sitten ajatus että vittu kerätäämpä sitten koko sarja. Kuitenkin monta rahaa maksettu, kaukaa tultu ja sun muuta vastaava.
No mikäpä siinä seisoskellessa klubin edessä, höpötellessä ihmisten kanssa ja juodessa bissejä. Tutustuimpa samalla siihen tyttöön joka kävi Faggotsin laulamassa. Varsin mukava tapaus tämä Manuela. Oli raahautunut paikalle itävallasta asti noin 14h junamatkan päästä. Jimmy tuli uslos joskus myöhemmin ja on kyllä ihan yhtä hyperaktiivinen tyyppi lavalla mitä lavan ulkopuolella. Jimmy oli varsin innoissaan kun kuuli että olin suomesta asi raahautunut paikalle. Tässä vaiheessa sitten Manuelakin luovutti ja lähti hostellille. Jatkoin hengailua parin saksalaisen kanssa. Käytiin hakemassa snapseja ja bissee viereisestä keppappilasta ja tutustuin bändin bussikuskiin. En enää muista nimeä mutta hemmo oli chicagosta ja ajanut MSI:lle bussia viitisen vuotta. No vihdoin ja viimein siinä sitten Steve, Righ? ilmestyi, sain pakollisen nimmarin ja kuvan.
Sama hengailu Magentan edessä jatkui vielä tämänkin jälkeen jonnekkin 6 asti jolloin päätin mennä taksilla hostellille.
Pakko myöntää että oli ihan helvetin lepposia ihmisiä kaikki nämä MSI:n kiertue hemot, bändi, saksalaiset fanit ja muut random tyypit joita tapasi tuossa Magentan edessä. Sinänsä typerää hengailla jossain baarin edessä 6h ja risat mut minkäs tekee kun oli niin loistavaa seuraa, halpaa kaljaa ja snapseja. Rokkitupakkaakin osa porukasta tuprutteli ihan muina miehinä mutta empä itse viittinyt sekaantua moiseen.

13.4. Sunnuntai
Ylös ehkä 4-5h unien jälkeen, suihkuun ja kylille lomps. Kävin metsästämässä parit kortit jotka lähettelin. Sitten päätin vain lompsia kaupungilla, ajella metrolla ja junalla. Varsin lepposaa meininkiä. Yksi hyvä veto oli kyllä hypätä ring linjalle joka kirjaimellisesti vetäsee ringin Berliinin ympäri. Tällä samalla reissulla sitten löysin jonkun korkean kukkulan joka osottautuin vanhaksi bunkkeriksi. Tämän juurella oli puisto, pieni puutarha ja bunkkerin päällä aukesi mahtavat näköalat ympäri Berliiniä. Mitäpä muuta noin 7h reissasin ympäri ämpäri kaupunki vehkeillä ja kävellen. Räpsein valokuvia joistain hienoista jutuista. Sitten taas döneriä, pari olutta ja hostellill. Ajatus oli että olisi jaksanut mennä käymään Wild At The Heartista bongailemassa tuttuja mutta ei jaksanut. Suihku, bisset ja nukkumaan.

14.4. Maanantai
Vähän ennen seittemää ylös, suihkuun ja ensimmäistä kertaa aamupalalle. Samalla tuli ihmeteltyä hostellin seiska kerroksesta maisemia. Varmistelin vielä pari lähtöhässäkkää hostellin tiskiltä ja seikkailin omia reittejä Tegelin omia reittejä. Pari kertaa piti taas kysellä neuvoa kun oli pientä epävarmuutta ja evotusta ilmassa. Taxfreestä hieman baarikaapin täydennys settiä mukaan ja koneeseen.


Semmonen saksan reissu. Hienoa oli. Ruoka oli hyvää ja halpaa samoin myös viinas puoli. Joukkoliieknne oli paremmin järjestetty, lippu maksoi vähemmän ja piletillä sai seikkailla pidempään.
Mitäpä muuta... Ihmiset oli mukavia, tappeluita en nähny ja englannilla pärjäsi hyvin.
Kuulin jotain huhua että idiootteja kaupungistä löytyy ihan liikaa mutta ilmeisesti ongelmia on vain jossain lähiöillä.

Tämmösiä ajatuksia raapustelin näin työpäivän ohella. Kuvat jonnekkin myöhemmin. Matkabudejettia oli ehkä 400-500e en ole tarkasti laskenut. Enemmällä olis pärjänny paremmin mutta vähemmälläkin olisi tullut toimeen.

