IRC-Galleria

jee jeeMaanantai 16.10.2006 20:22

Eka duunipäivä ohi vaikka ei me kyl mitää töit tehty.
Eikä vissiin tehäkkään seuraavaan kahteen viikkoon mutta ihan mukavalta vaikutta vaikka vähän helpdesk hommat ahistaa vielä. Rennon oloisia duunikavereita ja mukavan lähellä. Kerkesi käydä kotona syömässä. Tästä eteen päin voisi kuitenkin valmistautua ja kokkailla jotain joko valmiiksi tänne tai viedä eväät töihin. Kallis ruokala, hese, kebab tai pizza ei kuitenkaan houkuta joka päivä. =)

Ei näkynyt Saulia tai Paulia missään. =/
Taitavat piilotella niitä jossain kellarissa ja päästävät sitten aina mainoksien teon ajaksi ulos jostain kopeista. Eikä soinut tunnusmusiikkikaan missään. Ei edes respassa vaikka tuolloin kyllä taitaisivat respan tädit seota pidemmän päälle. =P

Oli puhetta jotain kannuste "bonuksista" jotka melko varmasti kyllä motivoivat tekemään parempaa työtä. Lisä raha ei kuitenkaan koskaan ole pahasta varsinkin kun summa olisi ihan mukavan kokoinen. ;)

Huomenna kyllä innolla koulutukseen. =D

Hymiöt roxor ok.

Luovuttajat ei voita koskaan.Perjantai 25.08.2006 21:36

Taas lähti nimimerkki puolaan.

Pakko kai se on alkaa hakemaan uutta kun ei tätä värkkäystä mieli kestä.
Kryptoniittia



-Mihkä mies menee?
-Inarii susia naimaa...

HuippuliaTorstai 10.08.2006 13:01

Eilen oli ehkä paras päivä ikinä.
Sain mitä luultavammin töitä ja hommat alkas huomenna. Jotain robotin hommaa jossain tehdashallissa mut ihan sama saa rahaa. Sitten vielä semmosta että sain irc.netin nickin takas!

In your face poland!!

I am Jack's wasted life.Torstai 03.08.2006 08:11

En sitten taaskaan saa nukkuttua tai en ainakaan saanut tänä yönä nukuttua.

Enkä sitten keksinyt mitään kehittävää tekemistä.
Katsoin Fight Clubin pari kertaa ja rämpyttelin kitaraa samalla.
Hieno elokuva, huonoja riffejä ja ehkä se siitä.... tai ehkä ei.

Where is my mind?

vkloppuna taas sattui ja tapahtuiMaanantai 24.04.2006 01:08

Tipuin tai kompastuin eilen kännissä kylpyammeeseen perse edellä. Olin sit siinä niinku joku vitun koppakuoriainen kaikki raajat sojotti kattoon ja sattu ihan hulluna. Enkä oikein ymmärrä miten siinä onnistuin. Olin oksentamassa ja sit lähössä pois vessasta ja hups.

että näin

Andreas KisserTorstai 16.03.2006 14:37

Olipa kyllä hieno hetki eilen kun baarissa notkuessa sinne ilmesty läjä ruottalaisia ja brasilialaisia pitkätukkia. Piti sitten humalassa käydä jututtamassa yhtä brasilian setää. Harvemmin sitä kuitenkaan näkee omia sankareitaan saati sitten että voisi jutella hemmolle. Lepposan oloinen lyhyehkö partasuu.
Lämmitti mieltä.

nakituksia.Tiistai 07.03.2006 19:18

Nyt on vähän tylsää niin ajattelin täyttää näit nakitus/haaste juttuja tänne.
Mutta en kuitenkaan jaksa alkaa nakittamaan muita.


Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä , eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

- Jamiroquai: Virtual insanity/Cosmic girl
- Charles Manson: Sick city
- Anathema: Pressure
- Lake of Tears: Dystopia
- VNV Nation: Legion
- Lapko: All the best girls
- The Cure: Lovecats/Boys don't cry

Tätä listaa vois varmaan jatkaa loputtomiin....



"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Mietin vaan että mikä nyt sitten on niin omituista tai ehkä minä vaan nyt takerrun tuohon sanaan liian kovasti. Olisi varmaan helpompaa kun joku kaveri kertoisi omituisia tapojani.

1. En poistu asunnostani minnekkään ilman cd-soitinta.(paitsi jos käyn tientoisella puolella kaupassa)

2. Minulla on kännykkä lähes poikkeuksetta piippauksella ja koska lähes aina kun liikun jossain kuuntelen musiikkia niin pidän kännykkää kädessäni taskussa jotta huomaan jos joku vaikka soittaisi.

3. Levyhylly on ehkä ainut asia joka asunnossani pysyy oikeasti järjestyksessä. Artistit akkosjärjestyksessä ja levyt julkaisuvuoden mukaan.

4.Varsinkin krapuloidessa vkloppusin kauppaan menessä en jaksa pukea kuin välttämätöömät vaatteet. Eli reisitaskuhousut, joku paita yleensä huppari ja maiharit. Takki riippuen sitten onko talvi tai ei. Niin ja kauppa on tosiaan tientoisella puolella että ei ole mikään pitkä matka.