Soon joulu nyMaanantai 13.08.2007 21:24

Makiasti alkoi tämä viikko.

Sain ircnetin nickin takas puolasta.
Posti toi Tenhin 3cd:n boxin ja Silmäosaston Kaikki silmäni 10".

Parhautta.


Niin joo ja Wackenista sen verran että löysin sieltä Jeesuksen. Eka pistettiin pikku pikku joulupukkiboogiet Jesselle ja myöhemmin löysin hänet Sodomin moshpitistä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.08.2007 23:14

Kirjotetaampa tänne vielä tämmönen erillinen.

Tuosta soundi hommasta hyvänä esimerkkinä immortal. Tuskassa kuulosti ihan helevetin paskalta. Wackenissa taas ihan vitun hyvältä ja silti myös immortalilta.

Ja tuli se vitun Blashyrk!!!!!!!!!

Hapankaalia, makkaraa ja natsejaKeskiviikko 08.08.2007 19:14

Kaikki läskipäät kyselee joka suunnalta että mimmosta sielä wackenissa ny oli. Vitti menkää ite sinne. Kuitenkaan pari meikäläisen positiivista sanaa ei anna hyvää kuvaa vaikka kuinka runoilisin.

30.7. - 7.8 Oltiin reissussa. Vieläkin väsyttää ihan helvetisti vaikka eilisen nukku ja omasta mielestäni kuitenkin sain hyvät unet lähes joka yö. Yhden selvän päivän pidin kun oli viinat hieman vähissä. Vain yhden krapulan vietin heti reissun alussa. Sammumista en harrastanut ennen kun oli löytänyt telttaa, hyttiin tai hostelliin.

Tarkoituksena oli nähdä Sodom, Overkill, Mambo Kurt, Napalm Death, Possessed, Turbonegro, Sabbat, Chthonic, Enslaved, Samael, Disillusion, Moonspell, Dir En Grey, Destrucktion, Type O Negative, Immortal, Cannibal Corpse, 1349, Kampfar ja lopuille ei niin väliä. Tässäkin listassa oli sen verta bändejä että osa jäi näkemättä kokonaan, osa tuli vain kuultua ja osa nähtiin muutaman biisin verran. Pari jäi vituttamaankin kun ei joko muistanut, oli sekoilemassa ja olipa chthonicin kamat jääny lentokentälle tai hukkunu jonnekkin.

Wackenissa oli kyllä helvetin hyvin järjestelty osa asioista kuten äänentoisto, valot, vessat, ruoka ja jotain muitakin perus juttuja joista jokaisen suomen festarin pitäisi ottaa mallia. Totta kai Wackenillakin olisi parannettavaa muutamassa asiassa.

Eniten reissussa vitutti bussissa istuminen kun ei nämä yli 190cm jalat mahdu sinne oikein mitenkään. Onneksi oli mukavaa juopottelu seuraa joiden kanssa kyllä voisi lähti kännämään ihan koska vaan. Tuli tanssittua vitun rumasti/buugittua, opeteltua saksalaisille käytännöllisiä suomen sanoja kuten äyskäri, syötyä helvetin hyvin ja sekoiltua.

Kotiin tuli mukaan Wacken leivänpaahdin, paitoja ja pari pulloa whiskiä baarikaappiin. Ens vuonna ehottomasti uusiksi. Pitää vaan alkaa jo varmaan kohta puolin säästämään niin voi kantaa selkä vääränä paitoja, levyjä ja viinaa kotiin. Varmaankin taas mc mökän kyydeillä koska meininki oli niin hyvä. Välillä ehkä tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi mutta varmaan aikalailla itsestä kiinni. Näin uutena hemmona olisi vaan pitänyt höpötellä enemmän mut eipä siinä.

Mahtavaa. Lähes täydellistä. Tissit jäi näkemättä ja ei herunu.

ReissaamistaTiistai 12.06.2007 02:03

Huh hu.
Tämän kesän ekat pikku reissut takana. 5 päivää, 3 Tampesterissa ja 2 Tallinnassa. Hämmentävä sinänsä että Sauna oli ensimmäinen täysin selvä festari kokemus. Uusi tupakkalaki kyllä helpotti jatkoklubeilla selviämistä. Aurinko kuitenkin oli tiukka vastus kun katseli kylmää olutta nauttivia kavereita. 3 hyvää keikkaa tuli nähtyä. Megadeth, Type O Negative ja joku tutun bändi jonka nimeä en nyt muista. Muut sitten olikin ihan turhia. Kotiteollisuuden keikalla Hynynen kyllä viihdytti speakeillään. Stamina ja Dimmu olikin ihan paskaa. Eikä lauantaina viitsinyt edes alueelle mennä kurjan bändi tarjonnan takia.

Tallinna oli ensikertalaisen silmillä hieno mesta. Hienoja rappeutuneita rakennuksia, hyvän näkösiä misuja joihin ei kyllä päässyt tekemään lähempää tuttavuutta ja halpaa viinaa. Rock Cafen löytäminen oli pieni haaste koska tuli lähdettyä hieman haahuilemaan vaikeampien reittien kautta. Itse tykkäsin. Oli kokoajan taju minne pitää tähdätä ja näki lisää hienoja rakennuksia. Sitten kun oikea katu ja kohtakin alkoi olemaan lähellä niin opasteiden puuttuminen ei helpoittanut. Helvetin tyylikäs mesta. Hakkasi paikkana Tavan, Nosturin, Pillumehun ja kaikki muutkin keikkapaikat joissa olen käynyt 100-0.

Type O Negativen keikka oli loistava. Sama setti kuin saunassa mutta erillainen meininki. Ei ollut rokkipoliiseja, pitti pyöri ja porukka oli muutenkin paremmin mukana. Bändin tauot oli tällä kertaa hieman pidempiä ja jotenkin ainakin Peter oli enemmän sekaisin. Josh ei näyttänyt persettä tai muutenkaan sekoillut mutta Johnny jaksoi värkätä, heilua kameran kanssa ja tulipa tämä setä jakamaan nimmareita kaikille halukkaille. Paidat oli vitosen halvempia mitä Saunassa. Ehdottomasti paras kolmesta Type O Negativen keikasta jonka olen tähän mennessä nähnyt.

Löysimpä pari kassillista viinaa baarikaappiin, kaasunaamarin ja muuta pikkukivaa.
Pakko päästä uudestaan.

Laivasekoilua 2004Lauantai 07.04.2007 21:40

Tässä kun on muistellut ja jutellut ihmisten kanssa niin ilmeisesti noi youtube videot on samalta reissulta kun tuli sekoiltua meshuggahin tyyppien kanssa. Samalla reissulla tuli heiluttua noiden ihmisten hytissä jokka kuvas noi jutut. Ilmeisesti myös kusin heidän kuuleriin. En kyl oo ihan varma oliko ihan sama reissu mutta meleko varma. =D

Some random heroLauantai 07.04.2007 14:53

Hieno kyllä tämä internetintaikaverkko kun löytää jotain mystisiä videoita itsestään.
Ei MITÄÄN havaintoa kuka/missä/milloin/miksi on nämä kuvannu mutta minkäs vittu tehet.
Ei voi kuin nauraa.

http://www.youtube.com/watch?v=gqwIQBMT8l0

http://www.youtube.com/watch?v=TlAmFsnk0Hk


Vissiin oon ollu ruottin laivalla 2004.
Aika vaan voi näyttää oppiiko sitä käyttäytymään kameran edessä.

Vitun tyhmä äpäräTorstai 08.03.2007 21:29

<jusuzan>taas näitä wannebe satanistejä.. huoh, tälläset pitäs kieltää koko galleriasta..
<MtS>Säälittävin kommentti ikinä. Älä itke ruma lapsi kyllä se pipo löytyy sinunkin päähän.
<jusuzan>ruma ehkä, mutta en sentään esitä mitä en ole. no kaipa sait tosta tyydytystä..
<MtS>Hyvät naurut sain sun spedeilystä.
<jusuzan>Hommaa elämä kun sulla ei sitä viel oo... huoh... ja keksi uusi sana tolle spedeilylle, kuulostat ihan joltaki vammaselta.. tai no saatat ollakki, ehkä se johtuu siitä että panin äitiäs.. no virheitä sattuu itse kullekkin...

Ja pisti minut mustallelistalle.

On kyllä niin koomin tapaus ettei mitään rajaa. Mitään havaintoa kuka tämä Oulun wannebe satanistejen mettästäjä on tai miksi alkoi edes minulle avautumaan. Olisi nyt Leikkinyt hieman pitempään kun kerta itse leikin aloitti.

Kovasti naurattaa vieläkin. Lisää tällaisia.
Kiitos.

Jussi Ta(m)pio Selkälä oot jumala!