5. Jos joku ottaa kuvan tai video pätkää minun on saatava kuva myös itselleni jossain muodossa. tai jos joudun johonkin keikalle joka kuvataan niin pitää siitäkin saada kopio. En tiedä miksi.

Jotain muitakin haasteita tai nakituksia oli mutten nyt muista kuka, mistä, miksi tai milloin.

Kiertäkää minut kaukaa...Sunnuntai 05.03.2006 04:50

rakennan ympärilleni arktisen ilmaston
kylmyydellään tuskin hyttystä houkuttaa ja joka kerta kun kadulla tuulee
levitän käteni ilmaan. luulen osaavani myrskyllä ratsastaa
(tunnetko sääliä?)

Samaa settiä....Maanantai 21.11.2005 11:39

Mikään ei ole taas oikein muuttunut. Olo sama kuin viime viikollakin. ainut että nytten sattuu ja kolottaa joka paikkaa.

Perjantaina oli KMFDM livenä. pirun hyvä vaikkakin puolessa välissä tuli läjä outoja biisejä. Keikan alussa pistettiin Tatun ja jonkun random juipin kanssa pitti pystyyn. Lopputuloksena helkkarin kipee jalka joka ei toistaiseksi ole parantunut. veikkaan marssimurtuman tapaista hiusmurtumaa tms. kuitenkin koipi toimii mutta kipeytyy nopeasti käytössä. turha mennä lääkäriin koska tuommoiselle ei kuitenkaan voi tehdä mitääb. pitäisi lepuutta. Niskoja ja hartioita on myös kolottanut perjantaista asti. Ei ihme sitä se pään nytkytys saksa industriaalin tahtiin teettää.

Lauantaina menikin WoWin ääressä. Ekaa kertaa Molten Coressa. Toisaalta ihan pirun kivaa mutta loppu peleissä suhteellisen tylsää. Meininki kuin intissä hirvee kiire odottamaan kun toinen kilta oli myöhässä. Illemmalla vielä Zul'Gurubbia vähän.
Sitten taaaaas kerran viime viikolla seikkaillutkin sankari tupsahtaa viinoineen kylään.
Eipä siinä. känni päälle, hevimestaan ja heilumaan. Illemmalla kotimatkalla suutuin ihmisille en tiedä miksi kai nekin suuttui hieman minulle. känniääliöintiä en tiedä mitä. Tämän jälkeen pätkii ja kovasti. Muistan että naama oli veressä kun pääsin kotiin ja viinat taskusta kadonnut. Sankari häipyy jonnekkin jatkoille minä sammun nukkumaan. Yöllä kuitenkin miehekkäästi kkäyn oksentamassa pyttyyn ja pytyn viereen. Hieman seinillekkin.

Sunnuntai hullu krapula. Herään kun sankari seikailee joskus kolmen ja neljän välissä päivällä. Väsyttää, sattuu ja oksettaa. Kuulema kauppaan pitäisi jaksaa. Hullut läjät herkkuja pitsaa kotiinkuljetuksella. Suihkua, oksennuksen raaputusta seinästä ja elokuvia. Pelata ei voi. Liian paha olo.

Hyvät urpoilut ja mystiset urpoilut oli. Huvittaa näin jälkikäteen. Edelleen sattuu ja vituttaa. Farkut oli oksennuksessa pistin suorat housut jalkaan. Kummallinen olo töissä. Jotenkin virallisempi ja edustavampi olo. Pitäisiköhän huomenna laittaa kauluspaita. näh....

Paluu arkeenMaanantai 14.11.2005 14:35

Suhteellisen tylsän mutta ihan leppoisen vklopun jälkeen paluu arkee tuntuu kahta kauhimmalta. Aamulla vain teki mieli kaivautua syvemmälle sänkyyn mutta silti sain pakotettua itseni tänne. Turhauttaa aika moni asia tällä hetkellä. Vaikkei edes ole oikein mitään syytä. Vituttaa silti.

Perjantaina tuli oltua hieman humalassa ja käytyä Viikatteen keikalla. Ihan jees oli mutta hieman olen pettynyt kyseiseen bändiin.
Tuli käytyä tarkastamassa uusi Corneri josta karaoke kuitenkin ajoi hevimestaan.
Mestasta joutui raahaamaan yhden sankarin kotiin kun poika mystisesti menetti kyvyn kävellä. Varmaan yksi tequila liikaa. Suhteellisen vittumaista mutta toisaalta koomista roudata niskasta jantteria pitkin helsingin katuja. Eipä siinä.

Lauantaina kävi ilmi että jantteri oli onnistunut yöllä tippumaan sohvalta matolle ja kusemaan housuihinsa. Koomista.
Oma matto kuitenkin paikoitellen myös märkä. vähemmän koomista.
Loppu päivä/ilta/yö meni jumiessa, pesten pyykkiä ja katsellen leffoja.

Sunnuntai jatkoi samaa jumitusta